Videotekniikka


Televisiovastaanotin

Mikä on sopiva television katseluetäisyys ?

Eräs yleinen ohje on, että sopiva katseluetäisyys normaalille televisiolle on 3-4 kertaa kuvaruudun halkaisija. Siis esim 28" TV 2.35:1 elokuvalla: Leveys = 57 cm, korkeus = 24 cm. Halkaisija = 62 cm => katseluetäisyys 185..250 cm.

Aikaisemmin annettiin ohjeita että TV:tä pitää katsoa 3-4 metrin päästä, mutta nämä ohjeet ovat vanhentuneita.

Edellä kuvattu 3-4 kertaa ruudun halkaisija-ohje pätee ainoastaan normaalille 4:3 kuvamuodon omavalle tavalliselle televisiolle. Kun kuvasuhteet lisääntyvät (mm. 16:9), niin tulee tarpeen ryhtyä käyttämään paremmin eri kuvamuodoillekin pätevää kaavaa:

Näyttölaitteen kuvan KORKEUS määrää katseluetäisyyden. Kun käyttää kuvan korkeutta katseluetäisyyskaavassa niin elokuvaelämykset pysyvät stabiilina, ihmiset saman korkuisina leffan kuvasuhteesta riippumatta. Kertoimen suuruus itsessään on makuasia ja riippuu voimakkaasti näyttölaitteen pikselien erottuvuudesta eli sumeat erottumattomat pikselit mahdollistavat lähempää katsomisen ilman että itse pikselit alkavat näkyä erillisinä.

Ideaalinen etäisyys siis riippuu mieltymyksestä. Kokeuteen suhteutettuna sopiva etäisyys voisi olla luokkaa 4-6 kertaa näytön korkeus yleisohjeena, hyvällä televisiolla vähemmän. LCD-tykkien ja muiden 'steriili'pikselisten näyttölaitteiden katseluetäisyys pitääkin olla suurempi ettei pikselien väliset mustat raot (kalaverkko tms.) häiritse.

Miksi televisioon valittiin alunperin 4:3 kuvakoko ?

Televisiota kehitettäessä ei ollut mitään erityistä teknistä syytä valita juuri tämä kuvasuhde. Kuvasuhteen valintaan lienee vakuuttaneen enemmänkin käytännölliset ja tottumuskysymykset. 4:3 kuvan muoto sattuu olemaan kätevä kuvan sommittelun kannalta. Tätä kuvakokoa käytetään yleisesti taiteessa (maisemakuvat), valokuvauksessa ja vanhemmissa elokuvissa (ennen kuin siirryttiin laajakuvaformaattien käyttöön).

Televisio siis haluttiin tehdä käyttämään myös tätä hyvältä vaikuttavaa kuvasuhdetta. Tuo 4:3 kuvasuhde tarjosi myös aika tehokkaan kuvapinnan käytön. Ensimmäiset televisiothan olivat kyllä kuvapinnaltaan lähinnä pyöreitä, ja niin olivat kameraputkienkin naamataulut niin kauan kuin niitä käytettiin, eli tuota laajempi kuvasuhde olisi merkinnyt huonompaa tilankäyttöä siellä ja sitä myöten kehnompaa kuvanlaatua samalla putkella. Eli neliö ei ole hyvä, saati sitten pystyssä oleva suorakaide, mutta kovin leveisiinkään kuvasuhteisiin ei ollut järkevää mennä.

Eli loppupäätelmän voidaan sanoa, että tuo television 4:3 kuvasuhde oli taiteellisessa mielessä hyvä kuvasuhde ja leveimpiä, mitä oli television alkuaikojen tekniikalla järkevää käyttää.

Olen kuullut että television kuva on lomitettu. Mitä se oikein tarkoittaa ja mitä sillä on vaikutusta kuvaan ?

Television kuva muodostetaan sytyttämällä kuvapisteitä elektronisuihkulla, periaatteessa piste kerrallaan alkaen ylänurkasta, vaakajuova kerrallaan kunnes päästään alanurkkaan ja aloitetaan homma alusta. TV-kuvassa käytetään lomittelua (engl. interlacing), jossa jokainen tv-ruutu on jaettu kahteen puolikkaaseen. Ensin kuvaruudulle piirretään parittomat juovat ja sitten parilliset juovat. Tällaisia "kuvanpuolikkaita" esitetään 50 kertaa sekunnissa ja niitä kutsutaan kentiksi (engl. field). Kaksi kenttää muodostaa yhden kokonaisen kuvan (engl. frame). Käytännössä nämä kuvan puolikkaat voivat olla saman kokonaisen kuvan puolikkaita tai sitten puolikkaita eri aikaan valotetuista kuvista (esimerkiksi videomakera tyypillisesti valottaa kummankin kuvan puolikkaan erikseen, elokuvissa kummatkin kentät ovat yleensä samasta filmiruudusta).

Lomittelylla on yhteys kuvan välkyntään. Television kuvaruudun kuvapisteen valoisuus rupeaa laskemaan välittömästi sytytyksen jälkeen, eli kuva tummenee ja havaitaan välkkymistä. Vaikka yhden kuvan piirtämiseen käytetty aika on hyvin lyhyt, vain 1/25 sekuntia, niin ihmissilmä havaitsee välkyntänä sen että juuri kun alaosa kuvasta valmistuu niin aloitetaan jo yläosan piirtämistä. Kuva ei ehdi olla kokonaisena näkyvissä ollenkaan. Lomittelua käyttämällä saadaan aikaan näennäisesti kaksinkertainen kuvataajuus. Yhden kentän (field) piirtämiseen käytettävä aika on 1/50 sek. Näin kuvan ylä- ja alaosat ovat molemmat osittain valmiina saman aikaisesti. 25Hz lomittamaton kuva välkkyy huomattavasti enemmän kuin 50Hz lomitettu.

Lomittelua voidaan käsitellä myös tiedon pakkaamisen näkökulmasta. Lomittelu vähentää siirrettävän tietomäärän suuruuden puolee verrattuna kokonaisten kuvien päivittämiseen 50 kertaa sekunnissa. Lopputuloksena on kuvan laadun huononeminen mutta niin että katsoja ei sitä välttämättä havaitse. Tässä onkin ensimmäinen tilanne missä TV-tekniikassa tietoa pakataan hävittämällä.

Lomituksesta on hyötyjä, mutta se ei ole läheskään haitaton ratkaisu. Lomituksen haitta on ensisijaisesti se, että ohuet vaakasuuntaiset yksityiskohdat (kuten yhden juovan paksuiset vaakaviivat tai kahden väri- tai kirkkausalueen kontrastikas vaakasuora raja) tuppaavat värisemään 25 Hz tahdissa. Värinä johtuu siitä, että yksityiskohta esiintyy vain yhden juovan alueella, ja siten piirretään ruudulle vain joka toisella pyyhkäisyllä (koska yksittäinen scanline voi kuulua vain joko parillisten tai parittomien juovien kenttään.)

Nykyaikaisessa videotekniikassa lomitelu-ilmiön havaitsemista pyritään yleensä hillitsemään alipäästösuodattamalla kuvaa siten, että tämänkaltaiset yksityiskohdat pehmennetään (käytännössä sutataan pystysuunnassa) useamman päällekkäisen juovan alalle, jolloin ainakin osa yksityiskohdasta toistuu (heikosti) myös sen edellä ja jälkeen piirrettävissä naapurikentissä (melkein samassa kohdassa, mutta puolta scanlineä ylempänä tai alempana), ja värinäkään ei sitten ole enää niin silmiinpistävää.

Lomittamatonta 50 hertsin kuvaa pääsee ihailemaan tavallisesta televisiosta esimerkiksi useiden vanhempien kotimikrojen ja pelikonsolien (esim. Commodore 64 tai harmaa kenkälaatikko-Nintendo) tuottamana. Nämä laitteet lähettävät kuvan lomittelemattomana, mikä rajoittaa kovasti näiden laittiden tuottaman kuvan tarkuutta.

Digitaalista videota työstettäessä ja näytettäessä voidaan tilanteesta riippuen kuvaa käsitellä lomiteltuna tai lomittelemattomana (progressiivisena), jolloin kaikki juovat piirretään kerralla järjestyksessä ylhäältä alas. Tietokoneiden monitorit eivät käytä lomittelua vaan ne piirtävät kuvan kokonaisena, progressiivisesti. Monessa tietokonekäytössä kuva halutaan muuttaa lomittelemattomaan muotoon, missä sitä on helpompi käsitellä. Lomituksen poisto taas tietää käytännössä sitä, että sekä kuvan pysty- että liikeresoluutiota joudutaan tiputtamaan puoleen alkuperäisestä (joskin pystyresoluutiosta voidaan paremmilla deinterlace-menetelmillä säilyttää hieman enemmän.) Käytännössä monessa tapauksessa alkuperäisessä kuvamateriaalissa olleet pehmeät liikkeet ovatkin kaappauksen ja lomituksen poiston jälkeen tökkiviä, koska liikeresoluutio romahti lomituksen poistossa 50 kentästä sekunnissa 25 kuvaan sekunnissa. Eri kenttiä ei voida suoraan yhdistää yhdeksi tarkaksi kuvaksi normaalissa videokuvassa, jossa on vähänkin liikettä, koska nuo kuvna puolikkaat on tyypillisesti otettu eri aikaan, joten kuvan eri puolikkaiden parittomien ja parillisten kuvan pisterivien kuvamateriaali ei sovi yhteen (suorasta yhdistämisestä seuraa helposti kamman piikeiltä näyttävä häiriö liikkuvien kohteiden reunoihin).

Onko television kuvan päivitystaajuudella ja verkkosähkön taajuudella joku maagine yhteys ?

Alunperin kuin TV-tekniikaa alettiin kehitellä 1900-luvun alkupuoliskolla, ensimmäist TVjärjestelmät suunniteltiin siten, että ne on synkronoitu verkkosähkön taajuuteen. Tilanne on nykypäivänä hyvin erilainen.

TV-standardit eivät yli 60 vuoteen ole olleet synkroonissa s{hk|verkkoihin, mutta saman taajuuden käytöstä on joitain etuja. Varsinkin ennenvanhaan putkitelevisoiden aikakaudella kuvassa n{kyi usein leveä vaaleampi tai tummempi palkki, joka vaelsi hitaasti ylös- tai alaspäin. Tämä johtui siitä, että verkkohurina vuoti virtalähteistä signaaliin. Nykyään verkkohurinan vuoto ei ole kovin suuri ongelma kuin joissain halvoissa matkatelevisioissa ja vastaavissa.

Kyllähän verkkohurinaa voi edelleen päästä videosignaaliin varsinkin jos laitteita on monissa huoneissa ja niiden suojamaat eivät ole täysin yhteneväisiä ja samassa potentiaalissa. Tämä näkyy verkkotaajuudella toimivassa videojärjestelmässä yleensä hitaasti liikkuvana palkkina, muun taajuisessa videokuvassa yleensä vielä selvemmin näkyvänä värinänä.

Lisäksi kuvaustilanteissa keinovalot vilkkuvat 100 Hz tahdissa, joten on hyvä jos kamera on jossain harmoonisessa suhteessa valaistuksen välkkymiseen. (60 Hz kameralla kuvatessa 50H sähköllä olevassa valaistuksessa voi lyhyen valotusajan asetuksilal kuva väristä paljonkin).

Pitäisikö minun valita 100 Hz tai 50 Hz televisio ?

Pitäisikö ostaa 50 Hz vai 100 Hz televisio on ikuisuuskysymys, joka jakaa mielipiteet kahtia. Kummassakin tekniikassa ovat omat etunsa ja haittansa. Jotkut valitsevat paremman kuvan välkynnän kustannuksella ja jotkut haluavat välkkymätöntä kuvaa vaikka siinä olisi pieniä 100 Hz tekniikan ongelmia toisinaan näkyvissä. Se katsoja, joka pitää kuvan välkkymättömyyttä ja juovataajuusininän kuulumattomuutta riittävinä perusteina 100 hertsin näytölle ja jota ei häiritse kenttätaajuuden keinotekoinen (50->100 Hz) kahdentaminen omine ongelmineen vastaanottopäässä, saa olla onnellinen, koska hänelle satahertsinen on oikea ratkaisu. Jos 100 Hz kenttätaajuuden kahdentamisen lieveilmiöt häiritsevät selvästi, niin sitten pitää kovasti pohtia josko pitäisi valita 50 Hz tekniikalla tehty televisio.

50 Hz tekniikan etuja ja haittoja:

  • - kuvan välkyntä havaittavissa
  • + kuva on hyvälaatuinen kun ei mitään turhaa mahdollisesti kuvaa huonontavaa prosessointia matkalla
  • + halvempi hinta

100 Hz tekniikka:

  • + television kuva välkkymätön ja rauhallinen katsoa
  • + televisiossa oleva digitaalitekniikka tarjoaa yleensä muitakin etuja kuin vain
  • - kuvan digitaalinen käsittely voi huonontaa kuvanlaatua
  • - voimakkaasti liikkuvassa kuvassa voi näkyä ongelmia (huntua, nykimistä tms.)
  • - kalliimpi hinta

Jos verrataan 100 Hz televisiota perinteiseen 50 Hz televisioon, voidaan sanoa, että 100hz telkkarissa on pieniä "bugeja" verrattuna perinteiseen 50 Hz televisioon: vaakasuunnassa skrollaava teksti (ja miksei muukin kuva) muuttuu tietylla nopeudella rosoiseksi ja kohinanvaimennin voi aiheuttaa liikkuviin kirkkaisiin vareihin "vauhtiraitoja". Nuo saattavat haitata herkkia katsojia mutta monet "tavalliset katsojat" nautivat värinättomästä 100hz kuvasta eivätkä edes huomaa edellä mainittuja ongelmia normaalissa katselussa.

Mitkä ovat 100 Hz television tekniikan perusteellista laatua olevat ongelmat ?

Sadan hertsin television tekniikan perusongelmana on kenttätaajuuden keinotekoinen (50-100 Hz) kahdentaminen vastaanottopäässä, jota ei voi tehdä nykyisistä televisiolähetyksistä automaattisesti niin että se koko ajan toimisi ideaalisesti.

Perusongelmana on, että satahertsisessä näytössä on periaatteessa koko ajan puolet eriaikaista kuvasisältöä. Eriaikaisuuden aiheuttamia virheitä voidaan suodattaa pois, mutta samalla liikkuvan kuvasisällön ajallinen erottelu, joka ei ideaalitapauksessakaan ole riittävä, kärsii näkyvästi.

Liikkumattoman kuvan pystyerottelussa ei ole mitään ongelmaa, koska näköaistimme summaa kaksi pystysuunnassa limittäistä kenttää eli puolikuvaa yhdeksi kuvaksi, jonka pystyerottelu näyttää vastaavan yhden kentän juovalukua kerrottuna kahdella. Ja samalla tavoin voi 100 Hz televisio toimia liikkumattomassa kuvassa ilman ongelmia.

Mutta heti kun kuvassa on liikettä, lomittaisten kenttien kuvasisällön välille syntyy eroja ja liikkuva kuvasisältö "aliasoituu" eli alinäytteistyy. Se ilmenee kuvassa liikkuvien hahmojen, rajapintojen ja ääriviivojen nykimisenä.

50 Hz:n näytössä lomitellaan vain ajallisesti tasavälisiä kenttiä, joten alinäytteistys tuottaa symmetrisen valetoiston (nykimisen). 100 Hz:n näytössä sen sijaan lomitellaan ajallisesti ei-tasavälisiä kenttiä, jolloin alinäytteistyskin on epäsymmetristä ja tuplasti suurempi kuin 50 Hz:llä. Tätä on sitten pakko vaimentaa erilaisilla liikkuvan kuvan erottelua pienentävillä alipäästösuotimilla sekä kuvan liikesisältöön mukautuvilla lomittelualgoritmeilla.

Mistä johtuu, että televisiokuvan kirkkaus vaihtelee sen mukaan onko ruudulla tekstitys vai ei ?

Monet televisiot tekevät tätä, jos kontrasti on väännetty suuremmalle kuin mitä laitteen virransyöttöpuolen rahkeet kestävät. Vika parantunee vääntämällä kontrasti järkevämpiin lukemiin.

Miten television kuvan valoisuussäädin pitää säätää ?

Kun kuvan mustan tason (valoisuussäädin) pitää säätää siten, että musta on juuri ja juuri mustaa (ei harmaata, eikä yhtäkään pykälää liian mustaa), ovat kaikki muutkin harmaasävyt kutakuinkin kohdallaan ellei lähetyksessä ole selvää vikaa. Optimi mustan taso vaihtelee katselupaikan valaistusolosuhteiden mukaan, joten säätö kannattaa tehdä samoissa olosuhteissa kuin televisiota katsellaankin. Television testikuvan harmaasävypalkisto on hyvä apu mustan tasoa säädettäessä.

Jos mustatasot vaihtelevat kanavalta toiselle, niin säätö kannattaa asettaa kohdalleen ennen ohjelman katselua, kun se ei uusissa televisoissa ole iso vaiva ja kestää pari sekuntia. Uudemmilla televisioillahan säätö on todella helppo tehdä, koska nk. valoisuussäädin onkin vain mustan tason säätö ja nk. kontrastisäädin säätää valkoisen tason. Kun valkoisen tason on kerran säädetty kohdalleen, niin ei siihen tarvitse koska vaikka mustatason säätöä hiukan korjaisikin.

Vanhemmilla romutelkkareissa säätimien tehtävät eivät ole näin selkeät, jolloin saattaa joutua räpläämään molempia nappuloita ja ehkäpä jopa värisäädintä hyvän kuvan saadakseen.

Mistä johtuu, että joskus TV-ohjelmissa osta teksteistä menee näkyvän TV:n kuva-alan ulkopuolelle ?

Televisiolähetyksessä oleva kuva on isompikokoinen kuin televisiossa normaalisti näytetään. TV:ssä harvoin näytetään ihan koko kuvaa, vaan hieman siitä jää reunojen taakse piiloon. Määrä vaihtelee TV:stä riippuen ja joissain tuota voi säätää huoltovalikon kautta. Televisio-ohjelmat on tarkoitettu tehtäväksi siten, että kaikki oleellinen mahtuu sille ruutualueelle mikä kaikilla varmasti näkyy, mutta joskus TV-ohjelmia tehdessäkin sattuu virheitä ja jotain voi mennä liian reunaan.

Mistä voin tietää tukeeko televisioni S-videota ?

Parhaiten S-video-tuen pitäisi selvitä television käyttö-ohjeista. Jos televisiosta löytyy pyöreä nelipinninen S-video liitin (usein SVHS-nimellä vanhemmissa televisoissa) niin sitten tiedät että televisio tukee S-videota ainakin tästä liitännästä. Tällaisessa televisiossa SCART-liittimestä saattaa löytyä S-video tuki tai sitten ei (jos löytyy niin ei yleensä kaikissa SCART-liittimissä).

Jos televisiossa ei ole erillistä S-video-liitintä, niin sitten on mahdollista että televisio tukee tai ei tue S-videota. Tässä tilanteessa asia kannattaa selvittää manuaalista tai kokeilemalla (SCART-Svideo-sovitin tuotta mustavalkoisen kuvan televisiossa jossa ei ole S-video-tukea).

Valmistusvuoden perusteella S-video-tukea ei voi käytännössä määritellä. S-video-tuki on nykyään tullut yleisemmäksi, mutta tuntuu vaihtelevan viela nykyäänkin varsin tapauskohtaisesti. Yleesä "perusmallisissa" televisoissa S-video on harvinaisempi kuin niinsanotuissa "paremmissa malleissa". S-video-tuki voi hyvinkin löytyä yli kymmenkin vuotta vanhasta huppitelevisiosta, mutta ei välttämättä kaikista edes parin vuoden ikäistä "perustelevisoista". Jos olet ostamassa uutta televisiota, niin kannattaa katsoa tarkkaan että löytyykö siitä varmasti S-video-tuki (kuvanlaadulle eduksi mm. DVD-soittimen ja tietokoneen liittämisessä televisioon).

Mitä kaikkia TV:n säätämisessä hyödyllistä tietoa löytyy YLE:n testikuvasta ?

TV:n viritystestikuva on elektronisesti synnytetty kuva, jonka avulla on mahdollista tarkistaa nopeasti PAL-värivastaaottimien ja mustavalkovastaanottimien toiminta. YLE:n testikuva sisältää seuraavat testisignaalit:

  • Hilaristikko (konvergenssi ja kuvan koko)
  • Väripalkit (videosiirtotien säätö, vastaanottimen värikylläisyys)
  • Harmaa-asteikko (kontrasti ja valkoisen tasapaino)
  • Asematunnus (kanavan tunnistamista varten)
  • Monitaajuussignaali (monikäyttöinen signaali sopivien mittalaitteiden kanssa)
  • Valkoinen palkki (jäännöskantoaalto ja signaaliheijastumat)
  • Signaalit ±V, +U, +V, ±U (väridekooderin toiminta)

Lisätietoa aiheesta löytyy osoitteesta http://www.yle.fi/ylelab/faq/viritys.htm.

Mitä tarkoittaa kun televisiomainoksissa sanotaan, että televisiossa on "black matrix" kuvaputki ?

Kuvaputka käyttävissä televisioissa on aina metallinen reikälevy kuvaputken lasin sisäpuolella, jonka rei'istä pisteet muodostuvat (pl. Sony Trinitronissa hilamaski) kuvapinnalla olevaan loisteaineeseen. Tätä reikälevyä kutsutaan matriisiksi (matrix). Kun tämä matriisilevy on käsitelty mustaksi, kyseessä on black matrix. Tämä tarkoittaa että se kuvaputken valaisematon alue on mustaa, joka aiheuttaa sen, että kuvaputken pinta on tummempi ja kontrasti on parempi. Jos matriisi on kovinkin vaalea (vaikka ihan metallinvärinen) on kuvaputken pinta aika vaalean harmaa.

Miksi Trinitron-putkissa (erityisesti tietokonemonitoreissa) näkyy läheltä katsottaessa kaksi hyvin ohutta vaakasuuntaista juovaa kuvassa ?

Trinitron-kuvaputken pinnassa olevaa hilamaskia (aperature grille) pitää ryhdissään kaksi metallilankaa (damper wires). Niiden heijastukset näkyvät kahtena hyvin kapeana vaakaviivana. Ilmiö on normaali kaikissa Trinitron-putkissa. Lankojen vähäisiin jälkiin näytöllä tottuu hyvin pian, joten ne eivät häiritse kun muuten putkesta saatava kuva on paljon parempi kuin perinteisemmillä kuvaputkitekniikoilla.

Miten kontrasti- ja kirkkaussäätimet vaikuttavat television kuvaan ?

Tarkastelemme säätöjä seuraavien esimerkkien avulla:

Esimerkki 1: pieni/huono kontrasti eli pieni dynaaminen sävyalue, tumma kuva



frekvenssi
|
| #
| ##
|#### ##
|########
---------------------- sävy
musta        valkoinen      

Esimerkki 2: Kuvaa kirkastetaan valoisuussäätimellä



frekvenssi
|
|       #
|       ##
|      #### ##
|      ########
---------------------- sävy
musta        valkoinen 

Nyt kuva on ikävästi harmaa, joten katsoja venyttää kontrastinappulalla mustan mustaksi ja valkean valkoiseksi (vanhan television tapaus):



(suhteellinen) frekvenssi
|
|     #
|     ###
|   #######  ###
| #################
---------------------- sävy
musta        valkoinen    

Ideaalitapauksessa tällä tavoin saadaan kuva televisiossa kohdalleen. Koska säätäminen vaikutus toisiinsa on säätämisessä hankala, toimivat uusien televisioiden kontrastisäätimet hiukan erilailla. Eli valoisuussäädin asettaa yksin mustimman mustan tason ja kontrastisäädin asettaa kuinka paljon kirkkaammaksi valkoinen siten asetetaan. Näin mustien värien toisto ei muutu vaikka kontrastisäätöä muutettaisiinkin (kuva vaan kirkastuu tai tummenee).

Yleensä kontrasti on (empiirinen tieto) liian korkealla, jolloin musta ja räikeä kirkas valkoinen korostuvat, koska kaikki tummat sävyt näkyvät mustana ja vaaleat valkoisina - eihän TV voi näyttää valkoisempaa kuin valkoinen tai mustempaa kuin musta joten sävyt kumuloituvat käytettävissä olevan sävyalueen ääripäihin.

Mistä johtuu se, että TV-vastaanottimet pitävät korkeaa "vinkumista" aina päällä ollessaan ?

Tuo televisiosta kuuluva korkea ääni on 15625 Hz taajuinen juovataajuus. Kuvaputkessa olevaa elektronisuihkua poikkeutetaan kyseisellä taajuudella, mistä johtuen kuveputkeen pitää saada aikaan kyseisellä taajuudella muuttuva magneettikenttä. Tämä magneettikenttä synnytetään kuvaputken kyljessä kiinni olevilla poikkeutuskeloilla, joihin johdetaan tuota 15625 Hz taajuista oikean aaltomuodon omaavaa virtaa, joka synnyttää poikkeutuselektroniikkaa. Tähän poikkeutuselektroniikkaan kuuluu itse poikkeutuskelan lisäksi yleensä poikkeutusta ohjaava transistori, diodi, juovamuuntaja, poikkeutuksen lineaarisuutta säätävä kela sekä mahdollisesti muitakin komponentteja. Tyypillisesti tuo vaihtojännite muuttuu enemmän tai vähemmän kuuluvaksi poikkeutuskelassa, juovamuuntajassa tai muissa samassa piirissä olevissa keloissa. Tyypillisesti kelat synnyttävät ääntä, jos niissä on jotain (johdin, kelasydän tms.) hiukan löysästi paikallaan (huolto voi mahdollisesti vähentää vinkunaa eristelakkaa lisäämällä).

Mikä on se kilahtava, jousimainen ääni joka kuuluu avattaessa joitain televisioita ?

Tällainen kilahtava jousimainen ääni tai tömähtävä vingahdus johtuu television tekemästä kuvaruudun demagnetoinnista (degauss). Ääni syntyy, koska demagnetointikelaan johdetaan voimakas vaihtovirtapulssi, joka saa itse kelan ja ympärillä olevat metalliosat hiukan liikkumaan syntyneen magneettikentän takia.

Osa televisoista tekee tämän demagnetoinnin aina päälle laitettaessa ja osa ainoastaan kun virta laitetaan päälle pääkatkaisijasta. Ajoittainen demagnetointi on tarpeellinen, jotta kuvaruudun värivirheitä aiheuttava magnetoituminen voidaan pitää kurissa.

Mistä johtuu, että televisioni kuvan koko muuttuu kuvan kirkkauden mukaan ?

Tämä kuvan pumppaaminen kirkkauden mukaan on monien halpojen televisioiden ominaisuus. Niissä virtalähde on hieman alimitoitettu ja notkahtaa kirkkaalla kuvalla. Kontrastin vähentäminen auttaa tähän ongelmaan.

Miten projektiotelevisio toimii ?

Projektiossa kuva muodostuu projisoinnilla kuvapinnan taakse. Heittomatkaa projektorilta kuvapinnalle kasvatetaan yhden tai kahden peilin avulla. Projisointimenetelmänä on käytössä CRT, LCD ja DLP (mikropeili). CRT:n etuna on yleensä hyvä piirtokyky mutta huono valovoima. LCD:n etuna on hyvä valovoima (paneelin takana on lamppu) mutta halpisversioissa videokuvan laatu on yleensä aika heikko. DLP-tekniikka on parhaillaan (1998 alussa) tulossa.

CRT-projektoritelevision käyttöikä on yleensä lyhyempi kuin tavallisella televisiolla johtuen CRT-putkien suuremmasta rasituksesta. LCD-paneelin käyttöikä on noin 10.000 tuntia, lampun käyttöikä 2000-3000 tuntia. DLP:n käyttöikä on tätäkin korkeampi, tosin polttimon vaihto on tarpeellinen myös DLT-laitteessa.

Kuvanlaatu projektoritelevisioissa vaihtelee suuresti riippuen laitteen hinnasta. Halvimmilla LCD-laitteilla ei päästä normaalitelevision kuvaan, mutta kalliimmilla laitteilla päästää parempaan kuvanlaatuun kuin normaalilla televisiolla. taustaprojisointipinnoissa on suuria eroja. Huonoimmillaan pinta on vain mattapintainen lasi, parhaimmillaan oikea fresnell-linssi. Jos joutuu ihan halpasarjassa valintaa tekemään, kannattaa yleensä pysyä perinteisessä TV-tekniikassa.

Mitä eroa on Suomen ja Saksan televisiolähetysten äänillä ?

Suomessa on televisiolähetyksissä käytössä sekä analoginen monoääni että digitaalinen Nicam stereoääni (valtakunnalliset kanavat lähettävät näitä kumpiakin yhtäaikaa, jotkut pienemmät kanavat saattavat lähettää vain monoääntä).

Saksassa on taas televisiolähetyksissä käytössä A2 niminen analoginen stereoäänisysteemi. Saksassa myytävät stereovastaanottimet (televisiot ja hifivideot) on tehty sikäläiselle äänisysteemille eikä niillä saa Suomessa kuulumaan stereolähetteitä, koska täällä on käytössä hyvin erilainen NICAM äänijärjestelmä. Usein Saksassa myydyt laitteet ovat kutakuinkin samoja ominaisuuksiltaan kuin täällä myydyt (pl. tuo stereovastaanotto), joten NICAM:in lisäys osaan näistä laitteista jälkeenpäin voi olla hyvinkin mahdollista. Ongelmaksi voi tulla tuon muutostyön hinta, nimittäin se voi olla TODELLA kallis. Kannattaa kysyä valtuutetun merkkihuollon arviota muutostyön kustannuksista ennen kun ryntäät Saksaan ostamaan edullisempia AV-laitteita. Jos löydät laitteen jossa on jo valmiina myöskin NICAM äänijärjestelmä niin ei pitäisi tulla ongelmia.

Pitääkö paikkaansa, että Suomessa on joskus käytetty A2-stereoäänijärjestelmää televisiossa ?

Stereolähetysten alkuaikoina YLE teki lyhyen aikaa koelähetyksiä A2:lla, mutta tätä järjestelmää ei teknisten ongelmien (mm. kaksiäänilähetykset) takia otettu käyttöön. Lyhyen koekäytön jälkeen YLE päätyi NICAM-stereoäänijärjestelmään, joka on käytössä nykyäänkin.

Onko USA:n televisiolähetyksissä käytössä stereoääntä ?

USA:ssa televisiolähetyksissä (ainakin joillain kanavilla) on käytössä analoginen FM-stereoäänisysteemi, joka tunnetaan nimellä MTS.

Mitkä ovat NICAM-äänen tekniset ominaisuudet ?

NICAM-vastaanoton kehitti englantilainen BBC. Siinä käytetään nopeaa companding-tekniikkaa, jossa 14-bittinen ääni kompressoidaan 10-bittisiksi millisekunnin lohkoiksi. Kompressointi tehdään tarvittavan datan siirtonopeuden vähentämiseksi. Äänen näytteenottotaajuus NICAM-järjestelmässä on 32 kHz, millä pystytään digitalisoimaan teoriassa 16 kHz :n äänitaajuusalue (käytännössä noin 15 kHz). NICAM-järjestelmän äänen häiriöetäisyys on suurimmillaan noin 84 desibeliä.

NICAM-stereokoodekin bittinopeus on 728 kbit/s, mikä sisältää myös kehys- ja muuta sovelluskohtaista ohjausinformaatiota. Useimmat nykyiset TV-vastaanottimet sekä videot käyttävät stereovastaanottoon NICAM- järjestelmää.

NICAM-järjestelmää käytetään normaalien televisiolähetysten lisäksi mm. D2MAC-satelliittilähetyksissä ja FM-ohjelmanjakelussa.

Lisää tietoa NICAM:ista löytyy seuraavista osoitteista:

Miten kaksikielilähetykset on toteutettu NICAM-järjestelmässä ?

Kaksikielisissä Nicam-stereolähetyksessä selostus lähetetään kummassakin kanavassa eri kielellä (normaali monoääni on "pääkieli" eli suomi. Videoista/televisiosta sitten valitaan laittamalla toisto vain halutulta kanavalta, kumpaa kuunnellaan. Kaksikielilähetyksiin liittyi tunnistesignaali, jonka perusteella video/televisio voi automaattisesti siirtyä toistamaan normaalin stereon sijaan vain toista kanavaa. Asetuksista pitäisi löytyä tuolle säätö (päälle/pois & kumpaa kanavaa toistetaan).

Jos kuuntelet Nicam-lähetystä ja kuulet stereolaitteistosi eri kanavista eri kieliset selostukset, niin silloin ongelma on, että laitteistosi on väärässä kuuntelutilassa (yrität kuunnella stereolähetystä valitsemasi kaksikielilähetyksen kielen sijasta).

Miksi NICAM-ääni rutisee ja tekstitelevisiovastaanotossani on virheitä ?

NICAM:n eli TV:n stereo- tai kaksiäänilähetyksessä esiintyvä rutina ja virheet teksti-TV:ssä aiheutuvat heikkolaatuisesta vastaanottosignaalista. Tilanne korjaantuu yleensä etsimällä antennille uusi parempi paikka tai korjaamalla antenniverkon viat.

Miten TV:n tuumakoko mitataan ?

Televisioissa ilmoitettu tuumakoko on kuvaputken lävistäjä, ei näkyvä osa. Television kuvaputkesta on aina muutama senttimetri kotelon alla piilossa. Esimerkiksi 28" televisiossa näkyvä kuvapinta-ala kulmasta kulmaan, voi olla vain 67cm eli 26,3 tuumaa. Puuttuvat tuumat on piilossa koteloinnin sisällä.

Näkeekö 16:9 televisiolla enemmän kuin 4:3 televisiolla ?

Nykyiset televisiolähetykset on suunniteltu normaaleille 4:3 televisoilla (muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta). Kun tällaista 4:3 televisiolle tehtyä kuvaa katselee 16:9 televisiossa, niin ei siinä mitään uutta kuvaa näy mitä 4:3 televisiolla ei näy. Normaalitilassa 16:9 televisiossa tuo 4:3 muodon kuva täyttää koko 16:9 ruudun korkeuden ja vaan osan leveydestä, joten kuvan oikealla ja vasemmalla puolella on mustat palkit. 16:9 televisioissa on yleensä myös zoom/overscan-tila jossa 4:3 muodon kuva voidaan levittää koko kuvaruudun levyiseksi. Jotta mittasuhteet kuvassa eivät muuttuisi, joudutaan kuvasta jättämään osa ylä- ja alareunasta pois koska se ei enää mahdu kuvaruutuun. Tuo pois jättäminen ei haittaa jos kuvassa ei näillä osin ole mitään hyödyllistä informaatiota (esimerkiksi TV:n näyttämät laajakangaselokuvat joissa on mustat palkit kuvan ylä- ja alareunoissa).

Miten kuvasuhdeinformaatio (4:3 tai 16:9 kuvamuoto) voidaan välittää ohjelmalähteeltä televisiolle ?

SCART-liitäntää käytettäessä SCART-johdossa olevaa videokytkentänastaa (nasta 8) voidaan käyttää kuvasuhdeinformaation välittämiseen seuraavasti:

  • Ohjausjännite 4.5-7V tarkoittaa kuvasuhdetta 16:9
  • Ohjausjännite 9.5-12V tarkoittaa kuvasuhdetta 4:3

Toisaalta kuvasuhdeinformaatio voidaan välittää televisiolle videosignaalin juovalla 23 itse kuvasignaalissa käyttäen WSS-signaalointia.

Miten anamorfinen 16:9 kuva näkyy 4:3 muotoisessa televisiossa ?

Anamorfinen 16:9 kuva näkyy "normaalisti" 4:3 kuvaisessa televisiossa pystysuunnassa venytettynä seuraavaan tapaan:



 ___________
|           |
|  O O      |
|   V       |
|  \_/      |
|___________|                    

16:9-napin painamisen (tai automaattisen tunnistuksen) jälkeen kuva litistyy oikeisiin mittasuhteisiinsa ja kuvan ylä- ja alalaitaan ilmestyy musta palkki:



 ___________
|###########|
|  o o      |
|   v       |
|  `-'      |
|###########| 

Jos tuo anamorfinen 16:9 kuva tulee tämän muodon osaavasta videosta tai DVD-soittimelta, niin on hyvin todennäköistä, että tämän 16:9 muodon osaava televisio osaa automaattisesti kytkeytyä 16:9 muotoon ilman katsojan apua (ei kuitenkaan välttämättä aina).

Vääristääkö normaali 4:3 kuvamuodossa oleva televisio katsottavaa kuvaa kun 16:9 muodossa olevat digitaalilähetykset alkavat ?

Joissain widescreen-televisioiden mainoslehdyköissä pelotellaan 4:3 ostajia sillä, että kun 16:9 -muotoiset digitaalilähetykset alkavat, 4:3 televisiot vääristävät kuvan (ihmiset liian laihoja ja rengas ei pyöreä). Edellä esitetyt väitteet voivat pitää paikkaansa joissain erikoistilanteessa, mutta aloitettavien digitaalilähetysten toimivuuden kanssa niillä ei ole mitään perää.

Joskus tulevaisuudessa ohjelmat kyllä lähetetään aidossa 16:9 muodossa. Jos haluaa tällöin hyödyntää täyden resoluution 4:3 televisiolla, siinä täytyy olla 16:9 tila kuten kaikissa uudemmissa jo alkaakin olemaan. Set top boxeissa tullee toki olemaan samanlainen valinta 16:9 / 4:3 televisioille kuin esim. dvd soittimissa, eli ne osaavat tarvittaessa muuttaa aidon 16:9 kuvan 4:3 letterboxiksi ja ovat näin ollen yhteensopivia vanhempienkin 4:3 vastaanottimien kanssa (muunnettu kuva ei tosin ole ihan yhtä tarkka kuin aidon 16:9 television tai 16:9 tilan osaavan television antama kuva olisi).

Miksi television kuvasuhteessa halutaan siirtyä 16:9 muotoon ?

Laajakuvalähetykset TV:stä ovat tuiki harvinaisia vielä nykyisin. Syy siihen on kaiketi se, että suurimmalla osalla kuluttajista, eli TV:n katsojista on käytössään tavallinen perinteinen 4:3 TV. Tulevaisuudessa standardi on kuitenkin 16:9 ja luultavasti 1940-luvulta peräisin olevasta 4:3 kuvasuhteesta päästään.

Elokuvat tehdään useimmiten laajakangasmuodossa. Yleisesti käytettyjä kuvasuhteita ovat 2.35:1 ja 1.85:1. Kun elokuvasta tehdään videokasettiversio, leikataan yleensä kuvan laidoilta yleensä kaistaleet pois, jotta kuva saataisiin täyttämään tavallisen television laatikkomaisen kuvaruudun. Tätä menettelyä kutsutaan Pan&Scan:iksi. Melko suuri osa elokuvan kuvainformaatiota menetetään moisen saksimisen johdosta.

Teatterikuvasuhteinen kuva saadaan tavallisessakin TV:ssä näkymään letterboxattuna kokonaisuudessaan siten, että kuvan ylä- ja alalaitaan jää mustat palkit. Tällöin kuvan koosta tulee melko pieni suhteessa television kuvaputken kokoon. 16:9 kuvaputkella päästään monilla elokuvilla paljon paremmin ruudun täyttävään kuvaan, kun tuo elokuvissa yleinen ja tutuksi tullut 1.85:1 kuvasuhde sopii hyvin 16:9 television ruutuun. Vielä 16:9 televisiollakaan ei päästä kokonaan palkeista, sillä 2.35:1 kuva on vielä selvästi 16:9 kuvaakin leveämpi. Kuitenkin 16:9 televisiolla päästään elokuvissa paljon parempaan kuvaputken hyödyntämiseen kuin 4:3 TV:llä.

16:9 televisio on hyvä hankinta kotiteatterin näyttölaitteeksi, koska elokuvia on nykyään hyvin saatavissa myös tässä formaatissa. Vaikka kuva olisi jopa 32-tuumainen, ei kuvaputki ja itse TV ole korkeussuunnassa mitenkään hirveän iso. Näin televisiosta saadaan ulkomuodolta sirompi ja kotiteatterin keskikaiutin voidaan sijoittaa parempaan paikkaan kuin korkeassa normaalitelevisiossa.

Televisiossa näytetään vielä usein elokuvia 4:3 kuvasuhteella, mutta digitaali-TV:n tullessa 16:9 kuvasuhteesta pitäisi tulla standardi. Tällä hetkelläkin kuitenkin laajakuvasuhteella olevaa materiaalia on saatavilla erittäin paljon laserdisc-levyillä ja DVD-levyillä. Muun muassa lähes kaikki julkaistut ja julkaistavat DVD video -levyt julkaistaan laajakuvamuodossa.

Miksi on vain 16:9 kuvaruutuja, vaikka suurin osa uusista elokuvista on kuvattu reilusti leveämmällä kuvasuhteella ?

16:9 televisioita on helpompi ja halvempi tehdä kuin esim. 2,35:1. 16:9 kuvasuhde on valittu aikoinaan teräväpiirtotelevision kuvasuhteeksi, koska se sopii paremmin elokuvien kuin perinteinen 4:3 kuvasuhde. Kun televisiotekniikka on siirtymässä leveämpään 16:9 kuvaan, niin elokuvissa ollaan siirrytty vieläkin selvästi leveämpiin formaatteihin (jopa 1,85:1 ja 2,35:1) ja näin voidaan taas saada elokuvateatterin kuvaan selvää etua verrattuna televisioon.

Miten laajakuvatelevisioiden ja normaalien televisioiden tuumakoot suhtautuvat toisiinsa ?

Laajakuvatelevision (16:9) ja normaalin television (4:3) television tuumakoot eivät ole suoraan vertailtavissa johtuen kuvaruutujen erilaisesta muodosta. Televisioruudun tuumakoko mitataan kulmasta kulmaan, joten saman tuumamitan omaavissa eri muotoisissa televisioissa on eri korkeus ja leveys. Jos tuumamitta on sama, niin 4:3 television ruutu on korkeampi ja kapeampi kuin taas 16:9 ruutu on matalampi ja leveämpi.

Edellä olevasta voi vetää seuraavat johtopäätökset saman tuumamitan omaaville 16:9 ja 4:3 kuvasuhteen televisioille:

  • 16:9 televisiossa laajakuvaohjelmat näkyvät isompina, koska 4:3 televisiossa saatavan kuvan kokoa rajoittaa tämän ruudun pienempi leveys
  • 4:3 televisiolla saadaan suurempi kuva normaaleilla 4:3 ohjelmilla, koska se on ruudultaan korkeampi. 16:9 televisiossa kuva on matalampi kuin 4:3 televisiossa ja ei täytä 16:9 ruudun leveyttä kokonaan.

Kuvaruutujen kokojen suhteet selviävät seuravasta esimerkistä: Kuvaruudun mitta ilmaistaan tyypillisesti kuvaputken diagonaalin pituudella alla olevan kuvan tapaan:





      .                    |
                        /  |
             c       /     |
                 /         | b
             /             |
         /                 |
      _____________________|


             a

Jos tuo läpimitta c on 32", saamme widescreen-ruudun leveyden esimerkiksi seuraavasti:

b:n suhde a:han on 9:16, jolloin trigonometrian avulla tiedämme, että a:n ja c:n välinen kulma B on arc tan (b/a), eli noin 30 astetta. Vastaavasti a / 32 = cos B, josta saamme a:n mitaksi tuollaiset 27.9 tuumaa korkeuden ollessa vastaavasti 15.7 tuumaa. 16:9:ään kuvalla tämä on kuvan koko. Eli 32" 16:9 television kuva-alan koko on pyöreästi 28" x 16".

Jos kyseessä taas on tavallinen 4:3 TV, kulma muuttuu, ja suhteet sitä myöden. Samalla tavalla saamme 32" ruudun leveydeksi tismalleen 25.6 tuumaa, ja korkeudeksi taas hulppeat 19.2 tuumaa. Mutta 16:9 kuva ei ilman venytystä täytä koko ruutua korkeussuunnassa, ja simppeli lasku osoittaa, että sen korkeus jää reiluun 14".

Eli 32" wide:ssä 16:9 kuva on kooltaan sekä vaaka- että pystysuunnassa noin 8% suurempi.

Noiden televisioruutujen kokojen vastaavuuksista voitaisiin vetää seuraavat johtopäätökset:

Noin 26" 3:4 kuvasuhteen televisio on saman korkuinen kuin 32" 16:9 kuvasuhteen laajakuvatelevisio. Tuo 32" laajakuvatelevisio on taas yhtä leveä kuin 35" normaali 4:3 kuvasuhteen televisio. Eli 4:3 kuvasuhteen ohjelmia katsellessa 32" 16:9 televisio vastaa kuvan kooltaan noin 27" normaalia televisiota (ellei kuvaa katsella zoom-tilassa jolloin kuvasta jää osa ylhäältä ja alhaalta pois). 16:9 ohjelmia katsellessa 32" 16:9 televisiolla saadaan aikaan saman kokoinen kuvan kuin 35" 4:3 televisiolla sen 16:9 tilassa.

Eli jotta wide-screen televisiossa olisi vähintään yhtä suuri 4:3-kuva kuin tavallisessa 4:3 televisiossa, wide-screenin tuumakoon pitää olla noin 1.3 kertaa suurempi. Näin saadaan alla oleva taulukko:



Tavallinen 4:3 TV | Wide-screen  | Vaadittu diagon. vähimmäispituus
___________________________________________________________________
                  |              |
  21              |  26          | 25.70
                  |              |
  24              |  32          | 29.37
                  |              |
  26              |  32          | 31.82
                  |              |
  28              |  36          | 34.27
                  |              |
  29              |  36          | 35.49
                  |              |
  32              |  40          | 39.16
                  |              |

Huomio taulukosta: Numerot ovat laskennallisia kokoja, eikä markkinoilla ole välttämättä kaikkia juuri taulukon mukaisia tuumakokoja.

Eli esimerkin vuoksi: nykyään perinteisen 28-tuumaisen television omistajan pitää hankkia vähintään 36-tuumainen wide-screen televisio, jos hän haluaa 4:3 -formaatissa näkyvän kuvan olevan vähintään yhtä suuri kuin nykyisessä televisiossaan. Tosi koska 34.27 olisi ollut tuo kriittinen raja, ostaessaan uuden 36" widen hän nauttii jopa hieman edellistä korkeammasta kuvasta. Jos nautit pelkästään 4:3 kuvan koosta, kannattaa siis kahdesti harkita miksi ostat 16:9 television.

Millaisia "Letterbox"-kuvamuotoja voi televisioon tulevassa kuvasignaalissa olla ?

"Letterbox"-lähetteitä voi olla kolmea eri muotoa:

  • 1) Leffa on alun perin kuvattu 16:9-frameen ja se sovitetaan letterboxauksen avulla 4:3-frameen. Tällainen lähete näkyy 4:3-televisiossa letterboxattuna, mutta 16:9-televisiossa sen voi zoomata koko ruudun kokoiseksi, jolloin surureunat leikkautuvat pois ylhäältä ja alhaalta. (Lähinnä kyseeseen tulisi tv-elokuva; oikeita Hollywood-elokuvia tehdään leveämmällä kuvasuhteella kuin 16:9.)
  • 2) Leffa on alun perin kuvattu leveämpään-kuin-16:9-frameen (kuten Hollywood-leffat yleensä ovat) ja se sovitetaan letterboxauksen avulla 4:3-frameen. Tällainen lähete näkyy 4:3-televisiossa letterboxattuna. 16:9-televisioissa sen voi zoomata suuremmaksi ja paremmin ruudun täyttäväksi, mutta surureunoista ylhäällä ja alhaalla ei kuitenkaan päästä aivan kokonaan eroon, koska kuva on alun perinkin ollut niin leveä, ettei se ilman niitä kokonaisuudessaan 16:9-ruudulle mahdu.
  • 3) Leffa on alun perin kuvattu leveämpään-kuin-16:9-frameen (kuten Hollywood-leffat yleensä ovat) ja se sovitetaan letterboxauksen avulla (anamorfiseen) 16:9-frameen. Tällainen lähete näkyy 4:3-televisiossa litistyneenä (ellei televisiosta voi valita kuvasuhdetta), mutta 16:9-televisiossa sellaisenaan oikein. Ala- ja yläreunassa on 16:9-ruudullakin mustat palkit (tosin ohuemmat kuin 4:3-ruudulla), koska kuva on alun perinkin ollut niin leveä, ettei se 16:9-frameen kunnolla muuten mahdu.

Kolmoskohdan mukainen lähetysmuoto on kuvanlaadultaan kaikkein paras, koska siinä kuva-alaa ja resoluutiota käytetään eniten itse kuvan (eikä mustien palkkien) lähettämiseen.

Näitä kaikkia lähetysmuotoja voidaan teknisesti käyttää jo nyt, analogisella aikakaudella. Tosin juuri tuo kolmas ja paras muoto on sikäli ongelmallinen, että kaikissa 4:3-vastaanottimissa ei vielä ole zoomaustoimintoja, eivätkä myöskään kaikki analogiset vastaanottimet tunnista lähetyksessä mahdollisesti tulevia Wide Screen -signalointeja, jotka kertovat, mitä kuvakokoa milloinkin lähetetään. Käyttäjä ei siis aina kykene zoomailemaan (koska TV ei sitä tue) tai sitten hänen pitää ainakin vaivautua tekemään se käsin.

DVB-vastaanotin/set-top-box tekee asiat sikäli helpommaksi, että se hoitaa tarvittavat zoomailut ja skaalailut automaattisesti (myös sellaisten vanhojen televisioiden puolesta joissa ei ollenkaan itsessään ole mitään zoomailutoimintoja tai kuvasuhteenvalinta-automatiikkaa).

Mikä on PALplus ?

PALplus on mm. Saksassa käytössä oleva järjestelmä jolla voidaan lähettää 16:9 formaatissa olevia ohjelmia niin, että ne näkyvät normaalissa televisiossa letterboxattuna (mustat raidat ylä- ja alareunassa) mutta PALplus vastaanotin pystyy muodostamaan signaalista tarkan 16:9 muotoisen kuva. PALplus järjestelmä perustuu siihen, että normaalissa televisiossa keskellä näkyvän kuvaosan lisäksi kuvan ylä- ja alapuolisiin mustiin raitoihin on piilotettu informaatiota jolla 16:9 televisio pystyy muodostamaan tarkan 16:9 muotoisen kuvan. PALplus-järjestelmä koostuu kokonaisuudessaan seuraavista osista:

  • WSS-juova, jolla televisiolle voidaan kertoa kuvasuhde (kuvan muoto) ja muita lisätietoja lähetettävästä signaalista (jolla 100 Hz televisio voi optimoida toimintaansa).
  • ColourPlus / "Clean PAL" -lähete: vähentää tavallisissa televisioissa luminanssi- ja värisignaalin sekoittumista ja poistaa sen ColourPlus-dekooderilla varustetussa tv:ssä kokonaan.
  • Ghost Cancelling: haamukuvat saadan pois
  • Erityinen "helper signal", joka mahdollistaa 16:9-lähetyksen lähettämisen siten, että se näkyy tavallisissa televisioissa letterboxattuna, mutta mustiin palkkeihin on kuitenkin piilotettu ylimääräistä kuvadataa, jolla kuva saadaan näkymään 16:9-kuvaputkella varustetuissa PALplus-vastaanottimissa tarkempana kuin miten se pelkällä kuvan yksinkertaisella zoomauksella näkyisi.

On hyvin todennäköistä, ettei PALplussaa oteta Yleisradiossa käyttöön koskaan. Syynä on mm. tekstitysvaikeudet ja digitaalitelevision (DVB) tuleminen.

Onko 16:9-kuvasuhteen television kuva nykylähetyksissä huonompi kuin tavallisen television?

Oikea PALplus-vastaanotin toistaa normaali PAL-lähetykset jopa tavallisia vastaanottimia paremmalla laadulla. Syynä on parempi PAL-dekooderi, ns. ColorPlus. Kaikissa 16:9-vastaanottimissa tätä ei kuitenkaan ole kovan hinnan vuoksi. 16:9 kuvasuhteen kuvaruudun sivuilla on tietysti mustat palkit normaalin PAL-kuvan muodon takia.

Kannattaako 16:9-kuvasuhteen televisio hankkia nyt, vai olisiko viisaampaa ostaa vielä tällä kertaa perinteinen malli?

PALplus-vastaanottimen hankkiminen taitaa olla turhaa, koska Suomessa ei ole suunnitelmia PalPlus lähetysten aloittamisesta. Kokeiluluontoisesti Jyrki-ohjelmaa lähetetään PalPlus-standardilla, mutta se on ainoa ohjelma eikä kokeiluita ole suunnitelmissa laajentaa sen enempää. 16:9-kuvaputkessa voisi olla ideaa, jos raha ei ole esteenä koska tulevat digitaalilähetykset käyttävät myös 16:9-muotoa. Lisäksi elokuvia on saatavina eri tallennusmuodoissa myös 16:9 formaatilla, joten 16:9 muodon televisio voisi olla perusteltu kotiteatteriharrastajalle jolla on 16:9 muodossa olevia elokuvia.

Mistä johtuva joissain televisoissa 16:9 muodossa kuvan yläreunassa näkyvät RGB-raidat ?

Joissain televisioissa 16:9 kuvamuodon yläreunassa näkyy päällekkäin kolme eriväristä vaakasuuntaista raitaa (punainen, sininen ja vihreä). Väriensä perustella näitä kutsutaan RGB-raidoiksi.

Näitä RGB-raitoja käytetään television toiminnassa sen optimointiin. "RGB-raidoilla" mitataan television kuvaputken kuntoa, ts. katodivirtaa niiden raitojen piirtohetkellä. Katodivirran perusteella television RGB-prosessori päättelee kunkin tykin kunnon ja säätää ohjauksen tasoa tarpeen mukaan. Tämän ideana on saada väritasapainoltaan samanlainen kuva laitteen iästä riippumatta, sen ensimmäisestä käyttöpäivästa aina hamaan loppuun asti.

Normaalia 4:3 kuvaa piirrettäessä nuo RGB-raidat piirtyvät näkyvän kuva-alan ulkopuolelle. Jos 16:9 kuva on yksinkertaisesti tehty pienentämällä vaakapoikkeutiksen voimakkuutta televisiossa, tulevat nuo kuvaan näkyvälle alueelle. Eli jos television 16:9 tila on tehty hyvin yksinkertaisesti, nuo tulevat näkyville kuvassa.

Jos televisio halutaan toteuttaa niin, että RGB-raidat eivät näy 16:9 tilassa, pitää käyttää monimutkaisempia menetelmiä elektronitykin ohjaamiseen. Tämä on mahdollista, jos nuo raidat piirretään ensin kuvan ulkopuolelle ja sitten siirretään säde vasta normaalin piirtoalueen alkuun tai vaihtoehtoisesti televisio piirtää myös nuo musta palkit (tulee kyseeseen lähinnä 100 Hz malleissa). Nuo raidat eivät kuitenkaan ole katoa mihinkään, siellä ne ovat edelleen piilossa kuvan yläreunan alla, vaikka kuvatilaa vaihdettaisiinkin.

Ovatko USA:ssa juuri aloitetut teräväpiirtotelevisiolähetykset analogisia vai digitaalisia ?

USA:ssa maanpäällisiin teräväpiirtotelevisiolähetyksiin käytetään digitaalista lähetysstandardia, joka tunnetaan nimellä ATSC. Lisätietoa aiheesta löytyy osoitteesta http://www.atsc.org/.

Mikä on televisiossa oleva aikavakion säätö ?

Tuo television aikavakio säätää kuinka nopeasti television elektroniikka reagoi sisään tulevan videosignaalin muutoksiin. Hidas aikavakio on hyvä normaaleita televisiolähetyksiä katsottaessa, koska signaali on hyvin tarkasti samana koko ajan (televisiokanavien signaali on hyvin vakaata).

Normaali TV-vastaanottimen (juovatahdistus-)aikavakio on epäoptimaalinen toistettaessa kotikuvanauhurilta tulevaa kuvaa siksi, että kotivideon toistamassa kuvasignaalissa on jyrkkä epäjatkuvuuskohta tv-kuvan alareunan ja kentänsammutusjakson välillä. Tämä epäjatkuvuus aiheuttaa kuvasignaalin juovataajuudessa (nim. 15625 Hz) pahimmillaan satojen hertsien yhtäkkisen hyppäyksen. Hyppäys näkyy kuvan pystyviivojen yms. kontrastirajojen vaakasuuntaisena siirtymänä. Tästä tuloksena on yleensä seuraavan näköinen ylhäältä oikealla kaartuva ja/tai vipattava kuva:



             ////////////////////////
             ||||||||||||||||||||||||
             ||||||||||||||||||||||||
             ||||||||||||||||||||||||
             ||||||||||||||||||||||||
             ||||||||||||||||||||||||
             ||||||||||||||||||||||||

Yhden tai kahden kuvapään viistopyyhkäisytallennukseen perustuvissa analogisissa kuvanauhureissa (CVC, Beta, VCR, VHS, V 2000, Video 8 jne.) joudutaan muutaman sadan mikrosekunnin jakso kuvasignaalia kuvapäiden vaihdon ympäristöstä (kuvakentän viimeisten 5-10 juovan kohdalla) tallentamaan molemmilla kuvapäillä. Toistossa tuplasti tallennettu kuvasignaalipätkä leikataan pois sähköisesti. Kuvapään vaihtokohta aiheuttaa jyrkän taajuushypyn varsinkin jos toistettava nauha on tallennettu toisella laiteyksilöllä (tai laitteen edellisellä kuvapääparilla).

Tv:n juovatahdistin joutuu korjaamaan taajuushypyn aiheuttaman vaakasiirtyvän (kuvaputken juovataajuuden) kentänsammutusjakson aikana. Mikäli tahdistin siinä onnistuu (aikavakio pienempi kuin 2.5 millisekuntia), on ruudun yläreunasta piirtymään alkavan, seuraavan kuvan pystyviivat oikeilla paikoillaan. Jos juovatahdistimen aikavakio on liian pitkä, ei tahdistin yksinkertaisesti ehdi korjaamaan kuvanauhurin taajuushyppyä, vaan nauhalta toistuva kuva "kaatuu", "repii", "lepattaa", näkyy kahtena tai välkkyy yläosastaan osittain mustavalkoisena sekä mahdollisesti vielä katkoo tv:n ääntä. Oireet ovat monet. Oireet tulevat yleensä voimakkaasti esille jos videoissa käytetään jotain erikoistoimintoja (pysäytyskuva, puolinopeus tai pikakelaus).

Normaalissa TV-lähetteen vastaanotossa, jossa ei ole kotivideon juovataajuushyppyä, tahdistimen optimiaikavakio on yleensä suurempi kuin 25 millisekuntia. Jos aikavakio on videolle sopiva, saattavat tv-lähetteen pystyviivat näkyä väreilevinä varsinkin antennisignaalin ollessa tavallista pienempi. Myös satunnaiset sähkökipinät näkyvät kuvassa tavallista herkemmin. Siksi uusimmissa televisioissa on nykyään melkoisia automatiikoita, joilla vastaanotin valitsee kulloinkin optimaalisen aikavakion.

Vanhoissa PAL televisioissa oli säätö, jolla kuvan sävyä sai säädettyä punaisen ja sinisen välillä. Mikä ihme oli tämän tarkoitus ?

70-luvulla ja vielä aika pitkälle 80-luvulle asti televisioiden värit olivat kaikkea muuta kuin neutraaleja ja standardinmukaisia. Silloin erimerkkisissä televisioissa kuvaputkien antamat kuvat poikkesivat perusväriltään huomattavasti toisistaan. Japanilaiset TV:t olivat yleensä kuvaltaan sinertäviä, kun taas eurooppalaiset mallit punersivat.

Koska kuvan värit olivat vähän mitä sattuu, pantiin aika moneen televisioon säädin, jolla voi vääntelemällä voi korostaa joko punaista tai sinistä väriä. Sillä sitten sai säätää kuvan mieleisekseen. Löytyypä tämmöinen värilämmönsäädin vieläkin joistain uudehkoista televisioista ("lämmin", "neutraali", "kylmä"), vaikkei sille enää tarvetta olekaan.

Miksi standby-tilan jatkuva käyttöä ei suositella ?

Ensiksikin television kuvaputken demagnetointi kun tapahtuu vain laitettaessa televisio "kylmänä" päälle. Jos televisio on jatkuvasti standby-tilassa saattaa kuvaan tulla magnetoitumisesta johtuvia värivääristymiä. Ongelmien välttämiseksi kannattaa opetella ottamaan televisiosta yöksi kaikki virrat pois, niin tulee tuo putken demagnetointi tehtyä säännöllisesti.

Toinen syy miksi televisiota ei pitäisi jättää standaby-tilaan on suurempi palovaara. Standby-tilassa osassa television elektroniikkaa on edelleen virta päällä (infrapunavastaanotto, mahdollisesti kuvaputken hehkun esilämmitys), joten todennäköisyys, että standby-tilassa oleva likainen tai hiukan viallinen televisio aiheuttaa tulipalon on suurempi kuin tilanteessa, jossa virta on sammutettuna etulevyn katkaisijasta. Näistä syistä televisioiden valmistajat nykyään suosittelevat, että vastaanottimia ei jätettäisi pitkäksi aikaa seisomaan standby-tilaan.

Miksi television kaukosäätö toimii huonosti tai sekoilee itsekseen kun huoneessa on päällä "energiansäästölamppu" ?

Energiansäästöloistelamput, jotka tulevat normaaliin hehkulampun kantaan, sisältävät loisteputkipolttimon ja sitä ohjaavan elektroniikan. Energiansäästölampuissa loisteputkipolttimoon johdetaan korkeataajuinen (noin 30 kHz) vaihtojännite lampun kirkkauden lisäämiseksi ja välkkymisen vähentämiseksi. Tämä noin 30 kHz:n taajuus sattuu olemaan lähellä kaukosäätimien infrapunalähettimessä käytettyä modulointitaajuutta (yleensä alueella 32..40 kHz). Näin television kaukosäätimen vastaanotin saattaa luulla energiansäästölampun noin 30 kHz:n taajuudella tulevaa valoa kaukosäätimensä lähetyssignaaliksi ja toimia sen mukaan (eli sekoilee).

Ongelmaan auttaa energiansäästöloistelamppujen poistaminen television läheisyydestä. Joissain tilanteissa saattaa auttaa lampun merkin tai yksilön vaihtaminen sellaiseen joka toimii hiukan eri taajuudella (kauempana television kaukosäätimen käyttämästä taajuudesta ja ei näin aiheuta ongelmia).

Hajoaako televisio, jos sen sivuilla käytetään magneettisuojaamattomia kaiuttimia ?

Jos television lähellä on voimakas kestomagneetti (kuten kaiutin), niin television kuvaputki magnetoituu pikkuhiljaa, mikä aiheuttaa värivirheitä. Jos magneetti on tarpeeksi lähellä kuvaruutua niin voivat värivirheet jäädä pysyviksi ja kuvaan tulla myös geometriavirhettä. Magnetoitumisen aiheuttamat värivirheet eivät kuitenkaan yleensä ole ongelma, jos sammutat television virtakytkimestä, etkä jätä sitä standby-tilaan. Kuvaputken demagnetointi kun tapahtuu vain laitettaessa televisio "kylmänä" päälle. Voit kokeilla kaiuttimen vaikutusta televisioon helposti: televisio päälle ja liikuttelet kaiutinta sen ympärillä. Pieni kokeilu ei haittaa yhtään jos et vie kaiuttimen magneetteja ihan kuvaruudun viereen. Kokeilun jälkeen kannattaa siirtää kaiuttimet kauemmaksi, ja sammuttaa televisio, ettei kuvaan jää häiriöitä. Monilla tyypillisillä magneettisuojaamattomilla hifikaiuttimilla yli puolen metrin etäisyys riittää pitämään häiriöt poissa. Hyvin voimakkaita magneetteja sisältävälle kaiuttimelle kannattaa sitten käyttää isompaa turvaväliä (1 metri). Magneettisuojatut kaiuttimet voi laitta aivan television viereen.

Television kuvassa näkyy reunoissa pieniä värivääristymiä. Miten pääsen siitä eroon kotikonstein vai pääsenkö mitkään ?

Television putkelle tulee väliaikaisia värivammoja, jos magneettikenttä muuttuu, mutta mikäli voimakas magneettinen kenttä ei vaikuta jatkuvasti itse poikkeutukseen (poikkeutuskelaan) tai hilamaskiin (putken pinnassa oleva rakennelma), poistuu värivika heti seuraavalla demagnetisoinnilla.

Demagnetisointi suoritetaan seuraavasti: Sammuta television virta 20-30 minuutiksi ja laita televisioon virta uudelleen päälle. Kun television on ollut poissa tuon mainitun ajan, niin seuraavan kerran virrat päälle kytkettäessä televisio demagnetoi (Degauss) kuvaputken kun siihen kytketään käyttöjännite päälle.

Virta tulee katkaista television pääkatkaisijasta. Kaukosäätimen virtakatkaisija ei toimi, koska kun kaukosäätimellä katkaisee virran televisiosta niin se ei katkaise virtaa kaikista television osista. Jos ole epävarma katkaiseeko tuo virkakatkaisija nyt varmasti kaikki sähköt, niin voit ottaa television virtajohdon seinästä.

Sisäänrakennettu demagnetointi on TV:ssä siksi että magneettisten esineiden tuonti kuvaputken läheisyyteen aiheuttaa usein kuvaputken magnetoitumista, mikä taas aiheuttaa värien vääristymistä. Ruutuun voi tulla myös itsekseen tällaisia magnetoituneita kohtia (esimerkiksi television omat kaiuttimet voivat aiheuttaa niitä ajan mittaan).

Nämä vääristymät poistuvat kun ruutu demagnetoidaan. Jos yksi kerta demagnetointia ei poista häiriötä, niin prosessin voi toistaa muutaman kerran. Jos kuvaruutu on magnetoitunut erittäin voimakkaasti (esimerkiksi joku on laittanut magneetin kiinni sen ruutuun) niin television oma demagnetointi ei saata riittää poistamaan tätä magneettisuutta. Kannattaa yrittää muutamia kertoja television omalla demagnetoinnilla, ja jos ongelma ei selvästi ala vähentyä, niin televisio pistää kiikuttaa huoltoon ja toivoa että huollon voimakkaammat demagnetointilaitteet pystyvät poistamaan tämän virheen.

Mikä on televisiossa vikana kun se pimenee yhtäkkiä ?

Yleisimpiä television vikojen syitä ovat huonot liitokset. Yleensä tällaisen vian syynä on joko irronnut juotos tai löysä liitin. Korjaaminen kannattaa jättää asiantuntijalle, koska televisiossa on sisällä vaarallisen korkeita jännitteitä vielä pitkiäkin aikoja television sammuttamisen jälkeen.

Miksi RGB-sisääntulo on lähes vakio-ominaisuus televisioiden SCART-liittimissä mutta harvinainen muissa laitteissa ?

Televisiovastaanottimessa kaikki signaalimuodot joudutaan joka tapauksessa muuttamaan RGB:ksi, koska kuva muodostetaan ruudulle kolmella elektronitykillä, joista kukin pommittaa pistehilan läpi oman päävärinsä mukaisia loistepisteitä.

Tavallaan television kannalta RGB siis on se luontevin ja alkuperäisin signaali (ja myös parhaimman laatuisien kuvan tuottava). Tämän vuoksi lähes kaikissa televisioissa, joissa on SCART-liitin, on myös RGB-nastat kytketty.

VHS-videot sen sijaan taltioivat kuvan nauhalle hiukan muunneltuna komposiittivideosignaalina, joten niissä RGB-tuki vaatisi ylimääräistä elektroniikkaa joka muuttaisi RGB:n komposiittisignaaliksi. Yleensä massatuotetusta viihde-elektroniikasta pyritään karsimaan kaikki turhat osat pois, joten eipä tuollaista RGB-tukeakaan sitten videoista löydy.

Mitä hyötyä on RGB-liitännän käytöstä ?

Eräs suuri etu RGB-liitännän käytöstä on kuvanlaatu. Tavallaan television kannalta RGB on se luontevin ja alkuperäisin signaali, joten kun tarvitaan vähiten häviöllisiä muutoksia, saadaan paras kuvanlaatukin. Edut RGB:n hyväksi näkyvät eritoten tietokoneiden, videopelien ja DVD-soittimien tuottamassa kuvassa.

Toinen hyöty RGB liitäntää käytettäessä ei levyn/soittimen/television värijärjestelmällä (PAL, NTSC, SECAM) ole merkitystä. Kunhan televisio osaa synkronoitua 50 Hz ja 60 Hz kuvataajuuksiin (lähes kaikki uudet osaavat), niin silloin on aivan sama minkä TV-standardin (PAL, NTSC, SECAM) mukaista signaalia kuvalähteen videoulostuloista tulee.

Miten saan S-video-signaalin televisioni SCART-liittimeen ?

Jos TV:ssäsi on SCART-liitin josta löytyy S-VIDEO -sisäänmeno (katso ohjekirjasta), hoituu kytkentä pelkän kaapelin ostamisella tai väsäämisellä. Useimmissa uusissa TV:ssä on 2 SCART-liitintä joista toinen ottaa RGB:tä ja toinen S-VIDEOTA muiden signaalien lisäksi.

Monissa uudemmissa televisioissa joutuu valitsemaan valikosta, mitä SCART:sta sisään tuleva signaali on muodoltaan. Eli kannattaa tutustua television manuaaliin ja katsoa miten homma tehdään oikein. Sen jälkeen käyt ostamassa kaupasta sopivan adapterin tai teet sellaisen itse. Alla tarvittavat nastat:



MiniDIN  SCART  SIGNAALI
  1       17    Luminanssi maa
  2       13    Krominanssin maa
  3       20    Luminanssai (Y-komponentti)   
  4       15    Krominanssi (C-komponentti)

Jos televisio ei SCARTista s-videota (Y/C) syö, pitäisi ruudulla silti näkyä aivan vakaa, mutta mustavalkoinen kuva (SCART:n komposiittitulo on sama kuin s-videon luminanssi, ja signaalit yhteensopivat).

Pystyykö televisioon kytkemään Y,Cr,Cb-komponenttivideolähdöllä varustetun videolaitteen ?

Eurooppalaiset kuluttajamarkkinoiden televisiot eivät tue Y,Cr,Cb -komponenttilähtöä (eikä Y,Pr,PB:tä sen kummemmin). YCrCb-sisääntuloja olen nähnyt vain joissain videoprojektoreissa ja ammattivideolaitteissa. YCrCb-signaali on muunnettavissa periaatteessa aika yksinkertaisella elektroniikalla RGB-muotoon, mutta näitä muuntimia ei ole saatavana kuin ammattivideolaitteina (ja hinta sen mukainen).

Lähetysstandardit

Mitä lähetysstandardia käytetään Suomessa televisiolähetyksissä ?

Suomessa analogisissa televisiolähetyksissä käytetään PAL B/G-järjestelmää. Siinä jokaista sekuntia kohden lähetetään 50 puolikuvakenttää (kussakin 312½ juovaa), eli siis 25 kuvaa puolitettuina. Puolitus tehdään siten, että ensimmäisen kuvan ensimmäisessä puolikuvassa on parittomat juovat ja toisessa puolikuvassa parilliset juovat. Siten saadaan lomiteltu 625 juovan televisiolähete.

Äänijärjestelmänä Suomen analogisessa televisiolähetyksessä on analoginen FM-moduloitu monoääni omalla apukantoaallollaan sekä lisäksi digitaalinen Nicam-ääni (stereo- ja kaksikielilähetyksiä varten).

Digitaalisissa televisiolähetykset perustuvat Eurooppalaisiin DVB-T-standardeihin. Tätä standardia tarkemmat pohjoismaisten digitaalilähetysten ominaisuudet on määritelty NorDig-normeissa.

Mikä on television tarkkuus, harmaasävyjen määrä ja värien määrä ?

Analogisella PAL-järjestelmällä ei sinällään ole mitään määrättyä pikseliresoluutiota, juuri analogisuudesta johtuen. Kokonaisessa videoframessa (molemmat kentät) tulee olla nuo 576 aktiivisen kuva-alan juovaa. Mitä tarkkuus sitten käytännössä on riippuu kuvan tuottamiseen käytetystä kamerasta, kuvan siirtämiseen käytetystä signaalimuodosta sekä kuvan tallentamiseen mahdollisesti käytetystä videolaitteesta, miten näiden juovien informaatiosisältö synnytetään ja s{ilyy matkalla kohti kuluttajan televisiota. Yleensä siirtotiellä olevat muutokset vaikuttavat kuvan vaakaresoluutioon, mutta jotkut tallennus- ja muutosprosessit voivat vaikuttaa myös kuvan pystytarkkuuteen.

Monesti PAL-signaalin yhteysessä puhutaan resoluutista 768×576 tai jostain lähellä olevasta resoluutiosta (esim. 720x576). 768×576 on sikäli kätevä pikseliresoluutio PAL-kuvan tuottamiseen tietokoneella, että siinä on pystysuunnassa varattu resoluutiota riittävästi, jotta jokainen scanline voidaann määritellä erikseen, ja toisaalta vaakasuunnassa pikselien leveydeksi on valittu sellainen, että piksellien voidaan katsoa olevan neliön muotoisia Tämä helpottaa kuvan käsittelyä tietokoneen ruudulla, koska tyypillisesti nykyaikaisten tietokoneiden grafiikkatiloissa pikselien ajatellaan olevan neliskanttisia, ja erilaisia kuvank{sittelytoimenpiteit{ on helppoa tehdä tämän 1:1 pixel aspect ratio - oletuksen pohjalta.

Täysin eri asia on sitten se, mitä tällaiselle tietokoneesta lähtevälle kuvalle tapahtuu ja kuinka paljon alkuperäisestä resoluutiosta säilyy, kun kuva todella konvertoidaan tietokoneen muistista johonkin muotoon analogiseksi PAL-signaaliksi. Esimerkiksi perinteisessä taivaalta tulevassa TV-lähetyksessä tapahtuu kuvasignaalin analogisesta esitysmuodosta johtuen tiettyjä kompromissejä väriresoluution ja värien esityksen suhteen. Esimerkiski eräät väriyhdistelmät, jotka toistuvat tietokoneen terävästi, voivat täydelliseksi mössöksi television ruudulta analogista lähetettä seurattaessa, johtuen PAL-järjestelmän värien toiston rajoituksista (television mustavalkoresoluutio olisi voinut riittäkiin jos kuva olisi ollut mustavalkoinen).

Amerikkalaisesta 525/60i NTSC-järjestelmästä voi sanoa, on että siinä on noin 480 näkyvää juovaa, muualla maailmassa käytössä olevasta 625/50i järjestelmästä (sekä PAL että SECAM) että siinä on noin 576 näkyvää juovaa. Katselukelpoinen resoluutio on kuitenkin vain puolet tuosta, koska ainoastaan yhden juovan korkuinen yksityiskohta välkkyisi inhottavasti 30 tai 25 Hz taajuudella.

Kaikki muu on sitten kiinni analogisten laitteiden säädöistä. Vaakasuuntainen mustavalkoinen resoluutio on kiinni pelkästään videosignaalin kaistaleveydestä. Meillä se Tv-lähetyksissä on 5 MHz, Englannissa 5.5 Mhz ja OIRT maissa (entinen itäblokki) 6 MHz. Kun näkyvän juovan kesto on n. 52 us, voisi hyvin säädetyllä mustavalko-TV:llä päästä 520-620 pikselin resoluutiota vastaavaan tarkkuuteen vaakasuunnassa.

Väri-TVssä mustavalkosignaalikin saattaa olla leikattu jossain 3 .. 3.5 MHz kohdalta (ellei käytetä kampasuodinta), jolloin ollaan runsaassa 320-360 pikseliä vastaavassa resoluutiossa.

Kysymys siitä, mikä on väriresoluutio, onkin jo hieman mutkikkaampi juttu. Värierosignaalien kaistaleveys on 0.6 .. 1.5 MHz väri- järjestelmästä riippuen, vastaten 60 .. 150 pikseliä vaakasuunnassa. Pystyresoluutio onkin vielä hankalampi laskea PALissa ja SECAMissa, koska tässä vaikuttaa saman kentän kaksi peräkkäistä juovaa eli esim. kaksi peräkkäistä paritonta juovaa, jolloin värillinen pystyresoluutio on siten 160-300 juovaa vähän riippuen värinvaihdoksen suuruudesta.

Vaakaresoluution kohdalla on hieman harhaanjohtavaa puhua pikseleistä, koska television vaakasuuntaisen analogisen rakenteen takia "pikseli" voi alkaa mistä kohtaa tahansa, kun se jossain tietokoneen LCD-näytöllä alkaa aina kiinteästä kohdasta. Jos esitetään kameralla kuvattua kuvaa, saattaa 5 MHz kaistaleveydellä oleva mustavalkokuva (520 "pikseliä") näyttää terävämmältä kuin tietokonenäytöllä, jossa on 640 vaakapikseliä. Toisaalta taas jos televisiota käytetään tietokoneen näyttölaitteena, kuten ensimmäisten kotitietokoneiden aikana, silloin 5 Mhz kaistaleveys vastaisi 520 pikseliä eli 65 merkkiä 7x9 matriisilla (isot ja pienet kirjaimet) tai 85 merkkiä 5x7 matriisilla (vain isot kirjaimet).

Televisiokuvan harmaasävyjen määrä on täysin riippuvainen signaali/kohinasuhteessa. Jollain 40 dB S/N suhteella pystyisi luotettavasti erottamaan ehkä 70 harmaa- sävyä, 50 dB ehkä 200 harmaasävyä ja 60 dB S/N suhteella ehkä 500. Värien määrä huononee vielä nopeammin S/N suhteen huonontuessa. Eri asia sitten mitä näyttölaite pystyy näyttämään, tämä tietysti koskee sekä televisiota kuin tietokonemonitoria.

Se, missä formaatissa kameralla tuotettua TV-signaalia pitäisi käsitellä tietokoneella ei ole ihan niin selkeä asia. Meilläpäin näytteistys tehdään joko 13 tai 18 MHz taajuudella, vaikka periaatteessa 10 MHz pitäisi riittää 5 MHz kaistan digitoimiseen, johtuen juuri siitä, että analogisen television "pikseli" voi alkaa mistä kohdasta tahansa, eikä vain näytteytyspisteestä. Käytännössä useimmat digitaaliset kuvantallennusjärjestelmät käyttää tarkkuutta 720x576 PAL-kuvalle tai 720x480 NTSC-kuvalle. SECAM ei eroa PAL-kuvasta, kun kuva on RGB- tai komponenttimuodossa, kuten se digitaalisesti tallennettaessa on. Tyypillisesti digitaalisissa videokuvan käsittelyjärjestelmissä kuvan komponenttit digitoidaan 8-12 bitin tarkkuudella.

Vastaavasti mitä formaattia pitäisi käyttää täysin tietokoneella kuvien käsittelyyn, kun lopullinen esitysmuoto on television kautta, ei sekään ole niin täysin suoraviivaista pääteltävissä.

Millaista kuvan resoluutiota pidetään yleisradiotasoisena ?

PAL-kuvaa speksaava CCIR 601 / ITU-R BT.601 -standardi määrittelee täyden TV-kuvan resoluutioksi (720, 704 tai 702) x 576 pikseliä. Vaikka vaakasunnassa resoluutio voikin speksin ja laitteen mukaan hiukan vaihdella (jopa 768x576 on mahdollinen, jos neliömäisiä pikseleitä haetaan ja muutenkin vaakasuuntainen resoluutio on kuulemma hiukan kiistanalainen asia), pystysuunnassa PAL-kuva muodostuu aina 576 scanlinestä.

Yleisradiotasoisena pidetään laitteesta riippuen joko resoluutiota 702x576 tai 720x576. EBUn (European Broadcasting Unionin) suositusten mukaan aktiiviseksi kuva-alueeksi katsotaan tosin vain 702x576. Mikäli tulee tarvetta siirtää 720x576-materiaalia 702x576-laitteille, ei (EBUn ohjeiden mukaan) kuvaa litistetä eri muotoiseksi, vaan kummastakin reunasta napsaistaan tylysti 9 pikselisaraketta pois. Tästä voidaan päätellä, että kummassakin moodissa pikselit ovat täsmälleen saman muotoisia, mutta toisessa kuvalla on vain jonkin verran ylimääräistä kuva-alaa kummallakin reunalla.

Tietokonekäytössä törmää myös resoluutioon 768x576. Tätä resoluutiota käytetään usein epälineaarisessa desktop-editoinnissa, lähinnä sen vuoksi, että tietokoneen näyttömoodeissa pikselit ovat tyypillisesti yhtä leveitä kuin ovat korkeitakin, ja ko. resoluutio näkyy täsmälleen 4:3 muotoisena tällaisessa näyttötilassa. Samalla myös erilaisten efektien ja tekstitysten lisäys kuvaan helpottuu editointiohjelman tekijän kannalta huomattavasti, koska ohjelmoijan ei tarvitse erikseen miettiä aspect-ratio-asioita. Yleensä 768x576-muodossa editoitu data talletetaan lopulta lopullista käyttöä varten jossain muussa resoluutiossa.

Värejä käytetään luonnollisesti niin paljon kuin käyttöön saadaan. Käytännössä värejä esitetään tietokoneen muistissa useimmiten 24 bitillä. Tällöin kukin yksittäinen väripiste jakaantuu kolmeen 8 bitin tavuun, joita tietokoneen on helppo käsitellä. Kukin tavuista esittää yhtä päävärikomponenttia. Erilaisia värisävyjä on tällöin käytössä n. 16.8 miljoonaa (tarkasti ottaen 16 777 216 kpl, mukaan lukien täysin musta ja täysin valkoinen).

Jos puhutaan 32-bittisistä väreistä, ei tarkoiteta että värisävyjen määrä sinällään lisääntyisi, vaan että kuvassa käytetään nk. alpha- kanavaa. Alpha-kanava tarkoittaa sitä, että kutakin pikseliä kohti talletetaan tietokoneen muistiin neljäskin 8-bittinen tavu, joka ilmaisee ko. pikselin läpinäkyvyyden astetta (esim. alla olevaan toiseen videokuvaan nähden).

Sinällään tällaiset tekniset tiedot eivät kuitenkaan sano kuvanlaadusta vielä mitään. Yleensä videokuvaa ei nimittäin talleteta siten että joka pikseli saisi oman väriarvonsa, vaan siten, että kuvan kirkkausarvot (luminanssi) ja väriarvot talletetaan erikseen (näistä väriarvot pienemmällä spatiaalisella tarkkuudella). Kuvanlaatuun vaikuttaa suuresti myös se, millaisella vehkeellä alkuperäinen materiaali on kuvattu ja millaista signalointia käyttäen se on välitetty kuvaa kaappaavalle laitteelle. Lisäksi analogisen videosignaalin ihmeellisessä maailmassa on sitten kaikenlaisia mukavia aikavirhe- ja värikalibrointijuttuja.

Mitkä kanavat näkyvät meidän alueella ?

Eri paikkakunnilla käytössä olevat kanavat selviävät Digitan sivulta "Kartat ja asemaluettelot", joka löytyy osoitteesta http://www.digita.fi/neuvo/kehys.htm. Kanavia vastaavat taajuustiedot löytyvät näillä sivuilla olevasta listasta. Kerrostaloissa käytössä olevat kanavatiedot on kysyttävä isännöitsijältä.

Mitkä ovat television käyttämät taajuusalueet ?

Televisiolähetyksissä käytetään Suomessa kolmea eri taajuusaluetta seuraavasti:

  • VHF I-alue on noin 45-65 MHz
  • VHF III-alue on 170-230 MHz
  • UHF alue on 470-860 MHz

Kuvasignaali on amplitudimoduloitu kantoaaltoon ja tästä signaalista on sitten alempi sivukaista vaimennettu. Ääni on 5.5 Mhz apukantoaallolla kuvataajuuden yläpuolella.

Tarkempi kuvaus eri kanavilla käytetystä taajuuksista löytyy osoitteesta http://www.yle.fi/ylelab/faq/kanavarasteri98.htm.

Onko televisiolähetysten 50 Hz kuvataajuus synkronoitu 50 Hz verkkotaajuuteen ?

TV-lähetyksiä ei ole synkronoitu 50 Hz verkkotaajuuteen.

TV-signaali ei ole lukittu verkkojännitteen vaiheen sitten Bairdin mekaanisen television aikakauden, joka päättyi vuonna 1937.

Yksi syy miksi kenttätaajuus on valittu samaksi kuin verkkotaajuus on se, että hurinaraidat (leveät tummemmat vaakasuuntaiset kuva-alueet) joko pysyivät paikallaan tai vaelsivat hitaasti ylös tai alaspäin riippuen kenttätaajuuden ja verkkotaajuuden erosta. Tämä oli katsojan kannalta huomattavasti mukavampaa, kuin jos taajuuksien ero olisi ollut 10 Hz, jolloin hurinaraita olisi väpättänyt 10 kertaa sekunnissa kuvan yli. Samanlaista värinää taajuuksien erosta syntyy myöskin televisiokuvan sekä valaistuksen värinän yhteisvaikutuksesta, varsisinkin televisiosignaalin kuvaustilanteessa.

Vaikkakin hurinavyöt ovat tänä päivänä harvinaisia, lähes kaikissa putkitelkkarissa niitä alkoi vanhenemisen myötä ilmestymään.

Miten komposiittivideosignaali on moduloitu radiotaajuiseen kantoaaltoon ?

Suomessa käytössä olevassa yleisradiostandardissa käytetään negatiivista modulaatiota, jossa valkoisen taso on n. 10-15 % lähettimen ohjauksesta, musta n. 70 % lähettimen ohjauksesta ja tahtipulssit 100 % ohjaus. Samaa menetelmää käytetään suuressa osassa muitakin maita.

Mitä eri lähetysjärjestelmiä käytetään eri maissa televisiolähetyksiin ?

Maailmassa on käytössä kolme yleistä televisiolähetysstandardia (PAL, NTSC ja SECAM) ja niistä jokaisesta on olemassa useita variaatioita pienin eroavaisuuksin. Suurin osa Eurooppaa käyttää PAL B/G-lähetysnormia joka on Suomessakin käytössä. Mm. Hong Kongissa ja Englannissa käytössä olevassa PAL I:ssä on eri kanavajako ja eri välimatka kuva- ja äänikantoaalloilla (6.0 MHz ) kuin täkäläisellä PAL B/G:llä (5.5 MHz), eli ääntä ei tule jos noita yrittää käyttää ristiin. Stereoäänessä on myös eroja eri maiden välillä. Saksassa käytetään Analogista A2-järjestelmää ja Suomessa digitaalista NICAM-järjestelmää stereoäänen välittämiseen.

Itä-Euroopassa ja Ranskassa on käytössä SECAM lähetysnormi joka eroaa PAL järjestelmästä värikoodauksen osalta. USA:ssa ja Kanadassa lähetetään televisio-ohjelmat NTSC standardin mukaisesti. Nämä kolme eri lähetysstandardia aiheuttavat ongelmia televisio-ohjelmien ja videonauhojen siirrettävyydelle.

Tenlab pitää yllä listaa maista ja niissä käytettävistä televisiolähetysjärjestelmistä osoitteessa http://www.tenlab.com/worldtv.htm.

Mikä oikeastaan on NTSC- ja PAL-standardien ero ?

Yleensä kun puhutaan NTSC-standardista tarkoitettaan USA:ssa käytössä olevaa NTSC-standardia ja Eurooppassa käytössä olevaa PAL-standardia. Näiden eroina ovat kuvataajuus, pystysuuntainen erottelukyky eli vaakajuovamäärä, vaakasuuntainen erottelukyky, värikoodaus ja värierottelukyky, värikantoaallon taajuus, mustan signaalin taso, ja loputtoman monta muuta pikkuominaisuutta.

USA:ssa käytössä olevassa NTSC-järjestelmässä (system M) TV-kuvan päivitysnopeus on noin 60 puolikuvaa sekunnissa, kun se on eurooppalaisessa PAL-järjestelmässä (system B/G) 50 puolikuvaa sekunnissa. Tarkat taajuudet NTSC System M mukaan ovat 59.94/15734.25 Hz ja meillä virallisesti käytössä olevassa PAL System B/G mukaiset taajuudet ovat 50/15625 Hz.

Periaatteessa tuo kuvan päivitysnopeus ja värikoodaus (NTSC/PAL/SECAM) eivät ole varsinaisesti toisistaan riippuvia. Kuvataajuus on yleensä melko tarkasti maassa käytettyyn vaihtosähkön taajuuteen Maissa joissa televisiojärjestelmänä on NTSC on käytössä myös amerikkalaistyylinen 60 Hz vaihtosähkö, usein 110-120 volttia. Niissä maissa joissa televisiojärjestelmä on PAL on käytössä myös eurooppalainen 50 Hz ja usein 220-240 volttia. On olemassa myös PAL/M jossa kuvanvaihtotaajuus on NTSC:n 60 Hz ja juovia 525 NTSC:n tapaan, mutta värijärjestelmänä on kuitenkin PAL.

Onko NTSC- vai PAL-järjestelmä parempi ?

Molemmilla järjestelmillä on omat hyvät ja huonot puolensa. Äärimmilleen viritetty PAL pääsee hiukan äärimmilleen viritetyn NTSC:n ohi, mutta hyvillä laitteilla ero on yllättävänkin pieni (etenkin jos ei käytetä komposiittivideoliitäntöjä laitteiden välissä). Pystyresoluutio on NTSC:ssä huonompi, mutta virkistystaajuus suurempi. Värierottelukyky vaakasuunnassa on NTSC:ssä huonompi, mutta vastaavasti signaalia on helpompi kampasuodattaa.

NTSC:n virkistystaajuudella on helpompi pyörittää elokuvia lähestulkoon niiden oikealla nopeudella. Filmihän kuvataan nopeudella 24 kuvaa/s. NTSC:ssä järjestelmän kuvataajuus on sopiva, jolloin elokuvia voidaan esittää lähes oikealla nopeudella (23.98 Hz), kun taas meillä PAL-maissa elokuvat esitetään videolla 4 % nopeammin (25 Hz). Siksi elokuvat kestävät videolla tai televisiossa vähemmän aikaa kuin elokuvissa. 60Hz kenttätaajuudella elokuvan perättäisiä ruutuja näytetään eri pituisia aikoja (2 kenttää, 3 kenttää, 2 kenttää...), mikä lisää tasaiseen liikkeeseen ylimääräistä nykimistä.

PAL-lähetteen vastaanotossa television velvollisuus on keskiarvottaa kahden peräkkäisen juovan väri-informaatio. Tällä (ja pienillä vaiheenkääntöjipoilla) päästään eroon yhdestä NTSC:n perusongelmasta, eli siitä, että värisäätimiä tarvitaan kaksi: toinen värikylläisyyttä ja toinen värien sävyjä varten. Jälkimmäistä kun säätää NTSC-kuvalle, saa ihmisten kasvojen värit vaihtumaan kirkkaan vihreästä yhtä kirkkaan violettiin. Eri juovien värien keskiarvostaminen huonontaa kuva pystyresoluutiota, etenkin, kun otetaan huomioon, että lomitellun kuvan takia "peräkkäiset juovat" ovat jo jonkun matkan päässä toisistaan. Mustavalko-osuus signaalista toistetaan sellaisenaan.

Miten voin katsoa toisen lähetysstandardin mukaista lähetettä tai videonauhaa ?

Jos haluat katsoa ohjelmia jotka on tehty jollain muulla lähetysjärjestelmällä, niin sinulla pitää olla itselläsi joko moninormilaitteet tai ohjelma on muutettava PAL standardin mukaiseksi. Useat videoalan firmat tarjoavat videonauhojen standardinmuutospalveluita.

On olemassa erillisiä konverttereita, joilla voi muuttaa NTSC-standardin mukaisen kuvan PAL-standardin mukaiseksi. Nämä konvertterit eivät ole halpoja (tuhansia markkoja), koska muunnos NTSC-signaalista oikeaksi PAL-signaaliksi ei ole helppo. Aidossa muunnoksessa joudutaan interpoloimalla luomaan uusia kuvia sillä sekä juovaluku että kuvataajuus ovat erilaisia. Muunnoksen laatu joutuu koetukselle varsinkin silloin kun kuvassa on liikkuvia kohteita, jolloin aiemmin tasaiseen liikkeeseen saattaa tulla nykimistä. Oikein tehdyn muunnoksen etuna on, että näin aikaansaatu PAL-signaali näkyy varmasti hyvin televisiossa ja sen voi halutessaan nauhoittaa PAL-standardin videonauhurilla. Jos haluat vain katsoa NTSC-standardin mukaisia ohjelmia, niin halvin ratkaisu on televisiota ostettaessa valita malli oikein (sellaisen joka osaa näyttää myös NTSC-standardin).

Useimmat moninormikuvanauhurit eivät tee aitoa muunnosta vaan ainoastaan nauhoittavat sitä mitä syötetään ja toistavat sitä mitä kasetilla on. Lisäksi saattaa löytyä mahdollisuus toistaa NTSC-kasetteja Palatelevisiossa, mutta tuota signaalia on turha yrittää nauhoittaa PAL-nauhurille, koska tämän "pseudo-PAL" signaalin kuvantaajuus on edelleen NTSC:n 60 Hz vaikka värikoodaus onkin muutettu PAL-standardin mukaiseksi. Yleensä tätä ominaisuutta kutsutaan laitteissa nimellä "NTSC playback on PAL TV".

Mistä löydän hyvän ja edullisen laitteen NTSC-videosignaalin muuttamiseksi 50 Hz PAL-signaaliksi ?

Vastaus tähän on valitettavasti, että tuskin mistään saat tuollaista kotikäyttäjälle sopivaan hintaan. Tuollaiset konvertterit maksavat halvimmillaankin useita tonneja, joten sen hankkiminen ei ole kannattavaa, ellei ole lähinnä ammattikäyttö mielessä. Lisäksi nuo halvimmat konvertterit eivät ole konversion laadultaan yleensä mitään maailman parhaita, joten hyvästä ammattilaatuun pystyvästä muuntimesta voi helposti joutua maksamaan kymmeniä tuhansia markkoja. Tuossa halpakonvertterihommassa voivat jotkut PC:n videokortit suoriutua formaattikonversiosta kohtuullisesti (mutta tällaisetkin ovat helposti satojen eurojen hintaisia).

Ainoat NTSC-PAL-muuntimet joita on edullisesti markkinoilla ovat pelkän värikoodauksen muuntavat konvertterit. Näillä kuvan saa yleensä konvertoitua sellaiseksi, että sen TV:ssä saa näkyviin, mutta tällainen konvertoitu signaali ei sitten kelpaa esimerkiksi videolla nauhoitettavaksi. Kun NTSC-signaalista konvertoidaan vaan värit PAL-standardin mukaiseksi, saadaan kuvasignaali, jota kutsutaan monessa dokumentissa nimellä PAL60.

Miksi televisio näyttää mustavalkoista kuvaa kun sinne syöttää NTSC-signaalia ?

Normaali Eurooppalaisten televisioiden käyttämä PAL-värisignaali käyttää 4.43 MHz värikantoaaltoa ja 50 Hz kenttätaajuutta. Standardi NTSC-signaali käyttää 3.58 MHz värikantoaaltoa, 60 Hz kenttätaajuutta ja PAL-signaalista eroavaa värikoodausta. Useimmat eurooppalaiset PAL TV:t osaavat kyllä syncata 60Hz NTSC kuvaan kun se tuodaan sisään videoliittimestä, mutta etsivät värikantoaaltoa 4.43 MHz:n päästä. Koska oikeanlaista värikantoaaltoa ei löydy kuva näytetään mustavalkoisena. Tuo NTSC-signaalin värikantoaalto näyttää kuvaa tarkkaan katsoen siinä olevalle pienelle häiriölle (saattaa näkyä esimerkiksi rasterikuviona osassa kuvaa).

Joissain moninormivideonauhureissa on sisäänrakennettuna muunnin joka siirtää NTSC-signaalin värikantoaallon PAL-standardin mukaiseksi 4.43 MHz taajuudelle. Tällöin normaali PAL-televisio joka hallitsee 60 Hz kenttätaajuuden pystyy näyttämään noiden videonauhureiden lähettämän kuvan kunnolla värillisenä (tätä signaalia on kuitenkin turha yrittää nauhoittaa PAL-videonauhurille).

Mitä eroa on NTSC 3.58 MHz ja NTSC 4.43 MHz järjestelmillä ?

NTSC 3.58 MHz on USA:ssa televisiolähetyksissä käytössä oleva virallinen NTSC-lähetysstandardi. NTSC 4.43 MHz on erikoisversio NTSC-standardista, jota käytettään USA:ssa joissain studion sisäisissä ohjelmansiirroissa. Myös jotkut laitteet (jotkut DVD-soittimet) tuottavat tällaista signaalia ulos. Yleensä tavalliset televisiot eivät osaa näyttää kuin standardin mukaisen NTSC 3.58 MHz kuvasignaalin oikein.

Miten komposiittivideosignaalissa voidaan siirtää väri- ja kirkkausinformaatiota samalla taajuusalueella ilman suuria häiriöitä ?

Sekä NTSC- ja PAL-järjestelmien kunnollisen toiminnan edellytyksenä on, että poikkeutustaajuuksien ja väriapukantoaallon taajuuksien suhde on tarkkaan oikea.

Jos mustavalkoista paikalla pysyvästä kohteesta (esim. testikuvasta) saatua videosignaalia tarkastelee kapeakaistaisella spektrianalysaattorilla, näyttäisi siellä olevan melko teräviä "vuorenhuippuja" juovataajuuden (15625 Hz välein) välein. Kun yhtä huippua tarkastelee tarkemmin, "vuorenhuipussa" ei suinkaan ole yhtenäiset seinämät, vaan se koostuu kapeista spektriviivoista kenttätaajuuden välein, joiden amplitudi pienenee mitä kauemmas päähuipusta mennään. Tilanne muistuttaa siis vuorenhuippua, jonka päällä kasvaa "puustoa" sen verran harvassa, että yksittäiset puut näkyvät. Näiden "vuorenhuippujen" välissä on "tasankoja", joissa ei ole mitään signaalia, jos kuvattava kohde ei liiku.

Väri-TVssä värierosignaaleilla on samanmuotoinen spektri ja sopivalla väriapukantoaallon valinnalla koko värierosignaalin spektriä siirretään ylöspäin ja sen pitää osua mustavalkosignaalien "tasankojen" kohdalle ja väri-TV signaali voidaan siirtää samassa kaistaleveydessä kuin mustavalkosignaalit.

Paremmissa vastaanottimissa kampasuotimella saadaan nuo eri "vuoristoihin" kuuluvat huiput erotettua toisistaan. Halvemmissa malleissa tosin tyydytään vain kaistapäästö/kaistanestosuotimien käyttöön väriapukantoaallon kohdalla, joten täyttä resoluutiota ei saavuteta sen paremmin mustavalko kuin väri-informaation kohdalla.

Edellä oleva kuvaus perustuu paikalla pysyvään kuvaan, mutta jos kuvassa on liikettä, nuo "vuorenhuiput" leviävät tasangolle ja väri ja mustavalkosignaalit menevätkin päällekkäin, joka on helposti havaittavissa värivirheinä, jos haastateltavalla on esim. hyvin ohutraitainen solmio.

Miksi television lähetyksen äänessä kuuluu joskus hyvin hiljaisessa ohjelman kohdassa korkea piippaus ?

Lähetinten ohjelmansiirtotien valvontaa suoritetaan ohjelmataukoon perustuvalla järjestelmällä. Kun ohjelma on ollut 60 sekuntia alle - 26 dB verrattuna ohjelman huipputasoon niin ohjelmatielle lähetään noin sekunnin mittainen piippi joka nollaa aikalaskurin. Piipin taajuus on jotain 14 kHz ja taso - 24 db alle huipun. Wanhat vaikkukorvat, eivät edes huomaa tuota piippausta ohjelman aikana.

Jos tämä piippi puuttuu pitkästä hiljaisesta ohjelmakohdasta niin se tarkoittaa että ohjelmansiirtoyhteys on poikki ja silloin annetaan kaukovalvontaan hälytys.

Mitä tarkoittaa, kun 4:3 televisiossa sanotaan olevana 16:9 tuki ?

4:3 televisioissa 16:9 tuki tarkoittaa sitä että televisio osaa tarvittaessa puristaa sisään tulevan videosignaalin 16:9 kuvamuotoon. Tällaista litistystä tarvitaan anarphisessa 16:9 muodossa talletettujen elokuvien katseluun oikean muotoisena. Anamorhinen talletusmuoto toimii siten, että elokuvan kuva on tallennusvaiheessa venytetty pystysuunnassa normaalin televisiokuvan korkuiseksi ja katseluvaiheessa laajakuvan osaava vastaanotin litistää sen taas oikean muotoiseksi. Tällä menetelmällä pystytään saavuttamaan parempi kuvan pystytarkkuus tarkkuus sille näkyvälle alueelle, kun yhtään television juovista ei käytetä mustiin ylä- ja alapalkkeihin (kuten letterbox-kuvassa), vaan kaikki hyödynnetään näkyvään kuvaan.

Kuvan litistys 16:9 muotoon tapahtuu vain, jos kuvan mukana tulee litistystä käskevä signaali (anamorphisessa muodossa lähetettävät televisio-ohjelmat ja anamorphinen kuvan antavilla DVD-levyltä kuvasignaalissa on mukana litistyssignaali). Monessa televisiossa voi valita ihan valikosta litistetäänkö kuva, jos tuota ohjaussignaalia ei tule. Videot nauhoittaa kyseisen ohjelmat aneamorfisena ja jotkut videot (16:9 tuen omaavat) osaavat nauhoittaa myöskin kuvan litistyksen ohjaussignaalin.

Onko olemassa johtoa, jolla S-videosignaalin saa televisioon sisään SCART-liittimen kautta ?

Hyvin varustetuista videotuotteita myyvistä liikkeistä on saatavissa kaapeleita, joilla S-videoliittimen saa sovitettua SCART-liittimeen. MUTTA! Tarkista, että televisiosi SCART liittimestä voi todella viedä S-VIDEO-signaalia sisälle, sillä kaikista se ei onnistu. Jos SCART:eja on useampia, niin silloin todennäköisesti joku niistä ottaa S-VIDEO:ta sisälle. Joissain tapauksissa on television menuista valittava, mitä signaalia liittimestä otetaan sisään. Tarkista nämä asiat televisiosi manuaalista ennen kuin ryntäät ostamaan tarvittavaa kaapelia.

Johtoa ostettaessa kannattaa olla tarkkana, että ostaa oikean tyyppisen johdon, koska signaalin kulkusuunnalla on merkitystä SCART-johdoissa (eri suuntaiset kaapelit kytketty eri lailla). Televisioon kytkemistä varten tarvitset johdon, jossa signaalin on tarkoitus kulkea S-video-liittimestä SCART-liittimeen päin.

Missä on tehdään "suomalaiset" televisiomerkit kuten Finlux, Luxor ja Nokia ?

Tilanne 1999 alussa (lähde: Ari Huovinen Semi-Tech Oy:stä):

Turussa sijaitsee tv-tehdas, jonka nimi on Akai (Turku) Oy, aikaisemmin Semi-Tech (Turku) Oy. Turun tv-tehtaalla valmistetaan Akai-, Finlux-, Luxor-, Nokia- ja Salora-merkkisiä televisioita. Näistä merkeistä Suomessa ei myydä Luxoria, jota myydään Ruotsissa. Asa on merkkinä poistunut uusien laitteiden markkinoilta jo vuosia sitten. Em. merkkien lisäksi Turussa on jonkin verran myös ns. OEM-tuotantoa tietyille muille merkeille.

Akai kuuluu maailmanlaajuiseen Semi-Tech -konserniin ja Semi-Tech vastaa pääasiassa laitteiden markkinoinnista ja myynnistä. Suomessa laitteiden markkinoinnista ja myynnistä radioliikkeille vastaa Semi-Tech (Finland) Oy.

Suomessa myytäviä Akai-, Finlux-, Nokia- ja Salora-televisioita valmistetaan myös Englannissa Newcastlen tehtaalla ja muutamia malleja on tullut myös Semi-Techin Kauko-Idän tehtailta. Televisioiden valmistus on jaettu siten, että Turun tehdas suunnittelee ja valmistaa Semi-Techin merkeistä ns. high end-televisiot ja yksinkertaisemmat perusmallit tulevat pääasiassa Newcastlen tehtaalta. Eli esim. laajakuva-tv:t sekä paremmin varustellut suurikuvaiset 4:3-stereo-tv:t tulevat Turusta. Turun tv-tehtaalla on panostettu voimakkaasti tuotekehitykseen ja painopiste suuntautuu yhä enemmän tulossa olevan digitaalisen television (DVB) kehittämiseen.

Turun TV-tehtaan webbisivut löytyvät osoitteesta http://www.semitechturku.com/ ja Akai/Semi-Tech (Finland) Oy sivut löytyvät osoitteesta http://www.akaifinland.com/. Virallinen Nokian telkkari sivu löytyy osoitteesta http://www.nokiatv.com/, mutta suomalaisia palvelee paremmin http://www.semitechturku.com/.

TV:ssäni ei ole S-video-liitäntää mutta tietokoneessani on S-video-ulostulo. Voinko ostaa pienen adapterin jossa on SCART- ja S-video-liittimet ja saada kuvan näin hyvin näkyviin ?

Jos televisiossa ei ole S-video-liitintä (joskus virheellisesti SVHS-liittimeksi kutsuttu), niin hyvin todennäköisesti se ei tule S-videota (poikkeuksiakin tähän yleissääntöön voi olla, mutta ovar varmasti harvavassa, katso ohjekirjaa jos epäilet että S-video voisi toimia). SCART-SVIDEO-muunninpalikka syöttää s-videosignaalin oikeisiin scart-liittimen pinneihin. Se tee mitään muunnoksia signaaliin, joten jotta homma toimisi television tulee tukea S-videota.

Yleistietoa aiheesta: Scart-liittimen kautta voi syöttöö RGB-, s-video- tai komposiittisignaalia, ja kukin noista signaalimuodoista toimii vain TV tukee niitä. Eri signaalimuodoille on omia nastojaan, ja ne myös käyttävät osittain samoja nastoja eri tiloissa eri asioiden välittämiseen.

Kytkin videolähteen television SCART-liittimeen S-video-adapterillilla, mutta kuva on mustavalkoinen. Missä vika ?

Jotta S-video-signaali näkyisi kunnolla värillisenä, niin seuraavien ehtojen pitää täyttyä:

  • Television pitää tukea S-video-sisääntuloa (tarkista että tukee)
  • Tuon S-video-välikaapelin/adapterin pitää olla kiinni siinä SCART-liittimessä, jossa S-video-sisääntuloa tuetaan (yleensä vaan toisessa)
  • Television pitää olla asetettu sellaiseen tilaan, että se hyväksyy S-video-signaalin sisään
  • S-video-signaalin pitää olla sellaista videoformaattia, jota televisio tukee (ei vain PAL-televisiossa ei NTSC-kuva näy värillisenä)

Tyypillisin ongelma, jos nuo ehdot eivät täyty on, että videokuva näkyy televisiossa mustavalkoisena.

Miten tekstitelevisio toimi ?

Tekstitelevisio toimii siten, että televisiolähetyksen mukaan liitetään sivujen tekstin sisältävä data. Tekstitelevisio-ominaisuuksilla varustettu televisio osaa vastaanottaa tämän datan ja näyttään sen ruudulla tekstitelevisiosivuna. Tekstitelevisio-sivuja lähettävät kanava lähettävät tässä datavirrassa kaikki tekstitelevisiopalvelunsa sivujen datat peräjälkeen toistaen lähetyksen aina uudelleen kun sivut on kerran lähetetty. Näin televisio saa aina haluamansa numeroisen sivun ainakin hetken odottelun päästä.

Edellä hiukan teknisempi selitys täkäläisen tekstitelevision toiminnasta:

Televisiokuva koostuu juovista (vaakasuora pyyhkäisy ruudun yli), joita kokonaisuudessaan on PAL-kuvassa 625, mutta näistä vain 576 kuuluu näkyvään kuvaan. Lisäksi tahdistuspulssit syövät juovista osan, jolloin kokonaisia kuvan ulkopuolella olevia juovia jää 32 kappaletta per yksi freimi (16 per kenttä/puolikuva).

Tekstitelevision lähete on koodattu kuvan pystysammutusjaksoon, eli siis maanläheisemmin selostettuna siihen kuvan osaan, joka jää varsinaisen kuvan "yläpuolelle". Tekstitelevisiokäytössä kullakin juovalla on dataa yhden tekstitelevision rivin verran, eli teoriassa voitaisiin lähettää 32 riviä per kuva * 25 kuvaa sekunnissa = 800 riviä/s ~= 30 kpl 24-rivisiä sivuja sekunnissa, jos kaikki nuo mahdolliset juovat otettaisiin tekstitelevisiokäyttöön (käytännössä tyhjiä rivejä ei tarvitse lähettää, joten todellinen nopeus on tyypillisellä sivusisällöllä laskennallista suurempi).

Kaikkia pystypoikkeutusjakson juovia ei kuitenkaan käytetä tekstitelevisiolähetyksiin, koska pystysammutusjaksosta kilpailevat muutkin tarpeet. Näitä tarpeita ovat muun muassa lähetysvalvonnan testisignaalit (laadun automaattinen tarkkailu ja säätö), lähetyslaitteiden ohjaus (mm. mainoskanavien alueellisten mainosten ohjaus) sekä kaapelikanavien maksupäätteiden ohjaus. Lisäksi juovin käytön aloitteena ovat itse televisiovastaanottimet, koska läheskään kaikki eivät selviä kunnolla täydestä 16 juovaa/kenttä lähetysnopeudesta virheittä. Tyypillisesti tekstitelevisiokäytössä on noin 8-12 juovaa/kenttä. Tuo käytetty juovamäärä näkyy sitten suoraan tekstitelevision pyörimisnopeutena.

Näkyvään pyörimisnopeuteen vaikuttavat muutkin seikat; sillä vaikka tekstitelevisiosignaaliin olisi varattu paljonkin kaistaa, voidaan tekstitelevisiolähetyksen mukana lähettää tekstisivujen lisäksi muutakin dataa (mm. Data-tv ja PDC-signaalit). Tekstitelevisiosivujen lähetyksen ei tarvitse tapahtua aina sivujen numerojärjestyksessä, vaan tarvittaessa joitain sivuja voidaan päivittää useammin kuin muita, mikä hidastaa näkyvää sivujen kokonaiskiertoa.

Mikä on Data-TV ?

Data-TV oli eräs Ylen kaupallisista palveluista, jossa hyödynnettiin "kaappaamalla" teksti-tv:n juovia erilliseksi palveluksi. Data-TV:n palvelimeen ladataan tekstidataa, kuvamateriaalia, ohjelmista kertovia lyhyitä juttuja, jne. Tarkoituksena on, että nämä viime hetken tiedot (esim. ohjelmanmuutos) ehtii seuraavan aamun sanomalehteen. Tämä palveli pääasiassa sanomalehtiä toisellakin tavalla, eli tietylle lehdelle saatettiin siirtää heidän tilaamaansa uutiskuvamateriaalia. Periaatteessa jokainen, jolla on vastaanottoon tarvittava laite, voi vastaan ottaa lähetettävän datan. Lähetettävä data voi kuitenkin olla salatussa muodossa, jonka osaa avata vain oikea vastaanottaja.

Ovatko tekstitelevisiolähetykset kaikkialla samanlaisia ?

Erilaisia tekstitelevisiojärjestelmiä on tasan kolme:

  • Täkäläinen
  • Täkäläinen sama sovitettuna 525/60 -tv-järjestelmiin (ei yleisessä käytössä missään)
  • Ranskalaisten oma tekstitelevisiosysteemi (Antiope)

Itse tekstitelevisiojärjestelmä on kyllä täysin universaali sikäli, että jos täkäläinen vastaanotin yleensä saa jotain kiinni, kyllä se kaikki sieltä on vastaanotettavissa. Standardia on kyllä kehitelty eteenpäin siten, että siihen tulee lisää värejä, parempaa grafiikkaa jne., mutta nuokin ominaisuudet ovat taaksepäin yhteensopivia, ja tuntuu siltä että laajamittaista käyttöä ei ehdi mihinkään syntyä ennen kuin koko analoginen televisio katoaa.

Mikä on "closed caption"-järjestelmä ?

Closed captioning on NTSC-standardin mukainen tapa upottaa tekstitys osaksi videosignaalia. USA:ssa jokaisessa yli 18" tv:ssä on oltava laite, joka purkaa haluttaessa näkyviin nämä tekstit ja muut vihjeet.

Captions eroa normaalista tekstityksestä sisältönsä puolesta ainakin siinä, että captions on tarkoitettu kuulovammaisille (-rajoitteisille) eli mukana ovat kaikki "door slams", panting, screaming, yelling yms. "tehosteäänet tekstinä".

Eurooppalaisissa televisioissa ei Closed Caption -laitetta ei ole vaan se on ostettava erillisenä. Normaalien televisiolähetysten kanssa tällä laitteella ei tee mitään, koska täällä tätä informaatiota ei lähetetä normaaleissa televisiolähetyksissä. Joidenkin videoelokuvien ja DVD-levyjen (esim. USA:Sta peräisin olevissa) kanssa laitteesta saattaa olla jotain iloakin.

Miten 100 Hz televisio toimii ?

100 Hz televisiossa nostetaan television normaali 50 puolikuvaa sekunnissa päivitysnopeus sataan ruudun päivitykseen sekunnissa. Näin voidaan normaalissa 50 Hz televisiossa näkyvää ruudun välkyntä poistaa lähes kokonaan tai ainakin tuntuvasti vähentää sitä.

100 Hz television toteuttamiseen on monia erilaisia tekniikoita, joilla on erilaisia hyötyjä ja haittoja. Kaikkia näitä tekniikoita kuitenkin yhdistää se, että sisään tuleva televisiosignaali ensiksi digitoidaan televisiossa olevaan kuvamuistiin sisääntulevan videosignaalin nopeudella ja täällä muistissa olevasta kuvadatasta sitten esitetään ruudulle tarpeellinen määrä kuvia tuolta muistista (mahdollisesti voimakkaasti digitaalisesti käsiteltynä).

Yksinkertaisin tapa on toteuttaa 100 Hz televisio on esittää televisiolähetyksen puolikuvat järjestyksessä 1122 tuossa 100 Hz television ruudussa (tässä 1 on parittomat juovat sisältävä puolikuva ja 2 on parilliset juovat sisältävä puolikuva). Tällä tavalla saadaan televisioruudussa näkyvän kuvan päivitysnopeus nostettua 100 Hz:iin, jolloin tyypillisen 50 Hz television koko kuvan välkyntä häviää. Kuvassa on kuitenkin ongelmana edelleen ns. juovavälkyntää.

Toinen tapa on käyttää hieman tietokonetekniikkaa ja enemmän muistia, jolloin saadaan seuraavanlainen vaihtoehto: Kuvaputkella näytetään kuvat järjestyksessä 1 1' 2 2' jossa 1' ja 2' ovat laskettuja välikenttiä 1- ja 2-kentistä Tyypillisesti 1' sisältää n. 60% 1-kentästä ja 40 2-kentästä, 2' samat toisinpäin.

Eri valmistajilla on monia erilaisia ratkaisuja värinättömän kuva aikaansaamiseksi, mutta periaate on kuitenkin samankaltainen. Eri ratkaisujen välinen ero tuleekin esiin tietynlaisissa tilanteissa, joista ehkä vaikein on sivuttain vierivä teksti, jolloin kirjaimien pystyreunat usein hajoavat ja häntivät.

Joissakin malleissa katsoja voi valita mitä "digitaalitilaa" käytetään, joko 1122 tai 11'22' -tapaa. 1122-tilassa on se hyvä puoli, että tuo mainittu "vieritetty teksti"-tapaus toimii oikein, mutta esimerkiksi testikuva jossa on sekä muuttumaton kuva sekä vaakasuuntaisia viivoja, sitten värisee hieman. Tämä johtuu televisiokuvan lomitellusta lähetystavasta. Normaaleissa televisio-ohjelmissa lomittelusta johtuva värinä yleensä haittaa kun televisiosta katsellaan tyypillistä kuvaa, joka siis on liikkuvaa ja kun ruutua katsellaan riittävän katseluetäisyyden päästä. Juovavärinä tulee selvästi esille vain esimerkiksi testikuvassa ja videokuvassa olevassa pienessä tekstityksessä sekä jossain tietokoneella tuotetussa grafiikassa.

Mistä johtuu joissain tapauksissa liikkeen epätasaisuus joissain 100 Hz televisoissa ?

100 Hz televisio piirtää 100 puolikuvaa sekunnissa, joten se joutuu esittämään normaalin televisiolähetyksen puolikivat kahteen kertaan tai interpoloimaan kuva televisiolähetyksessä tulevien kuvien välille. Tässä prosessissa voi joillain kuvamateriaalilla esiintyä liikkeen nykimistä, koska silmä voi nähdä ns. kaksoiskuvan. Ehdot kaksoiskuvan näkymiselle ovat:

  • 1) TV-kuva täytyy olla kuvattu ei-progressiivisella menetelmällä, eli lähinnä videokameralla, jossa jokainen peräkkäinen kenttä (PAL-maissa 50/s) on erilainen.
  • 2) Kuvassa on oltava jatkuvaa, mielellään suurehkoa ja aika tasaista liikettä (yleensä vaakasuoraa).

Mitä tässä tilanteessa tapahtuu on se, että kun silmä seuraa liikettä, piirtää 50 Hz:n televisio kunkin kentän vain kerran, kun taas 100 Hz:n televisio piirtää (lähes) samanlaisen kentän kaksi kertaa. Kun silmä kohdetta seuratessaan kuitenkin ehtii hieman liikkua näiden kahden lähes saman kentän välillä, muodostuu verkkokalvolle/tajuntaan kaksoiskuva. Tämä on siis ilmiö, jota ei 50 Hz:n televisioissa esiinny, eikä hitaammissa liikkeissä myöskään 100 Hz:n malleissa.

Jos lähdekuva taas on progressiivista, kuten vaikkapa elokuvat, muuttuu tilanne: tavallinen TV näyttää kaksi peräkkäistä kenttää samasta elokuvan ruudusta, kun taas 100 Hz:n TV ehtii samassa ajassa esittää neljä kenttää. Tästä syystä juuri vaakasuorat pannaukset näyttävät 100 Hz:n televisioissa oleellisesti paremmilta kuin 50 Hz:n malleissa, joissa pystysuorat viivat näyttävät lähempää katsottuina hajoavan siivuiksi.

Miksi joissain 100 Hz televisioissa on päälle ja pois kytkettäviä kuvan suodattimia ?

Joihinkin 100 Hz televisioihin on normaalin 100 Hz toimintojen lisäksi sisällytetty erilaisia kohinanpoisto- ja kuvanparannusominaisuuksia. Näistä ominaisuuksista on joissain huonon kuvasignaalin tapauksissa hyötyä kuvanlaadulle, mutta yleensä hyvälaatuista signaalia katsottaessa näistä on paljon enemmän haittaa kuin hyötyä.

Katseltaessa vaikkapa DVD:tä on syytä kytkeä pois päältä kaikenlaiset kuvakohinan vaimentajat ym. tehosteet joita saattaa olla tarjolla, koska DVD:ltä saatava kuva on laadultaan parasta mahdollista saatavissa olevaa, että sitä ei saada paremmaksi keinotekoisin keinoin. Ne ennemminkin pahentavat kuvan laatua. Normaalia televisiokanavaa tai videoita katseltaessa näistä onkin ehkä hyötyä.

Loppuvatko analogiset tv-lähetykset kokonaan digitaalitelevisiolähetysten alettua ?

Eivät lopu. Analogisia lähetyksiä jatketaan pitkään rinnan digitaalisten kanssa. Ylimenokauden pituus on todennäköisesti 10-15 vuotta. Aikanaan analogiset lähetykset tullaan kuitenkin lopettamaan.

Miksi neloskanavan virityskuvan aikana oleva radio-ohjelma on jäljessä normaaliin radioon verrattuna ?

Nelosen lähetysyksikkö on digitaalinen ja radiolta saatava ääni muutetaan digitaaliseksi. Ohjelmareitillä digipaketti joudutaan purkamaan ja pakkaamaan uudestaan pariin kertaan ja viivästämään lisää jotta kuva ja ääni saadaan tahdistettua keskenään. Kaikki tämä prosessointi vie aikaa sen verran että radion ja tv:n äänissä on selvä aikaero. Studiotekniikassa korjataan jo 50 millisekunnin aikaero kuvan ja äänen välillä mikäli se on vain mahdollista.

Tämän lisäksi jotkut vastaanottajat saavat kaapelillissa olevan ohjelmansa satelliitin kautta, mikä aiheuttaa vähintään neljäsosasekunnin lisäviiveen.

Videonauhurikysymykset

Miten teen videonauhurin kytkennän televisioon oikein ?

Jos kytket videonauhurin televisioon antennikaapelilla, niin sinun pitää virittää television joku kanavapaikka (mielellään AV-kanava) videon lähettämälle kanavalle. Virittämiseltä säästyy, hiukan paremman kuvanlaadun sekä paremman äänen (hifiääni stereona hifivideoista) kun käytät kytkennässä SCART-kaapelia (kannattava hankinta, maksaa muutaman kympin). Käytä videoita tälle varatulla kanavalla, koska tämä kanava on yleensä videokäyttöön optimoitu. Jos televisiossa on "video aikavakio"-asetus, niin kytke se videon katselun muistipaikassa päälle (Esim. Finlux/Asa 1000 sarjan koneissa on luukun alla "T" näppäin). Tuon videoaikavakion päälle laittaminen pitää televisiossa näkyvän kuvan vakaampana huonoilla nauhoilla, puolinopeudella ja pysäytyskuvassa.

Mistä johtuu, että antennijohdon kautta televisioon yhdistetyssä videonauhurin kuvassa esiintyy kaikenmaailman aaltoilevia häiriöraitoja ?

Tällaiset häiriöraidat aiheutuvat siitä, että videon lähettämällä kanavalla on jo sisääntulevassa antennisignaalissa jotain lähetettä. Jos olet kiinni keskusantenniverkossa tai kaapelitelevisiossa, niin videon lähettämän kanavapaikan lähettyvillä saattaa olla joku kanavista ja näin häiritä videolta tulevaa kuvaa.

Ongelman voi korjata muuttamalla videon ulostulokanava eri taajuudelle. Kun olet muuttanut videon lähetystaajuutta (kanavapaikkaa), niin joudut virittämään televisiosikin tälle uudelle taajuudelle. Videoissa tuo kanavan muutos onnistuu useimmiten takaseinässä olevaa RF-channel säätöruuvia kääntämällä (tai joissain uudemmissa malleissa etupaneelin/kaukosäätimen kautta, katso ohjekirjaa). Videon ulostulo on yleensä vakiona kanavalla 36. Jos antenniverkossa on joku lähete tässä lähellä, niin kannattaa yrittää säätää videon lähettämää lähetettä hiukan alemmalle tai ylemmälle kanavapaikalle.

Miten kytken kuvan ja äänen videonauhurini SCART-liittimestä toiseen videolaitteeseen, jossa on erilliset komposiittivideo- ja äänisisääntulot ?

Helpoin ratkaisu on ostaa valmis kaapeli, jossa toisessa päässä on SCART ja toisessa päässä on 3 RCA:ta; oikea ja vasen ääni sekä video ulos. Sitten vaan kytket nämä ulostuloliittimet vastaaviin laitteiden sisääntuloliittimiin (tarvittaessa käytät videoliittimien sovittimia jos liittimet laitteessa tai kaapelissa eivät suoraan käy yhteen).

Miksi videonauhurin tekemässä RF-liitännän signaalissa ääni on aina monoa ?

Normaalissa televisiolähetyksessä on Suomessa kaksi eri ääntä: normaali analogia monoääni ja digitaalinen NICAM-stereoääni.

Tuo analoginen monoääni on videonauhurin elektroniikalla helppo ja halpa laittaa tuonne RF-signaaliin. Teknisesti se olisi mahdollista lähettää myöskin NICAM-stereoääni televisioon antennipiuhaa pitkin, mutta NICAM encooderi maksaisi tuntuvasti rahaa (niin paljon että sellaista videota ei kukaan ostaisi).

Joten jos haluat äänisignaalin stereona televisiolla asti, niin scart-liittimen avulla saat sen samoin kuin paremman kuvanlaadunkin (kuin RF-liitännällä).

Televisiossani on NTSC-asetus, tarkoittaako se, että voin katsella videonauhurillani NTSC-kasetteja sen kautta ?

NTSC-nauhojen katselu ei onnistu millä tahansa normaalilla videonauhurilla, vaikka televisiosi tukeekin kyseistä standardia. Tarvitset vähintään videot, joissa on NTSC-toisto.

Voiko normaali VHS-videonauhuri tallettaa anamorfista 16:9 videokuvaa ?

Anamorfisen kuvan tallentaminen onnistuu kyllä normaalilla videonauhurilla (esim. VHS-nauhuri) ilman ongelmia. Videonauhurin kannaltahan on yhdentekevää onko nauhoitettava kuva anamorfista vai ei; samanlaista videosignaalia se on teknisiltä ominaisuuksiltaan joka tapauksessa.

Jos olet äänittänyt anamorfista signaalia nauhalle, niin joutunet kuitenkin katselutilanteessa kjsin asettamaan television oikeaan moodiin, jotta kuva näkyy oikean muotoisena.

Mitä hyötyä on videonauhurissa olevasta 16:9 tallennusmahdollisuudesta ?

Normaaleissa VHS-videonauhureissa oleva 16:9 tuki tarkoittaa käytännössä ainoastaan sitä, että videonauhuri osaa lukea sisään tulevasta materiaalista sen kuvasuhteen, tallentaa kuvasuhteen tiedon nauhalle ja lähettää sen toistettaessa. Tällöin ohjelmaa katsottaessa TV osaa mennä 16:9 tilaan (tietysti edellyttäen että se tukee ko. tilaa) kun nauhalla on tällaista materiaalia.

Anamorfisessa 16:9 formaatissa lähetetty itse kuva tallentuu yhtä hyvin niin 16:9 tukevaan videonauhuriin kuin normaaliin VHS-nauhuriin ilman tätä tukea. Normaalilla videonauhurilla toistettaessa televisio ei osaa mennä automaattisesti 16:9 tilaa nauhaa katseltaessa, vaan tämä joudutaan erikseen tekemään käsin (ellet sitten halua katsoa sitä väärän muotoista kuvaa). Eli se 16:9 tuen etu videonauhurissa auttaa siihen, että TV:n valikosta tai kaukosäätimen nappulasta ei tarvitse valita 16:9 tilaa erikseen tällaisessa muodossa olevaa videonauhaa katsottaessa.

Television ohjaamiseen 16:9 kuvamuotoon on eri menetelmiä (PalPlus WSS-informaatioraita ja SCART-liittimen ohjaussignaali)- Jos talletettavassa tv-lähetyksessä on PalPlus-muotoinen WSS-informaatiojuova, se tarttuu oikein hyvin myös VHS:lle - nauhurista riippumatta. Esimerkiksi jotkin DVD-soittimet osaavat PAL-levyjä toistettaessa luoda kyseisen WSS-signaalin ja sen kuvaa kun nauhoittaa, osaavat kaikki WSS:ää tajuavat televisiot näyttää kuvan 16:9-moodissa. (DVD:n nauhoittamista varten on tietenkin ensin pit{nyt poistaa Macrovision-kopiointiesto, mutta se ei tähän 16:9 aiheeseen liity).

Mikä on VHS-nauhurin kuvan resoluutio ?

VHS:n resoluutiota (kuten PAL-kuvan maksimiresoluutiotakaan) ei voida mitenkään yksiselitteisesti esittää pikselimuodossa, koska signaali on analoginen ja siinä v{reillä on toinen resoluutio kuin signaalin mustavalko-osalla. Usein esitetty arvaus VHS-nauhrin resoluutoksi on 320×240, mutta se on väärä arvaus jo siitä syystä, että VHS tallettaa videoframesta kyllä kaikki 576 juovaa, joten ainakin mustavalkokuvan pystyresoluutio on ihan muuta kuin 240 linjaa. Vaakasuunnan videonauhurin resoluutio voi olla hyvissä olosuhteissa lähellä tuota 320 pistettä, mutta yleensä heikompi. VHS-nauhurin väriresoliition pystysuunnassa on puolet mustavalkoresoluutiosta, koska kahden peräkkäisen juovan krominanssi summataan aina keskenään, jotta nauhalla viereisenä olevien pyyhkäisyjen ylikuuluminen saadaan vaimennettua. Edellä olevan värien summauksen vaikutus kuvaan ei ole kovin ilmeinen, koska perinteinen PAL-dekooderi tekee suunnilleen saman homman televisiossa. Sen sijaan useamman polven (S)VHS-kopioissa alkaa tulla ongelmia, kun menetelmän seurauksena suttaantumisen lisäksi väri-informaatio siirtyy pystysuunnassa.

Saako normaalista VHS-videonauhurista ulos RGB-signaalia ?

Normaalista VHS-videonauhurista ei tule RGB:tä ulos. SCART-liitännän RGB-nastat on tarkoitettu ainoastaan RGB-signaalin läpivientiin satelliittitelevisiopurkin liitäntään liitettävän suojauksenpurkulaitteen signaalille.

Videonauhaa toistettaessa ulostulo on normaalissa VHS-nauhurissa komposiittivideosignaalia. Joissain digitaalisilla muistilla varustetuissa VHS-nauhureissa saattaa olla RGB-ulostulo, mutta ei missään muissa.

Mistä johtuu että saan VHS-videonaurillani ainoastaan mustavalkoisen kuvan kun kytken S-video-signaaliin videonauhurini SCART-liittimeen sopivalla S-video-adapterilla ?

Kuvan mustavalkoisuus johtuu siitä, että VHS-videoissa ei yleensä ole minkäänlaista tukea Y/C-signaalille. Ne ottavat vastaan (ja ulostavat) vain CVBS-signaalia. Kun tarjoat Y/C:tä Scartin kautta tällaiselle nauhurille, yhdistyy signaalin luminanssiosa CVBS-nastaan. Värit (chroma-signaali) eivät sen sijaan mene minnekään, joten kuva kyllä näkyy, mutta vain mustavalkoisena.

Ratkaisuna saada värit nauhalle on tyytyä käyttämään komposiittivideosignaalia tuossa välissä. Nauhoitettaessa kuvaa VHS-videolle et kyllä mitenkään pystyisi havaitsemaan eroa oliko kuva alunperin komposiittivideo- vai S-video-muodossa, koska VHS-nauhurin vaatimattomalla erottelukyvyllä ei ihmeemmin Y/C-signaalin resoluutiota hyödynnetä, vaikka videonauhuri sitä ymmärtäisikin (yleensä ei ymmärrä).

Mikäli haluat nimenomaan nauhoittaa Y/C-signaalia VHS-nauhalle, on ainoa järkevä ratkaisu ostaa S-VHS-nauhuri. Tietysti voidaan käyttää myös Hi8/DV/D8-kameranauhuria, jossa on S-video-in-liitin, jos nauhan tyypillä mille äänitetään ei ole väliä.

Missä on valmistettu "suomalaiset" videonauhurimerkit kuten Finlux, Nokia ja Salora ?

Tilanne 1999 alussa (lähde: Ari Huovinen Semi-Tech Oy:stä):

Suomessa ei ole valmistettu videonauhureita. Finluxille, Nokialle ja Saloralle videoita ovat valmistaneet vuosien varrella lukuisat merkit, kuten Akai, Hitachi, Sanyo, Mitsubishi ja Sharp. Laitteita on valmistettu joko Kauko-Idässä tai Euroopassa.

Turun tv-tehtaan sekä myynti/markkinointiyksikön siirryttyä Semi-Techin omistukseen Nokialta pari vuotta sitten oli luonnollista, että videonauhureissa siirryttiin Akain tekemiin laitteisiin, eli kaikki uudet Finlux-, Nokia-, ja Salora (sekä tietysti Akai) -merkkiset videonauhurit ovat tällä hetkellä Akain valmistamia. Joissain radioliikkeissä saattaa tosin vielä olla jäljellä edellisen valmistajan eli Sharpin tekemiä Finlux-, Nokia- tai Salora-merkkisiä videonauhureita.

Akai/Semi-Tech (Finland) Oy sivut löytyvät osoitteesta http://www.akaifinland.com/.

Voiko viallinen videokasetti aiheuttaa videonauhurin vaurioitumisen ?

Viallinen videokasetti voi aiheuttaa videonauhurin vaurioitumisen seuraavilla tavoilla:

  • Nauha on sotkeutunut aikaisemmin joihinkin videonauhuriin. Poiston yhteydessä nauha on venynyt ja magneettinen materiaali hiertynyt irralleen nauhan pintaan. Kun tuo sotkukohta menee uudelleen kuvarummulle, tukkii tuo magneettimateriaalin töhkä kuvarummun.
  • Videonauha on ruttaantunut ja ruttujen reunasta irtoaa magneettimateriaalia kuvarummun pintaan ja tukkii sen.
  • Joku on liannut videonauhaa ja lika tarttuu kuvarumpuun.
  • Videokasettiin on tarttunut tupakansavussa olleesta videonauhurista tervaa. Nauhan pinnan kitkat ja muut ominaisuudet muuttuvat ja nauha voi esim. lähteä menemään vinoon koneistossa ja tulee ryppyä, magneettipinta voi irrota jne.

Videonauha kulkee kuvarummun ympärillä ilmatyynyn päällä. Siis nauhan ja kuvarummun välissä on ilmarako. Jo hyvin pienikin lika häiritsee ilmapatjaa ja nauha imeytyy rumpuun kiinni vetäen nauhan sykkyrään.

Mitä vuokrakasetit maksavat videovuokraamoille ?

Videovuokraamojen vuokrauskäyttöön hankkimat nauhat maksavat monta kertaa enemmän kuin ostovideot johtuen siitä, että noiden kasettien hintaan kuuluu maksu oikeudesta vuokrata noita kasetteja. Videokasettien hintoja vuokraamoille eivät alan yritykset pahemmin levittele, mutta useissa eri lähteissä (newssit yms.) noiden kasettien hintaluokaksi mainitaan muutamasta satasesta jopa yli tuhanteen markkaan. Käytännössä siis vuokraamo tekee sopimuksen videonauhan vuokrausoikeudesta elokuvan levittäjän kanssa, ja tuo sopimuksen maksu voi olla tuossa vuokraamolle myytävän kasetin hinnassa tai sitä peritään jotenkin muulla tavoin.

Jos hävität vuokraamon videokasetin, niin vuokraamon vaatima korvaus voi olla helposti useita satoja markkoja.

Kuka maksaa jos vuokravideokasetti rikkoo tai likaa videonauhurini ?

Jos vuokravideokasetti aiheuttaa videonauhuriin vaurion, kannattaa ottaa yhteyttä kasetin vuokranneeseen liikkeeseen. Yleinen periaate on, että kukin on vastuussa vahingosta, jonka aiheuttaa tahallaan tai tuottamuksellisesti. Siis jos vuokraamo on laiminlyönyt velvollisuutensa huolehtia siitä, että kasetit ovat kunnossa, on ko. liike vastuussa. Tulkinnanvaraista on se, miten pitkälle liike on velvollinen varmistamaan, että kasetit ovat kunnossa. Tehdyllä sopimuksella voi selkeyttää vastuukuvioita, mutta ei kokonaan vetäytyä kaikesta vastuustaan. Tilanteesta riippuen voinet yrittää vaatia vuokraushinnan palauttamista tai videonauhurin puhdistuksen kustantamisen maksamista.

Ovatko jotkut videomerkit todellakin kestoltaan niin huonoja kuin on newssijuttujen perusteella väitetty ?

Suosituista videonauhurimalleista ja niiden ongelmista kerrotaan newsseissa eniten, vaikka ne eivät hajoaisikaan sen useammin kuin muunkaan merkkiset videot. Jokainen video voi hajota ja nauhankuljetusmekaniikka on arka paikka joka koneessa. Muovia löytyy kaikkialta, myös kalliista koneista. Säätöjen ei tarvitse olla paljon pielessä kun jo mennään metsään. Tai koneistossa on huonosta vuokrakasetista irronnutta likaa tms. Ei voi tietää, mikä milloinkin nauhan sotkee tai koneen hajottaa. Yksilö- ja tyyppivikoja on kaikilla valmistajilla. Newssissa olevia yhden nauhurimallin haukkuja ei kannata yleistää, kun kuitenkin jollakin toisella on päinvastaisia kokemuksia.

Miksi videokasetin alussa ja lopussa on läpinäkyvää muovinauhaa ?

Läpinäkyvä osuus on videokasetin nauhassa sen takia, että videonauhureissa on valoanturi, jolla se tunnistaa nauhan olevan alussa tai lopussa. Normaalitilanteessa video valokennolla huomaa nauhan loppumisen juuri tuosta läpinäkyvästä osasta, ja kerinnee pudottamaan vedon pois ennen nauhan varsinaista loppumista.

Lisäksi tuo läpinäkyvä nauhan osa on yleensä mekaanisesti vahvempaa, joten jos pysäytys ei jostain syystä toimi kunnolla, niin nauha ei katkea niin helposti jos videonauhuri yrittää ajaa sitä väkisin loppuun.

Jos videonauhasta jättää tuon läpinäkyvän osan pois, kasvaa nauhan katkeamistodennäköisyys, koska videonauhuri vetää nauhan loppuun koko ajan veto päällä. Edellä mainitun katkeamisriskin kasvamisen lisäksi tuon läpinäkyvän osan puuttuminen voi aikaansaada myös sen, että kelatessaan nauhan täysin kierroksin alkuun, voi myös nauhuri vaurioitua. Uudehkot laitteet kelaavat sellaisella vauhdilla, että mekanismin muoviosat eivät välttämättä kestä yhtäkkistä pakkopysähdystä.

Miten videosignaali on tallennettu VHS-videonauhalle ?

Videosignaali on tallennettu videonauhalle viistopyyhkäisymenetelmällä. Tässä menetelmässä toisto- ja äänityspäät on sijoitettu pyörivään kuvarumpuun, joka huolehtii tästä pyyhkäisystä. Näin kuvapäiden suhteellinen nopeus nauhaan nähden on yli 4 m/s. Tämä riittää jo videoginaalin tallentamiseen kohtuullisella laadulla magneettinauhalle. Viistopyyhkäisy on toteutetut siten, että jokaisessa pyyhkäisyssä on yhden puolikuvan videosignaali, ja pyyhkäisyltä toiseen siirrytään aina television pystysynkronoinnin aikana.

VHS-järjestelmässä magneettisignaali on talletettu nauhalle pitkittäistallennuksena, jossa vaaditaan fyysinen kontakti. Jo mikrometrin etäisyys nauhan ja pään välillä hävittäisi kuvasignaalin lähes kokonaan. Kuvarummussa oleva toisto- ja äänityspää on sijoitettu rumpuun sillä tavoin, että se juuri ja juuri koskettaa nauhan pintaa.

VHS:ssä mustavalkoisen kuvasignaalin magneettivuo tallentuu FM-moduloituna vajaan mikrometrin paksuudelta nauhan n. 4 um paksun magneettikerroksen pintaan. Mustavalkosignaalin FM-modulaatiossa käytetään noin 1 Mhz deviaatiota (syncin pohja 3.4 Mhz, valkoinen 4.4 MHz). Tällä menetelmällä mustavalkosignaalin kaistaleveydeksi jää pari megahertsiä (vastaa noin 240 linjan tarkkuutta). Värisignaali talletetaan samaan paikkaan mustavalkosignaalin kanssa, muuta värikantoaalto on taajuussiirretty taajuudeltaan matalammalle kuin mustavalkosignaalin FM-signaali.

Kuvan lisäksi videonauhan reunassa on pitkittäissuuntainen ohjausraita, joka sisältää synkronointimerkit, jolla tiedetään, mistä kohdasta kukin kuvan viistopyyhkäisy alkaa.

Miten ääni on tallennettu VHS-nauhalle ?

Perinteinen VHS-videon pitkittäinen ääniraita on nauhan reunassa. Ääni talletetaan siihen samaan tapaan kuin normaalissa kasettinauhurissa. Johtuen videonauhan pienemmästä nauhanopeudesta, äänenlaatu on huonompi kuin normaalissa C-kasetissa.

Tästä lineaarisesta ääniraidasta on joskus ollut olemassa stereoversio ja joissain videonauhureista on löytynyt myös kohinanvaimennus. Nämä versiot ovat kuitenkin käytännössä kadonneet markkinoilta, ja jäljellä on enää perinteinen monoääniraita ilman kohinanvaimennuksia.

Hifivideonauhureissa on normaalin lineaarisen monoääniraidan lisäksi stereofonininen ns. "hifi-raita". Tämä Hifi-ääni on talletettu viistopyyhkäisymenetelmällä kuvarumpuun kiinnitetyillä hifiäänen toisto- ja lukupäillä. Itse hifiääni on talletettuna tälle hifiraidalle FM-moduloituna (kummakin kanavalla oma modulaatiotaajuutensa).

Miksi normaalissa videonauhurissa pysäytyskuva näyttää pienempiresoluutioöiselle kuin normaali nauhalta tuleva kuva ja siinä näkyy joskus häiriöitä ?

VHS-nauhurin pysäytyskuvassa on vain yhden kuvakentän signaali, joten kuvan pystytarkkuus jää puoleen normaalista liikkuvan kuvan tarkkuudesta. VHS-nauhurissa videokuvan molemmat kentät tallentuvat nauhalle omille raidoilleen. Jos pysäytät nauhankulun (stil), niin tavallinen kotivideo voi toistaa nauhalta vain yhtä raitaa toisin sanoen yhtä kuvakenttää.

Lisäksi viistopyyhkäisytallennukseen perustuvissa videoissa (millainen normaali VHS-nauhurikin on) pysäytyskuvan toistossa on pari muutakin ongelmaa. Ensinnäkin kuvapäiden pyyhintäkulma (nauhan kulkusuuntaan nähden) jyrkkenee ja nopeutuu hieman, kun nauhankulku pysäytetään. Jos pysäytyskuva poimitaan täsmälleen kuvasignaaliraidan (49 um) levyisellä magneettipäällä, osuu kuvapää aina osittain luettavaa raitaa seuraavan tai sitä edellisen raidan kohdalle. Seurauksena on leveähkö häiriöraita kuvan ylä- tai alareunassa (tai keskellä). Sama ilmi| näkyy korostuneena kuvallisissa pikakatseluissa.

Yksi tapa välttää pysäytyskuvan kohinaraita on tehdä pysäytyskuvan toistossa käytetystä omasta kuvapäästä sen verran normaalia kapeampi, ettei se osu naapuriraidoille. Pään kaventaminen kuitenkin huonontaa sen häiriöetäisyyttä eli lisää kohinaa. Toinen tapa on lisätä nauhakoneistoon ohjain, joka muuttaa nauhan ja kuvapään välistä kulmaa pysäytyskuvan ajaksi (voidaan tehdä tekniikasta riippuen nauhan paikkaa siirtämällä, koko kuvapäärumpua kallistamalla tai kuvapäiden asentoa säätämällä).

Joissain videoissa voidaan käyttää pysäytyskuvan parantamiseen digitaalista välimuistia, johon voidaan lukea muistiin yksi tai useampia kenttiä pysäytyskuvaa varten. Kuvassa voidaan näyttää joko molemmat kentät tai monesta kentästä interpoloitu versio.

Miksi hifivideonauhureissa ei ole yleensä äänityksen tason säätöä ?

Nykyaikaisissa NICAM videoissa äänitystaso (jos ei ole säädettävä) on kiinteä (poikkeuksia tosin löytyy, esim. jotkut Philipsin mallit), koska NICAM:lta tulevan äänisignaalin maksimitaso tiedetään tarkasti, jolloin maksimi nauhoitustaso voidaan säätää tehtaalla tarkasti sen mukaan.

Voiko katkennutta tai ruttaantunutta korjata ?

Videonauhan korjaus "keskeltä" nauhaa on ongelmallinen lähinnä tuon viistopyyhkäisytekniikan vuoksi. *Jos* nauha olisi kurtussa pelkästään alusta, ei ongelma olisi kovin suuri. Silloin riittää, kuin muistaa jättää alussa olevan läpinäkyvän osan nauhasta entiselleen, ja poistaa sen jälkeisen vioittuneen osan pois. Toimii kyllä hyvin, mutta nauhaa ei kannata käyttää sen jälkeen mihinkään elämää suurempaan tarkoitukseen. Tällä tavoin korjatulla nauhalla on nimittäin vaara katketa kelauksen yhteydessä, koska video ei osaa pysäyttää nauhaa ajoissa, kun siitä puuttuu tuo läpinäkyvä nauhan päätyosa.

Keskiosassa olevan virheen "korjaus" on vaikea tehdä pelkästään senkin takia, että suoraan 90 asteen kulmassa tehty leikkaus sekoittaa synkronoinnin täysin joksikin aikaa. Sen takia nauha tulisi leikata samalla kulmalla kuin kuvapään pyyhkäisykulma on, jolloin jatkoksesta tulee pienin häiriö. Riittävän hyvän nauhan liitoksen tekeminen taitaa kotioloissa olla hyvin vaikeaa, jopa mahdotonta. Nimittäin liitoksen pitää olla mekaanisesti riittävän vahva sekä myös sellainen, että se ei vaurioita herkkää videon mekaniikkaa (mm. herkästi rikkoutuvia kuvapäitä ja muuta nauhan reitillä olevaa). Käytännössä erikoisliimaus/teippaus nauhan takapuolelle on oikeastaan ainoita vaihtoehtoja yrittää korjata nauhaa.

Jos sinulla ei ole absoluuttista varmuutta, että saat tehtyä homman kuunnolla, niin videokasetin paikkausoperaatioon ei kannata ryhtyä. Perustelu: VHS-videonauhaa luetaan kuvapäillä (ja HiFi-videon tapauksessa myös äänipäillä), jotka on sijoitettu kuvarumpuun siten, että päiden suhteellinen nopeus nauhaan nähden on yli 4 m/s. Kuvapäät ovat hyvin herkkiä, ja ne on sijoitettu kuvarummun sisään siten, että niiden ne juuri ja juuri koskettavat videonauhaan. Jos nauhassa on pahoja ryppyjä tai teipillä korjattu kohta, voi nauhan tai teipin reuna koskettaa kuvapäähän, ja tämä toistuu 25 kertaa sekunnissa per kuvapää muutaman sekunnin ajan. Tämä saattaa huonolla tuurilla katkaista hauraan kuvapään (vaihto-operaation hinta helposti melkein tonnin).

Jos nauha on korvaamaton, voit tehdä teippikorjauksen varovasti, minkä jälkeen laitat nauhan johonkin romuvideoon, jonka mahdollinen kuolema ei sureta ketään, ja kopioit sen äkkiä uudelle nauhalle. Kun videomateriaali on kopioitu uudelle kasetille, niin kannattaa heittää tuo vanha "korjattu" nauha roskikseen. Kuvanlaatu tietenkin heikkenee kopioinnissa, mutta tämä on ainoa oikea keino.

Tällaisella epämääärisellä kasetilla ei kannata riskeerata videonsa kuntoa ja nauhan uudelleen hajoamista yhtään pidempään kun on pakosti tarpeen. Ja jos teipillä korjattu nauha rikkoo nauhurisi (ja se tulee tekemään sen, jos toistat sen kovin monta kertaa), en ota siitä mitään vastuuta.

Mitä maksaa videonauhurin kuvapään vaihto ?

Videonauhurin kuvapäänvaihto ei ole mikään halpa toimenpide, mutta voi olla kannattava korjaustoimenpide ainakin vähänkin kalliimmille videoille. Kuvapään vaihdon hinnat lähtevät nousevat helposti yli sadan euron. Vaihdon hinta riippuu videon merkistä ja mallista sekä videon huollon tekevän yrityksen työn laskutuksesta. Tarkan tiedon mitä videonauhurin vaurioituneen kuvapään korjaus maksaa, kun käy arvioituttamassa laitteensa korjauskustannukset ammattiliikkeessä. Arvion hinta mikäli laitetta ei korjata on tyypillisesti joitakin kymmeniä euroja (hinta riippuu korjauspaikasta ja miten paljon laitetta on pitänyt tutkia arvion tekemiseksi).

Onko videonauhan kopiointi laillista ?

Tekijänoikeuslaki sanoo seuraavaa (12 §. (24.3.1995/446)): "Julkistetusta teoksesta saa jokainen valmistaa muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten. Siten valmistettua kappaletta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen."

Pääperiaatteet: Videokasetin kopioiminen omaan käyttöön on laillista, mutta tuota kopiota ei saa käyttää muuhun kuin omaan käyttöön. On sallittua myös valmistuttaa toisella teoksesta kappale valmistuttajan yksityistä käyttöä varten. Jos tuo kopio menee myyntiin, niin silloin on syyllistytty piratismiin. Periaatteessa on hieman kyseenalaista, voiko kopion antaa kaverille.

Videokaseteissa on yleensä alussa kielto kopioinnista yksityiseen käyttöönkin, mutta sen merkitys ei ole yksiselitteinen. Tekijä voi kieltää kaiken kopioinnin (myös yksityiseen käyttöön), mutta kiellolla ei ole oikeudellista pätevyyttä, koska tekijänoikeus ja sen rajoitukset perustuvat lakiin, eikä tekijä voi yksipuolisella tahdonilmaisullaan laajentaa tekijänoikeuttaan. Tilanne on toinen, jos joku sitoutuu noudattamaan kyseisenlaista kieltoa. Tällöin ei kuitenkaan ole enää kyse tekijänoikeusasioista vaan sopimusoikeudesta. Jos sitoumus rikotaan, kyseessä ei ole tekijänoikeuden loukkaus vaan sopimusrikkomus. Jos esimerkiksi videokasetin vuokraaja allekirjoittaa paperin, jossa sitoudutaan noudattamaan joitakin yleisiä vuokrausehtoja, hän saattaa tätä kautta tulla tehneeksi itseään sitovan sopimuksen myös siitä, että ei kopioi yksityiseen käyttöönsäkään. Pelkkä teoksessa oleva kielto ei ole sopimus, vaikka se ilmaistaisiin miten jyrkin sanoin tahansa. Vuokrakasettien kopioiminen voi olla sopimusrikkomus, mutta laitonta se ei ole tekijänoikeuslain perusteella (muuten laitonta se voi olla, koska tarkoituksellinen sopimusrikkomus voi olla petos).

Jos asia kiinnostaa enemmän, niin kannattaa lukea http://www.hut.fi/u/jkorpela/tekoik/tekoik.html, josta erityisesti omaan käyttöön kopioimisesta http://www.hut.fi/u/jkorpela/tekoik/tekoik.html#omak. Lisäksi jutun lopussa on liuta muita tekijänoikeutta koskevia linkkejä.

Miten pääsen eroon videolta toiselle antennijohdon kautta kopioidessani tulevista häiriöistä ?

Antenniliitäntöjä käytettäessä häiriöraidat tulevat kuvaan, mikäli käyttämäsi taajuus on lähellä jotakin muuta vastaanottamaasi taajuutta (vastaanotettavat tv kanavat UHF alueella). Tässä tapauksessa poistamalla ulkoantenniin menevän antennijohdon pääset yleensä eroon raidoista.

Joissakin tapauksissa myös nauhoittavan videon lähetystaajuus vuotaa läpi (liian vähän erotusta ANT IN- TV OUT liittimien välillä). Säätämällä nauhoittavan videon lähetystaajuus toiseksi pääset tässä tapauksessa eroon raidoista.

Paras ratkaisu on suora videotaajuinen kaapeli (scart, BNC, RCA etc.) on paras ratkaisu, sillä silloin signaalia ei muuteta radiotaajuiseksi eikä sitä myöskään oteta vastaan radiotaajuisena ja uudelleen ilmaista. Kuvan laatu tällöin on huomattavasti parempi, kuin RF-kaapelia käytettäessä. Kaapeleita on saatavissa yleensä kaikista radio- ja TV-liikkeissä, eivätkä ne maksa paljoa (4-20 euroa).

Jos nauhoitan elokuva DVD-soittimesta VHS-videolle, niin huononeeko kuvanlaatu oleellisesti ?

Kuvanlaatu huononee selvästi johtuen siitä, että VHS-video ei pysty tallettamaan kuvaa läheskään niin tarkasti kuin DVD-levy. S-VHS nauhurin kuva on jo siedettävää, mutta sekin jää selvästi jälkeen DVD:n kuvasta.

Melkein kaikissa DVD-levyissä on pyritty estämään levyn kopiointia videonauhalle Macrovision-kopiointisuojauksen avulla. DVD soittimestasi pitää olla Macrovision kopiosuojaus poistettu (modifioitu laite tai laitteen perässä suojauksenpoistaja), tai muuten kopioon tulee 'pumppaavaa' häiriötä kirkkaan ja tumman kuvan välillä. Myös muunlaiset häiriöt ovat mahdollisia.

Jos kuitenkin saat ilman Macrovision-suojausta olevan kopion aikaan esimerkiksi area 2 PAL levyltä, niin kopion laatu on kunnollisella videolla nauhoitettuna parhaimpien myyntivideokasettien luokkaa. Eli videokuvaksi laadukasta, mutta DVD kuvaksi todella heikkolaatuista.

Area 1 NTSC elokuvia et pysty nauhoittamaan, jos videosi eivät ole aitoa NTSC-mallia. PAL60-muotoon muutetun NTSC-kuvan kuvanlaatu on katselukelvotonta nauhoitettuna, jos video yleensä sitä suostuu edes tallentamaan. Yhdessäkään ns. perus videossa, joissa on NTSC toisto ei ole NTSC nauhoitusmahdollisuutta. NTSC:ä nauhoittavat moninormivideot maksavat monikertaisesti verrattuna kodinkoneliikkeiden myymiin videoihin. Ulkoiset NTSC --> PAL50 konvertterit maksavat vielä enemmän. Eli käytännössä jenkki NTSC elokuvien kopioimisen voi unohtaa kokonaan.

Kopiointia ei kuitenkaan kotikonsteinkaan kannata kokonaan unohtaa jos käytössä on tietokoneeseen sisältävä DVD-systeemi. Monelle DVD-purkukortille (mm. Creative Labsin DXr2 ja monet muut) löytyy ohjelma (mm. remote selector http://www.visualdomain.net/). , jolla ulostulon voi vaihtaa NTSC-levyjenkin tapauksessa "aidoksi" PAL50 signaaliksi (Macrovisioninkin saa pois). Frameraten muunnos toimii käytännössä melko hyvin, vaikka metodi onkin karu (jättää framen/fieldin pois aina tarvittaessa.. siltä ainakin näyttää). Hieman hyppimistä on havaittavissa tasaisissa pannauksissa.

Mitä tapoja on poistaa videomateriaalissa oleva Macrovision-kopiointisuojaus

Eräs tapa hoitaa homma on, että viet videosignaalin erillisen Macrovisionin poistimen läpi. Nämä laitteet maksavat sitten rahaa ja näiden saatavuus on heikkoa ja epämääräistä. (koska Macrovision firma on patentoinut tätäkin tekniikkaa ja vehkeiden laillisuus on joissain maissa kysymysmerkki)

Toisinaan macrovision saa pois viemällä signaalin sopivan videonk{sittelylaitteen läpi (TBC, digitaalinen videomikseri, videoedittikortti tms. joka käytännössä muodostaa videokuvan uusiksi). Tarvitset täsäs operaatiissa sellaisen laitten, joka huolii Macrovision sisältämää signaalia sisään ilman ongelmia (jotkut laitteet ei toimi kunnolla Macrovisionin kanssa, selviää kokeilemalla).

Muunmuassa DVD-soittimen tapauksessa eräs tapa kiertää Macrovision on ottaa kuvasignaali laitteesta ulos RGB-muodossa. Ainakaan tähän mennessä eteen ei ole tullut yhtää laitetta, jossa RGB-signaalissa olisi ollut Macrovisionia mukana (voiko Macrovision-signaali edes olla kunnolla RGB-signaalimuodossa mukana on kysymysmerkki). Jotta saat tämän kuvan videonauhurille, täytyy jostain hankkia sopiva ulkoinen laite, joka muuttaa RGB-signaalin videoille sopivaan komposiittivideomuotoon (ammattipuolen tarkoitukseen on saatavana muuntimia tai sitten sellaisen voi itsekin rakentaa parista piiristä jos on elektroniikkataitaja, joka tietää mitä tekee).

Joidenkin DVD-soittimien kanssa (jotkut DVD-soittimet modifioimalla ja monet tietokonepohjaiset systeemit) laitteistossa olevan Macrovision-signaalin lisäyksen voi kytkeä päälle. Miten tämä tehdään riippuu käytetystä laitteistosta (voi vaatia laitteistomodifikaatiota tai lisäohjelmia tietokoneeseen).

Mitä hyötyä videon kuvanparannuspiireistä on ?

VHS-videon normaali kuvanlaatu ei ole mitenkään erityisen hyvä, vaikka videotekniikka onkin vuosien saatossa kehittynyt. Jotta videonauhan kuvaa saataisiin hiukan paremman näköiseksi, useat valmistajat kehittivät videonauhureihinsa erilaisia kuvanparannuspiirejä, jotka lisäävät kuvan tarkkuutta toistettaessa. Eri kuvanparannuspiirien toimivat hiukan eri tavoin, mutta yleensä ne tekevät toistettavasta kuvasta kohinaisemman näköisen kuin se alunperin oli (eli kannattaa käyttää hyvälaatuista nauhaa näiden kanssa). Yleisiä kuvanparannuspiirejä ovat Panasonicin CVC, Sony TriLogic ja Akain Intellig-HQ, jotka ovat videonauhuritesteissä pärjänneet suunnilleen yhtä hyvin.

Millainen on S-VHS-videonauhureiden kuvanlaatu normaaleita VHS-kasetteja toistettaessa ?

S-VHS-nauhureiden VHS-toistokuva on tavallisesti sekä pehmeä että hiukan kohinaisempi kuin sama tallenne hyvässä VHS-koneessa. Tämä ominaisuus johtuu S-VHS-kuvapään suurtaajuusominaisuuksien ja VHS-nauhan magneettihiukkaskoon osittaisesta epäsopivuudesta. Vaikka toistossa on näitä pieniä ongelmiakin, niin hyvän S-VHS-videon toistokuva on kyllä tyypillisesti ihan vertailukelpoinen keskitason VHS-nauhureiden kanssa (parhaat VHS-nauhurit vie yleensä kyllä VHS-toistossa S-video-nauhurista voiton).

Mitä parempaa S-VHS:ssä on normaaliin VHS:ään verrattuna ?

S-VHS-nauhuri on parhaimmillaan S-VHS-formaalilla äänitettäessä ja toistettaessa, millä kuva on selvästi normaalia VHS:ää terävämpi. S-VHS on tai oli aikanaan perusteltu hankinta vain harrastajavideokuvaajalle, joka haluaa voida tunnistaa kuvaamansa henkilöt heidän kasvonpiirteittensä perusteella (VHS tai Video8-kuvasta se ei onnistu) ja ehkä vähän editoidakin kuvaa. S-VHS:ää käytetään kuvaushommien lisäksi myös joskus ei niin vaativan TV-lähetysmateriaalin tallentamiseen esimerkiksi pienissä kaapelitelevisioverkoissa.

Varmuudella S-VHS:llä saa vain terävämmän ja hiukan VHS:ää kohinaisemman kuvan. Kuvan lisäterävyys näet lisää myös kuvakohinaa. Huojunnan osalta eli mekaniikaltaan S-VHS-koneet (ilman TBC:tä) ovat samanlaisia kuin VHS-koneet, mutta tarkemmassa kuvassa huojuntakin voi joskus näyttää voimakkaammalle.

Mitä videonauhurissani oleva EDIT-kytkin tekee ?

Joissain videonauhureissa (mm. jotkut Sonyn nauhurit) oleva EDIT-kytkin vaikutta toistettavan nauhan kuvan terävöittämiseen videonauhakopiointia ajatellen. Eli tämän toiminnan päällelaitto toistavassa nauhurissa lähinnä terävöittää kuvaa vähentäen kuvan pehmenemistä kopiossa. EDIT-kytkin voi vaikuttaa muutenkin joidenkin videoiden toimintaan. Tarkempia tietoja kaipaavan kannattaa tutustua videonauhurinsa käyttöohjeisiin tämän asian osalta.

Mitä hyötyä on kahdesta SCART-liittimestä videonauhurissa ?

Jos toinen SCART-liitin on toteutettu järkevästi (kaikissa videonauhureissa tilanne ei ole tämä), niin toiseen SCART-liittimeen saat kytkettyä toisen videon, DVD-soittimen tai satelliitinvirittimen samalla kun se ensimmäinen SCART-liitin on kytkettynä televisioon.

Montako kuvapäätä on riittävä määrä ?

Normaaleihin videotoimintoihin kaksi kuvapäätä riittää oikein hyvin. Lisäkuvapäitä tarvitaan ainoastaan erikoistoiminnoissa (hyvälaatuinen pysäytyskuva, puolinopeus, hidastustoiminnot).

Millaista signaalia tuottaa video, jossa on "NTSC playback on PAL TV" kun katsotaan NTSC-nauhoja ?

"NTSC playback on PAL TV" ei vain ole puhdasta NTSC:tä, kaukana siitä. Se on NTSC:n kuva- ja juovataajuudella olevaa signaalia, jossa on PAL-värikoodaus. Täistä signaalia hyvin monet televisiot näyttävät ihan hyvin, vaikka se ei ole täysin standardien mukaista. Koska signaali on eräänlainen "viritys", niin se ei välttämättä näy kunnolla ihan kaikissa televisioissa. Pääsääntöisesti uudet televisiot näyttävät tällaisen kuvan ongelmitta, mutta joissain vanhemmissa voi olla ongelmia.

Miksi kuvanlaatu vaihtelee laitteesta toiseen NTSC-kasetin toistossa PAL-televisiossa ?

Ei tosiaankaan ole mikään suuri ihme, että kuvalaatu vaihtelee laitteesta toiseen, sillä sekä NTSC ja PAL perustuvat hyvin tarkkaan poikkeutustaajuuksien ja väriapukantoaallon taajuuksien suhteeseen. Jos nämä eivät ole tarkkaan oikeassa suhteessa (kuten esimerkiksi PAL-värit NTSC:n taajuuksilla), niin tuloksena on kuvanlaadun huonontuminen.

Nuo NTSC-nauhoja PAL-televisiossa toistavat videonauhurit muodostavat nauhalla olevasta NTSC-signaalista ns. PAL60-signaaalia. Siinä NTSC väriapukantoaallon (noin 3.57 MHz) on vain siirretty samaan kohtaan kuin PALissa (4.43 MHz) sekä värikantoaallon modulaatio muutettu PAL:n mukaiseksi, mutta poikkeutustaajuudet ovat silti System M mukaan, eli 59.94/15734.25 Hz. Meillä virallisesti käytössä olevan PAL System B/G mukaiset taajuudet ovat 50/15625 Hz. Hyvällä vastaanottimella ja komposiittiliitännän kautta kytkettynä aito NTSC antaa paremman tuloksen kuin PAL-60. Tämä sen takia, että NTSC on oikea ja suunniteltu signaali, josta pystyy kampasuodattamaan värihäiriöitä pois. PAL-60, joka on yksi nk. äpäräformaateista, ei ole taajuusominaisuuksiltaan sellaista, että sitä voisi kampasuodattaa.

Miksi videonauhurini ei nauhoita NTSC-kuvaa ?

Suomessa myytävät videot eivät nauhoita NTSC-kuvaa, ellei laite ole nimenomaan sillä ominaisuudella alunperin valmistettu. NTSC nauhojen toisto-ominaisuus on useissakin nauhureissa, mutta yksikään perusmalli ei kyllä NTSC:ä nauhoita. Eivät nauhoita myöskään PAL60:a.

USA:ssa käytetty NTSC-järjestelmä ja Suomessa käytössä oleva PAL-järjestelmä eroavat toisistaan kuvataajuuden ja värikoodauksen osalta. Tuo erilainen kuvataajuus aiheuttaa suuria ongelmia, koska kuvarumpu ei pysty synkronoitumaan suurempaan kuvanopeuteen kun mihin se on suunniteltu. Käytännössä jos nauhoitusta yrität, niin nauhaa katsellessa ruutua "halkoo" kokoajan 3 vaakasuoraa "säröä", jotka nousevat kuvan alalaidasta ylemmäs. Kuvanlaatu on muutenkin todella surkea. Voipa joku videonauhuri kokonaan kieltäytyä nauhoittamasta tällaista vääränlaista videosignaalia.

Jos haluat nauhoittaa NTSC-kuvaa, niin tarvitset tämän osaavat moninormivideot (kalliit) tai USA:sta tuodut NTSC-standardin mukaiset videot (eivät sitten sovellu muuhun ja tarvitsevat 110V jännitteen).

Miksi videonauhuri ei nauhoita PAL60-kuvaa kunnolla ?

Normaalit PAL-standardin videonauhurit on suunniteltu toimimaan 50 Hz kuvataajuudella ja ne eivät pysty synkronoitumaan kunnolla 60 Hz kuvaan. Tuo erilainen kuvataajuus aiheuttaa suuria ongelmia, koska kuvarumpu ei pysty synkronoitumaan suurempaan kuvanopeuteen kun mihin se on suunniteltu.

Mikä on videonauhan resoluutio ja miten se mitataan ?

Kaikissa videojärjestelmissä on vaakasuuntaisten juovien määrä sama, ja sen määrittelee videojärjestelmä. PALissa näkyvien vaakajuovien määrä on n. 575, ja se on samalla kaikkien PAL-standardin mukaisten laitteiden pystyresoluutio, ainoana poikkeuksena MPEG-1 -pohjaiset järjestelmät kuten CD-I ja Video-CD, joiden pystyresoluutio on tästä puolet.

Vaakaresoluutio mitataan jännittävästi: montako viivaa saadaan mahdutettua kolmelle neljäsosalle kuvan leveydestä. Perverssin tuntuinen 3:4-kerroin tulee siitä, että resoluutiokoordinaatisto halutaan pitää ortogonaalisena; jos pysty- ja vaakaresoluutioluvut ovat samat, on "pikseli" neliön muotoinen.

Näin ollen DVD, jossa on 720 vaakapikseliä, pystyy teoriassa maksimiresoluutioon, joka on 720*3/4, eli 540 viivaa. Tarvittavan alipäästösuodatuksen takia maksimi on käytännössä 500 viivaa. Sama muunnos voidaan tehdä myös toisin päin: jos hyvän VHS-laitteen resoluutioksi ilmoitetaan 240 viivaa, voi se näin ollen esittää vaakasuunnassa suunnilleen 240*4/3, eli 320 "pikseliä".

Lisätietoa aiheesta:

Tallentavatko videonauhurit jokaisen TV-kuvan juovan ?

Kaikki juovat (pystysuunta) ovat videonahalla, niitä ei mitenkään interpoloida. Sen sijaan vaakatarkkuus tippuu koska kaistanleveys ei riitä. Vaakasuuntaankaan ei mitään interpoloida. Signaalin kaista vain on talletusvaiheessa alentunut, joten yksityiskohdat ovat hävinneet eikä niitä enää takaisin saa. PAL VHS:n ja NTSC VHS:n kaistanleveys on kummassakin tapauksessa n. 3 MHz, joka riittää reiluun puoleen tavallisen TV-lähetyksen mustavalkoresoluutiosta (vaakaresoluutio). Videokuvan vaakasuuntaista resoluutiota mitataan yksiköllä, jota kutsutaan usein nimellä "viiva". Siis eroa on vain vaakasuuntaisessa erottelukyvyssä.

Nauhalle ei voi laittaa 2D-informaatiota, kuten ei voi lähettää radiosignaalissakaan. Se sama 1d-stream, jota televisio näyttää on lähes sellaisenaan videonauhalla. Jos sieltä poistettaisiin juovia (pystysuunta siis), tulisi laitteista ikävän monimutkaisia kun ne joutuisivat puskuroimaan ja aika-venyttämään signaalia.

Videonauhurin toistama kuva hyppii tai värisee yläreunasta televisiossa. Tracking-säätö ei auta poistamaan ongelmaa. Missä vika ja miten ongelman voi korjata ?

Vierailla nauhoilla (laina-, vuokra- etc. kasetit) esiintyvä ilmiö johtuu että et käytä videoiden katseluun tätä varten varattua kanavaa. Kuva yläreunan häiriöt johtuvat siitä, että televisio eri pysty kunnolla tahdistumaan videon antamaan huojuvaan videosignaaliin (noin yksinkertaistaen). Ongelma korjaantuu virittämällä TV:n videokanava sille varatulle muistipaikalle (löytyy käyttöohjeesta tai merkin edustaja voi kertoa).

Vanhemmissa TV:ssä se oli usein 8 tai 16 uusimmissa se voi olla 0. Joissain televisioissa tuo ominaisuus on asetettavissa kanavakohtaisesti. Jos käytät antennijohtoa niin viritä videon kanavapaikka tuolle kanavavalle jossa on videon ajatukset. Jos köyttä SCART-johtoa niin kannattaa kokeilla onko kanavan valinnalla vaikutusta kuvan toistoon (joissain televisioissa pitää olla AV-kanava päällä että menee videoajastukset päälle).

Joissain TV merkeissä (mm. Finlux ja Salora) on erityinen aikavakionäppäin millä tuo myös korjaantuu (mm. Finluxin 1000 sarjassa on T näppäin), oikea aikavakio pitää myös tallettaa sille kanavalle (ks. TV:n käyttöohje).

Ongelmana on, että pysäytyskuva samoin kuin kuvan hidastus toimivat häiriöittä omilla nauhoituksilla, MUTTA myyntivideoitten alareunassa esiintyy runsaasti häiriöitä hidastuksessa. Mistähän moinen ilmiö johtuu ?

Videolaitteiden säätöjen/mekaniikan eroista johtuen tracking on eri kohdassa eri laitteilla. Automaattinen tracking toimii ja säätää tyypillisesti kuvan kohdalleen vain play:lla joten jos haluat saada myös hidastukset ja pysäytyskuvan kohdalleen laita hidastus päälle ja säädä tracking kohdalleen käsisäädöllä (katso videon ohjekirjasta kuinka tämä säätö tehdään). Tämä siis on tehtävä erikseen jokaiselle myyntikasetille ja joissain videomalleissa on vielä tehtävä erikseen säätö taaksepäin hidastukselle.

Kaikki videomerkit ei ole yhtä herkkiä pienille tracking eroille ja digitaalimuistilla varustetut videot useimmiten toistaa nuo puhtaana ilman säätöjä.

Mistä johtuu yhdellä videokasetillani näkyvä videokuvan hyppiminen?

Ongelma voi johtua useastakin seikasta. Jos nauha on nauhoitettu samalla laitteella, ja muut nauhat ovat OK, on mahdollista, että nauhassa on ns. reunavika.

Voit tarkastaa reunavian mahdollisuuden seuraavasti: Avaa kasetin läppä viallisesta kohtaa ja tarkastele nauhaa. Sen pitäisi olla tasaisen kiiltävä koko nauhan leveydeltä. Jos se sen sijaan "peilaa" jommasta kummasta reunasta, on kasetti piloilla.

Mikäli itse nauha näyttää hyvältä, on itse nauhoitus viallinen.

Miksi videonauhan reunan ruttaantumisen saa kuvan ihan pilalle ?

Videonauhan ala reunassa on kontrolliraita, jonka on tarpeellinen että kuva saataisiin nauhalta oikeanlaisena ulos. Kontrolliraidan krymppaantuminen taatusti sotkee sekä kuvan että äänen. Jos oma nauhurisi ruttaa nauhan reunaa, niin nauhuri kannattaa viedä välittömästi huoltoon säätöä ja kuluvien kumiosien vaihtoa varten, ennen kuin pilaat enemmän nauhoja.

Miten testaan helposti, ruttaako videonauhurina nauhoja ?

Tässä helppo testi:

  • Aseta nauhuriin joku nauha joka ei ole tärkeä, mutta jonka tiedät olevan kunnossa.
  • Sitten kuvakelaa nauhaa taaksepäin pari minuuttia
  • Tämän jälkeen kuvakelaa eteenpäin noin puoli minuuttia
  • Ota nauha ulos ja tarkista, tuliko ryppyä reunoihin tai muualle

Mikäli tuli ryppyä, alkaa painotela olla vaihtokunnossa. Sen kuluminen ilmenee ensimmäisenä nimenomaan taaksepäin kuvakelatteassa, kun nauhan kulkusuunta vaihtuu. Tässä "vaiheessa" oleva nauhuri ei välttämättä ryppyä nauhaa laisinkaan normaali playlla, mutta saattaa alkaa tehdä niin lähiaikoina mikäli asiaan ei kohta puututa. Eli nauhuri vaan määräaikaishuoltoon jo tässä vaiheessa, niin ei tule pilattua tärkeitä nauhoituksia.

Miten se indeksihaku on toteutettu videossa ?

Indeksimerkki on tallennettu kontrolliraidalle, siis samalle, josta tulee 25 hertsin pulssi, jolla tahdistetaan nauha kulkemaan niin, että kun kuvapää 1 aloittaa pyyhkäisyn, nauhalta saadaan kontrollipulssi. Indeksimerkki on parin sekunnin (play-nopeudella) pätkä muutettua kontrollipulssia. Indeksihaulla varustetussa nauhurissa on joko puoli-, tai täyslatauskoneisto, eli nauha on kosketuksessa ääni/kontrollipäähän myös kelausten aikana.

Miten reaaliaikainen nauhalaskuri toimii ?

Kontrolliraidalta tulee normaaliloistossa 25 hertsin pulssi, jolla tahdistetaan nauha kulkemaan niin, että kun kuvapää 1 aloittaa pyyhkäisyn, nauhalta saadaan kontrollipulssi. Reaaliaikaa näyttävä nauhalaskuri on toteutettu siten, että nauha on kosketuksessa ääni/kontrollipäähän myös kelausten aikana ja nauhalaskuri laskee kontrollipulsseista kelatun nauhan määrän.

Millaisia aikakoodeja käytetään videoiden editoinnissa studioissa ?

Ammattipuolella käytetään yleisesti kahta aikakoodityyppiä: VITC (vertical interval time code) ja LTC (longitudinal time code).

VITC on talletettuna videosignaalin mukaan normaalissa televisiossa näkyvän kuva-alan ulkopuolelle. VITC-käytössä olevat juovat ovat yleensä 19 ja 332, mutta ne voi yleensä laitteissa konffata muuallekin. VITC-aikakoodi toimii hyvin hitaan toiston ja pysäytyskuvan aikana, mutta ei pikakelauksen aikana.

Toinen profilaitteiden käyttämä aikakoodi on LTC (longitudinal time code), joka majailee samalla osastolla kuin lineaariääniraidat, joten sitä voidaan lukea myös pikakelausten aikana.

Kuluttajalaitteissa voi sitten olla ties mitä systeemeitä, jos niissä yleensä edes on mitään aikakooditukea (yleensä ei ole).

Miten VHS-videon puolinopeus toimii ?

Puolinopeudella nauhoitettaessa nauhanopeus puolitetaan. Kuva kirjoitetaan nauhalle edelleen samalla tavalla pyörivän kuvapään pyyhkäisemänä kuin normaalitallennuksena. Koska puolinopeudella nauha liikkuu puolet hitaammin, niin nuo kuvapään pyyhkäisyraidat tulevat lähemmäksi toisiaan. Jotta tämä toimisi pitää raidat tallettaa hiukan kapeampina (kapeampi kuvapää tekee tämän). Koska raidat ovat lähempänä toisiaan ja ohuempia, niin videosignaalin kohinataso nousee. Tämä kohinan lisääntyminen on sitten kuvassa havaittavissa sekä kohinana että joissain tapauksissa vaakatarkkuuden huonontumisena.

Mikä on Macrovision ?

Macrovision on Macrovision Corporationin videonauhojen kopioinninestoon suunnittelema signaali, jonka on tarkoitus vaikeuttaa videonauhojen kopiointia. Normaalisti Macrovision suojauksella suojatun nauhan kopiointiyritys johtaa siihen että kopion kuvalaatu tulee todella huonoksi.

Usein macrovision suojauksen häiriössä kuva todella pumppaa noin sekunnin tahtiin, ollen vuoronperään normaali ja vuoronperään tumma, ylivärittynyt, pystyviivatkin voivat 'aaltoilla'. Hetken pumpattuaan kuva menee jatkuvaksi tummaksi, hetken päästä taas pumppaa.. jne jne... Häiriöt voivat hiukan vaihdella riippuen videonauhurista ja katselulaitteista.

Macrovision perustuu voimakkaan häiriösignaalin lisäämiseen pystypoikkeutussignaalin yhteyteen. Tämä häiriösignaali hämää äänittävä videonauhurin automaattista kuvasignaalin äänitystason säätöä, jolloin videosignaali tallettuu väärän voimakkuisena videonauhalle. Macrovision suojauksen ei pitäisi vaikuttaa television katseluun koska televisiossa ei ole tällaista säätöpiiriä. Macrovision suojaus saattaa aiheuttaa ongelmia joidenkin videolaitteiden kanssa (jotkut videoprojektorit ja jotkut vanhat televisiot). Lisätietoja Macrovisionista löytyy osoitteista http://www.cs.tut.fi/~pam/macrovision/ ja http://www.macrovision.com/.

Miksi Macrosivision-suojauksen poistoon on niukalti saatavissa valmiita kaupallisia tuotteita ?

Macrovision on itse patentoinut paitsi menetelmän myös yksinkertaisimmat sen purkuun/poistoon kykenevät kytkennät. Tästä syystä kaupallisia tuotteita on niukalti ja aina lyhyen aikaa samalla nimellä saatavissa.

Mikä laite korjaa videosignaalista tahdistusvirheitä ?

Aikavirheenkorjain on laite jota käytetään videostudioissa korjaamaan videonauhurien huojunnasta johtuvia ajoitusvirheitä videosignaalissa. Markkinoilla olevat aikavirhekorjaimet on tehty ammattikäyttöön, joten sellaista ei saa mistään halvalla. Aikavirheenkorjaimen itse rakentaminenkaan ei tule halvaksi: toteutukseen tarvitaan nopeaa muistia, AD- ja DA-muunninta sekä muuta ohjauseleketroniikkaa.

Mikä on aikavirheen korjain ja mihin sitä tarvitaan ?

Aikavirhekorjainta käytetään videotekniikassa parantamaan videosignaalin laatua ja saamaan sen ajastukset kohdalleen. Esimerkiksi videonauhurilta tuleva signaali aina hiukan huojuu, mutta aikavirhekorjaimella se signaali taas saadaan hyväksi. TV-lähetykset aikavirhekorjataan jotta ulos lähtevä videosignaali saataisiin tarkkaan videostandardien mukaiseksi (YLE synkronoi lähetteensä atomikelloon) vaikka studiosta tuleva signaali olisikin ajastukseltaa hiukan pielessä.

Parhaat aikavirhekorjaimet digitoivat kuvan digitaaliseen kuvamuistiin ja toistavat sieltä tarkkaan kideoskillaattoriin tahdistettuna tavaraa ulos omassa tahdissaan (myös tahdistus ulkoiseen signaaliin onnistuu).

Millaisen videonauhurin tarvitsen, että voin katsella myös NTSC-nauhoja ?

Jos haluat pelkästään katsella ntsc-nauhoja, niin kohtuuhinnalla saa ntsc->pal60 toistavia nauhureita kun vähän etsii hyvin varustetuista videonauhureita myyvistä liikkeistä.

Ongelma tuleekin vasta kun haluaa nauhoittaa ntsc-nauhan aitoon pal-muotoon videokasetille niin, että tavallinen pal-nauhuri osaa sitä vielä toistaa. Nuo tämän osaavat videot ovatkin sitten hyvin hintansa pitaviä laitteita ja keikkuvat yleensä hintaluokassa lähempänä toista tuhatta euroa, ellei osta jostain elektroniikan kaukaisesta halpamaasta.

Miksi videonauhuri ei pysty nauhoittamaan PAL-signaaliksi muunnettua NTSC-signaalia ?

PAL ja NTSC järjestelmien alla olevat mustavalkostandardit ovat varsin erilaiset. NTSC on 525 juovaa 30 kuvaa sekunnissa ja PAL 625 juovaa 25 kuvaa sekunnissa. Kuvataajuuden muuttaminen täysin täkäläisen PAL-standardin mukaiseksi on niin monimutkainen prosessi että sitä ei pysty kohtuuhinnalla tekemään mihinkään kuluttajalaitteeseen (ja kunnolla muutoksen tekevät studiolaitteet ovat kalliita). Tästä syystä laitevalmistajat tyytyvät yleensä muuttamaan ainoastaan tuon NTSC-signaalin värikoodauksen PAL-normin mukaiseksi (valmistaja käyttävät tästä erimerkiksi nimiä "modulated PAL" ja "modified PAL"). Joillain PC:n DVD-korteilla on tosin mahdollista tuottaa aitoa PAL-signaalia myöskin NTSC-standardin mukaisesta DVD-levystä (muunnosmetodi on monessa tällaisessa karu, eli se jättää framen/fieldin pois aina tarvittaessa, mistä seuraa kuvan nykimistä joissain tilanteissa).

Hyvin useat TV:t usein pystyvät synkronoitumaan myös tuohon NTSC-kuva taajuuteen, joten PAL-värikoodaukselle muunnetun NTSC-signaalin katsominen onnistuu tavallisella televisiolle. Normaali PAL-videonauhuri on suunniteltu toimimaan ainoastaan tarkalleen 25 kuvaa sekunnissa olevilla videosignaaleilla (kuvarummun pyöriminen synkronoitu kuvataajuuteen). Tavalliset PAL-videonauhurit eivät pysty millään kunnolla synkronoitumaan NTSC-signaalin kuvataajuuteen, ellei niitä erikseen ole tehty NTSC-nauhoituksia varten (kuten esimerkiksi moninormivideot).

Miksi moninorminauhurit ovat niin kalliita ?

Moninorminauhureiden yksi monimutkaistava tekijä on lähetysstandardi, joka vaihtelee runsaasti maasta toiseen. Vaikka itse videosignaali saattaa olla kahden eri maan välillä sama voi radiotaajuinen siirtotie olla täysin epäyhteensopiva. Moninormivideoissa saattaa siten olla lukuisa määrä erilaisia virittimiä ja mahdollisuus konfiguroida laite lähes kaikkiin olosuhteisiin. Jotkut moninormivideonauhurit pystyvät muuntamamaan standardista toiseen, mikä edelleen lisää niiden monimutkaisuutta. Vain harvalla meistä on todellista käyttöä tällaiselle laitteelle, joten hintakin muodostuu melko kovaksi kun näitä moninormilaitteita ei valmisteta samanlaisena massatuotteina kun normaaleita videonauhureita.

Mikä on PDC-signaali ?

PDC on kotivideoiden nauhoituksen ohjausjärjestelmä (engl. Programme Delivery Control), joka mahdollistaa ohjelmakohtaisen nauhoituksen. Esim. viivästynyt tai venynyt (suora) lähetys tallettuu nauhalle kokonaisuudessaan, mikäli nauhaa riittää. Lähetyssignaalin mukana lähetetään meneillään olevasta ohjelmasta ohjaus/tilatietoa, jota nauhurin PDC-dekooderin vastaavasti pitäisi ymmärtää. PDC-tieto lähetetään normaalin tekstitelevision signaalin mukana. Käytännössä jos tekstitelevisio ei toimi kunnolla (väärä kirjaimia, puutuvia rivejä tms.), niin PDC-systeeminkään ei voi odottaa toimivan kunnolla.

PDC-signaali on käytössä Yleisradion televisiokanavilla TV1 ja TV2. Myös MTV3 kanavalla lähetetään PDC-signaalia.

Lisätietoa aiheesta löytyy osoitteesta http://www.yle.fi/ylelab/faq/pdc_fa.htm.

Mikä on S-VHS-video ?

S-VHS on normaalista VHS-videotekniikasta edelleen kehitetty videonauhuri, joka tunnettaan myös nimellä "super VHS". S-VSH-järjestelmä tarjoaa selvästi normaalia VHS-videonauhuria paremman kuvanlaadun, koska käytössä on tuntuvasti enemmän luminanssikaistaa. S-VHS-nauhureita käytetään yleisesti erilaisissa puoliammattilaishommissa, joissa tarvitaan kuvanlaatua, jota kelpaa jonnekin lähettääkin (esim. kaapelitelevisoissa). Laajempaa ammattikäyttöä rajoittaa se, että myös S-VHS-jestelmän kuvanlaatu laskee nopeasti VHS:n tapaan kun nauhasta aletaan ottaa kopioita ja kopion kopioita.

S-VHS-järjestelmässä käytetään S-VHS-kasettia, joka on mekaanisilta mitoiltaan VHS-kasetin kokoinen. Siinä on vaan sisällä parempilaatuista (pienempirakeista) videonauhaa ja kotelossa tarvittavat tunnistusreiät, että S-VHS-nauhuri pystyy tunnistamaan tämän nauhan. S-VHS-nauhurilla pystyy käyttämään myös normaaleja videokasetteja, mutta silloin käytetään normaalin VHS-videonauhurin tallennusmenetelmää ja kuvanlaatu on sen mukainen. Eli normaaleitakin VHS-nauhoituksia voi katsella ja tehdä S-VHS-nauhurilla. S-videolla S-VHS-kasetille tehtyä nauhoitusta ei voi normaalivideoilla katsoa.

Ja jos nauhoittaa composite liittimestä pelkkää videosignaalia S-VHS nauhalle, niin onko nauhoitus laadukkaampi jos sen olisi tehnyt pelkillä VHS-videoilla ?

S-VHS-nauhuri nauhoittaa hyvin komposiittivideosignaaliakin. Käytettäessä S-VHS-nauhaa ja -nauhuria ei kuvan tallennus huononna signaalia yhtä paljon kuin jos se nauhoitettaisiin tavallisella veehooässälle. Itse nauhalle kuva tallennetaan siten että kuva on pilkottu kahteen komponenttiosaan, kirkkaus- ja värikkyyskomponenttiin (luminanssi ja krominanssi).

S-VHS-nauhurin tallennustapa eroaa tavallisesta VHS:stä siinä, että nauhalle saadaan talteen suurempi luminanssikaista (kuvan kirkkausinformaatio), krominanssiosan (värikkyysosa) ollessa samaa luokkaa tavallisessa VHS:ssä. Kun kirkkausinformaatio on "laajempi", saadaan terävämpi toistokuva. Kuvan terävyys on kirkkausosan resoluution ansiota.

S-VHS-nauhurissa värisignaalit (krominanssi ja luminanssi) tallennetaan siis samalla tavalla kuin tavallisessa VHS-nauhurissa, paitsi kaistanleveys luminanssin osalta on laajempi. Siten S-VHS:n väritoisto ei ole oleellisesti parempi tavalliseen VHS:ään verrattuna. Tosin monissa nykypäivän markkinoilla olevissa S-VHS-nauhureissa on tähän kiinnitetty huomiota tavalla tai toisella käyttäen erilaisia korjaimia, saadaan käytännössä kuvan väriosankin laatua paremmaksi.

Kun S-VHS-nauhalle tallennetut kirkkaus- ja värikkyyskaistat ovat erikokoiset ja eri paikassa tavalliseen VHS:ään verrattuna, ei sen toistaminen tavallisella videolla ole kovin kivaa katsottavaa.

Parhaimpaan mahdolliseen tallennuslaatuun päästäisiin jos sisääntuleva videosignaali olisi mahdollista saada jo valmiiksi eroteltuna. Tällöin videosignaalin kirkkaus- ja väriosa olisivat toisistaan erillään eikä kirkkauskomponentti häiritsisi värikomponenttia, koska tavallisessa videosignaalissa (CVBS) nämä osat ovat yhdessä.

Miksi normaaleissa VSH-videoissa ei ole S-video-liitäntöjä ?

Koska VHS-nauhuri tallettaa kuvan väri- ja kirkkausinformaation erikseen nauhalle, voisi ajatella, että nämä signaalit erikseen kuljettava S-video-liitin olisi luonnollisempi liitäntä kuin komposiittivideo. Käytännön teknistaloudellisena ratkaisuna kuitenkin komposiittivideoliitännät ovat olleet järkevämpiä ja käytännössä joka tapauksessa pakollisia maailmalla olevien televisioiden liitäntävalikoiman takia.

Eli jos nauhuriin haluttaisiin myös S-video-liitin, niin tämä lisäisi nauhurin hintaa tuomatta käytännössä mitään mainittavaa hyötyä systeemin suorituskykyyn. VHS:n luminanssikaista ei yllä komposiittivideon värisignaalin apukantoaallon taajuuteen asti, joten Y:n ja C:n erossa pitämisestä televisiolle ei savuteta mitään hyötyä, koska nuo signaalit eivät pääse toisiaan sotkemaan. Nauhoituspuolella taas samasta syystä luma ja kroma voidaan erottaa simppeleillä ali- ja kaistanpäästösuotimilla toisistaan, joten sielläkään puolella ei hyötyä syntyisi. Ainoaksi eduksi jäisi siis ne Y/C-liittimet, joita ani harva kuluttajavideoissa kaipaa, joten sellaisia videoita ei tehdä. Komposiittiliitännät pitää joka tapauksessa olla, joten niiden vaatimasta lisäromusta ei voi säästää.

Mistä saan tietoa YLEn PDC signaalista ?

Yleisradion tekninen FAQ osoitteessa http://www.yle.fi/ylelab/faq/ sisältää tietoa yleisradion lähettämästä PDC-signaalista ja ratkaisuja yleisimpiin ongelmiin. TV1:n PDC-tiedot löytyvät osoitteeesta http://www.yle.fi/ylelab/pdc/pdconln1.htm ja TV2:n PDC tiedot löytyvät osoitteesta http://www.yle.fi/ylelab/pdc/pdconln2.htm.

Mainostelevision PDC-tietoja on nähtävissä osoitteessa http://www.yle.fi/ylelab/pdc/pdcomtv3.htm.

Miksi PDC ei toimi oikein ?

PDC-signaali on hyvin herkkä antennisignaalin häiriöille, joten PDC ei toimi joissain paikoissa luotettavasti millään videomerkillä. Antennisignaalin häiriöt tai haamukuva voivat saada aikaan virheitä PDC-signaaliin tai että tarvittavaa ohjaustietoa ei saada aina kunnolla vastaanotettua. Erityisesti ongelmia on kerrottu olevan joissain kaapelitelevisioverkoissa.

Joissain ensimmäisissä PDC-videoissa oli myös ongelmana, että niiden PDC-toteutus oli puutteellinen eikä toiminut kunnolla yhteen Suomessa lähetettävän PDC-signaalin kanssa (hiukan erilaista kuin jossain muualla, mutta edelleen PDC-standardin mukaista). Nykyisissä videoissa pitäisi tällaiset PDC-toteutuksen yhteensopivuusongelmat olla pitkälti historiaa.

Mikä on ShowView ?

ShowView on Gemstar kehittämä menetelmä videonauhurin ajastuksen helpottamiseksi. ShowView systeemi toimii siten, että osa sanomalehdistä painaa ohjelmatietoihin ohjelman viereen ShowView numerokoodin jonka syöttämällä kyseistä toimintoa tukevan videonauhurin saa ajastamaan kyseisen ohjelman. ShowView koodi sisältää tiivissää muodossa tiedot ohjelman alkamisajankohdasta ja muut nauhoituksessa tarpeelliset tiedot kuten kanava.

ShowView on vain menetelmä helpottaa videon ajastimen ohjelmointia tarjoamalla kaikkiin sitä tukeviin videonauhureihin yksinkertaisen ja kaikissa videonauhureissa samalla tavalla toimivan tavan ohjelmoida ajastinnauhoitus lehteen painettujen ohjelmatietojen perusteella. Idea on että videonauhuri katsoo ohjelmatunnuksesta tuon Showview kanavakoodin ja sen perusteella katsoo kanavan muistipakan.

Lisätietoa löytyy Gemstarin webbisivuilta osoitteesta http://www.gemstarnet.com/ ja http://www.gemstar.co.uk/. Kyseisen firman Euroopan showview-sivut löytää osoitteesta http://www.gemstar.co.uk/en/showview/.

Miksi tekstitelevisiosignaali ei tallennu videonauhalle ?

Teksti-TV:n data lähetetään kuvassa näkymättömillä juovilla, jolloin ne kyllä periaatteessa menevät nauhallekin. Niiden toistaminen onkin eri juttu, koska VHS-nauhurista saatavan videosignaalin "epätarkkuus" tekee datan purkamisen lähes mahdottomaksi, koska videohuojunta on liian suurta. Samoin resoluutiossa ei päästä riittävään tarkkuuteen.

Teknisesti parempilaatuisella nauhaformaatilla (S-VHS, superbeta, Hi-8 jne.) on teksti-tv-signaalin tallentaminen ja toistaminen nauhalta mahdollista jos kyseinen nauhaformaatti tallentaa kuvasta myös nuo normaalikuvassa näkymättömät raidat. Joskus tosin teksteihin tulee hieman virheitä tällä menetelmällä, eivätkä kaikki televisiot osaa dekoodata nauhalta tulevaa dataa ollenkaan johtuen videonauhan signaalin huojunnasta. Digitaaliset videoformaatit tallentavat yleensä videokuvasta ainoastaan tuon näkyvän alueen ja jättävät kaiken muun pois. Tästä syystä DVC-formaatin japanilaisessa ja eurooppalaisessa versiossa on varattu optio, jossa teletekstijuovien informaatio voidaan tallentaa erikseen nauhalle ns. alikoodilohkoon.

Tekstitelevisiolähetyksen tallentaminen edes kuvan television kautta ei yleensä onnistu. Vaikka monista televisioista saa SCART-liitännästä ulos kyseisellä hetkellä katseltavan kanavan videosignaalin, mutta televisioiden scartista se tekstitelevisiokuva ei löydy, koska se yhdistetään vasta videopääteasteille menevään RGB-signaaliin jotta värillinen teksti saataisiin toistumaan tarkkana televisioruudussa. Televisioiden scarteissa ei ole RGB-lähtöjä, eikä niissä ole RGB:stä myöskään komposiittia tekevää enkoodeeria koska sellainen lisäisi television hintaa eikä kiinnosta ostajia.

Jossakin HTV:n vanhoista kotipäätetyypeistä oli teksti-tv -dekooderi, ja se kuva tulee komposiittivideona ulos, joten sellaisen kautta sen kulloinkin katseltavan tekstitelevisiosivun voisi nauhoittaa millä hyvänsä nauhurilla (esimerkkinä ohjelmien tekstitelevisiokanavilla olevat tekstitykset).

Jos sinulla on videot, joissa on teksti-tv, on television tekstitysten tallentaminen lähes poikkeuksetta mahdollista. Tosin tekstityksen laatu kärsii aika paljon johtuen VHS-nauhan huonosta tarkkuudesta. Tässä tapauksessa tekstityksen kuva tallennetaan nauhalle normaalina videokuvana.

Oliko Beta-järjestelmässä todellakin parempi kuvanlaatu kuin VHS-järjestelmässä ?

Beta sijoittuu VHS:n ja S-VHS:n välimaastoon, paitsi että se on väritoistossa S-VHS:ääkin parempi. Sekä Beta että VHS perustuvat kumpikin suoja-alueettomaan Azimuth tallennusjärjestelmään, jossa on olennaisena seikkana kuvapäiden kulmaeron lisäksi värisignaalin ylikuulumisen estäminen vierekkäisiltä raidoilta (kentiltä).

VHS:ssä luminanssi on nauhalla FM-moduloituna taajuusalueella 3.8...4.8 MHz, eli FM-kaistanleveys on 1 MHz. Betassa taajuusalue on 3.8...5.2 MHz, joten kaistanleveydeksi saadaan 1.4 MHz. Mitä suurempi kaistanleveys, sitä parempi kontrasti & puhtaampi (kohinattomampi) eri tasoisten sävyjen erottelu. Otetaan vertailun vuoksi mukaan vielä S-VHS. Siinä taajuusalue on 5.4...7 MHz ja kaistanleveys 1.6 MHz (!), joka on vain hieman Betaa parempi - Betan kontrastitoisto on varsin lähellä S-VHS:ää, mutta koska S-VHS käyttää kuitenkin ylempää taajuusaluetta, saavutetaan S-VHS:llä samalla huomattavasti normaalia tarkempi luminanssikuva (juovaerotteluksi jotkut haukkuvat).

Vertailun vuoksi todettakoon, että Betan luminanssi- ja krominanssitallennuskaista ja -taajuus ovat samat kuin ammattikäyttöön tarkoitetuissa U-Matic koneissa. U-Maticin erottaa vain Betasta ja VHS:stä se, että siinä käytetään ihan fyysisesti tyhjää suoja-aluetta raitojen välissä, josta johtuen U-Maticilla ei saada kuin tunnin verran tallennusta siihen mihin VHS tai Beta ajaa hyvin kolmekin tuntia.

Kun sitten katsotaan krominanssi (väri) puolelle, tallennetaan VHS:ssä värit alaskonvertoituna 627 kHz:lle. Koska taajuus on näin matala, ei azimuth-tallennusjärjestelmä pelkästään kykene aikaansaamaan riittävästi ylikuulumisvaimennusta raitojen välillä. Siksi parillisilla osakuvilla suoritetaan värisignaalin vaiheensiirtoa joka juovalla, siten että siirtotasoja on neljä (0, 90, 180 ja 210 astetta). Värisignaalin vaihe siis "pyörii" neljän juovan syklissä.

Betassa sen sijaan värit alaskonvertoidaan noin 688 kHz:lle. Merkittävin ero tuleekin jo heti tässä. Sana "noin" tahtoo sanoa, että taajuus ei ole Betassa sama parillisilla ja parittomilla osakuvilla. Sitä vaihdellaan kenttätahdin mukaan n. +- 2 kHz. Pelkästään tämä tehostaa ylikuulumisvaimennusta, mutta lisäksi värisignaalin vaiheen "pyöritys" toimii sekin tehokkaammin. Ensinnäkin vaiheensiirtotasoja on Betassa kahdeksan, ja vaihetta pyöritetään sekä parillisilla että parittomilla osakuvilla, joka toisella raidalla myötäpäivään, joka toisella vastapäivään. Nämä kaikki yhdistettynä VHS:ää suurempaan azimuth-kulmaan (7 astetta) saavat aikaan VHS:ää edistyneemmän värisignaalin tallennuksen. Käytännössä tämä näkyy selkeämpänä värien toistona.

Yhteenvetona voisi sanoa lyhyesti, että VHS on ikäänkuin riisuttu versio Betasta. Betan johdannaisia on yhäkin ammattikäytössä (mm. YLE, MTV3 jne).

Mikä on DVHS ?

DVHS on formaatti joka tallentaa digitaalilähetykset suoraan digitaalimuodossa VHS-nauhan malliselle kasetille (formaatti on tulossa USA:n markkinoille vuoden 1997 lopulla). DVHS-laitteissa ei ole videotuloja eikä videolähtöjä, vaan digitaaliliitännät, ja nauhoitus katsellaan saman set-top-boxin kautta kuin suora lähetyskin.

Videonauhojen yläreunaan tulee noin 1 millin levyinen ruttaantunut alue. Mistä tämä johtuu ?

Tällaiset virheet johtuvat yleensä videonauhurin kulumisesta tai virheellisistä säädöistä. Oletettavasti painotelassa on muotovirhettä tai kovettumaa, mikä aiheuttaa nauhan nousun nauharadalla, jolloin se osuu rajoittimiin ja vaurioituu. Varsinainen ruttaantuminen tapahtuu usein ohjaavien tappien ylä- tai alareunassa. Tapeissa on laippa, päällys tms. joka estää nauhan liukumisen tapin reunan yli. Vian korjaus kannattaa jättää alan ammattilaiselle joka osaa vaihtaa tuon painotelan uuteen ja asettaa säädöt kuntoon.

Kannattaako videoiden puhdistuskasetteja käyttää ?

Videoiden puhdistuskasettien käyttämisestä on ristiriitaisia mielipiteitä. Toiset väittävät, että puhdistuskasetti on hyvä videonauhurin puhdista kun taas toiset väittävät, että puhdistuskasetin käyttö saattaa vaan huonostaan tilannetta. Puhdistuskasettia voi käyttää vaaratta, mikäli sen rakenne ja laatu on sopiva. Vanhanmalliset voimakkaasti hiovat puhdistusnauhat hiovat takuuvarmasti kuvarummun pilalle, mutta nykyiset nauhat ovat parempia.

Videonauhurien puhdistuskasetti pystyy parhaimmillaan puhdistamaan ainoastaan videon kuvarummun ja paikallaan oleva äänipään. Puhdistuskasetti ei kuitenkaan puhdista kaikki paikkoja nauharadalta, joten aika ajoin videonauhuri olisi parasta viedä ammattilaisen puhdistettavaksi. Videoiden puhdistuskaseteista suositellaan käytettäväksi ainoastaan hyvälaatuisia märkäpuhdistuskasetteja, koska kuivapuhdistuskasetit eivät yleensä puhdista kunnolla ja tahtovat hioa kuvarummun pintaa turhan voimakkaasti. Näitä märkäpuhdistuskasettejakaan ei kannata käyttää turhan montaa kertaa, koska lika tarttuu kasettiin ja usean käyttökerran jälkeen kasettiin jäänyt mönjä saattaa tarttua uudelleen kuvarumpuun. Parhaita ovat kasetit, joissa tietyn nauhakohdan voi käyttää vain kertaalleen

sfnet.harrastus.elektroniikka uutisryhmässä on suositeltu turvalliseksi puhdistuskasetiksi AM:n elektronista märkäpuhdistuskasettia, jossa käytettyä tekstiilipohjaista nauhaa ei voi kelata takaisinpäin, joten likainen nauha kelautuu ottokelalle ja jää sinne.

Monissa uusissa videonauhureissa on puhdistusautomatiikkaa, joka pyyhkii likaa automaattisesti pois kuvarummusta. Tällaisen videon kanssa puhdistuskasetista ei ole enää mitään hyötyä. Jos haluat videonauhuristasi pitkäikäisen ja että se toimii hyvin vielä vuosienkin päästä, kannattaa käyttää sitä aika-ajoin huollossa puhdistettavana ja säädettävänä. Keskitasoa kalliimpaa videolaitetta kannattaa pitää kunnossa, jottei tarvitsisi ostaa uutta joka toinen vuosi vanhan hajottua kunnostuksen puutteeseen. Ammattilaiskäyttäjät pitävät huolen että heidän kalliit videolaitteensa puhdistetaan asiallisesti aika ajoin, jotta ne kestävät pitkään ja toimivat luotettavasti.

Kuinka usein puhdistusnauhaa tulisi käyttää ?

Riippuu käytöstä. Jos katselet usein vuokravideoita, likaantuu koneisto nopeammin, kuin tavallisesti. Ehkä ohjeena voisi suositella puhdistusta 50 tunnin välein. Nauha puhdistaa käytännössä vain kuvarumpua ja ääni/kontrollipäätä. Kuvarummussa on ohuita ns. ilmauria, joita nauha myös jonkin verran puhdistaa. Ilmaurien on oltava puhtaat, muuten sekä nauhojen, että kuvarummun kulutus nousee jyrkästi.

Puhdistusnauhan käyttö ei missään tapauksessa korvaa puhdistushuoltoa, koska se ei puhdista itse nauharataa, eli nauhaohjaimia, capstan-akselia, painorullaa eikä alarumpua. Itse kuvapäät voivat tukkeutua joskus niin pahoin, ettei märkäpuhdistuskasetti avaa niitä. Tällöin voi hätätapauksessa käyttää kuivapuhdistusnauhaa, jos ei ole mahdollista suorittaa käsinpuhdistusta.

Puhdistushuoltoa voisi ehkä suositella n. 1000 tunnin välein, tai joka toinen vuosi. Kannattaa huomioida, että huollon yhteydessä tarkistetaan myös lukuisten kuluvien osien kunto, ja vaihdetaan ne tarvittaessa.

Millä videonauhurin kuvarummun voi puhdistaa ?

Videonauhurin kuvapään puhdistus ei aina ole ihan "pala kakkua" -operaatio. Väärillä otteilla voi tehdä helposti lopullista tuhoa. Esimerkiksi pumpulipuikko (korvakäytävien putsaamiseen soveltuva malli) ei ole oikea puhdistustyökalu.

Ainoa oikea puhdistusväline videonauhurin kuvarummun puhdistamiseen on huoltotarvikkeita myyvistä liikkeistä saatava säämiskäpuikko. Hätätilassa on mainittu 80 gramman A4 arkista leikattuna paperisuikaleenkin toimivan, mutta kannattaa suosia tähän tarkoitukseen tehtyjä oikeita puhdistustarvikkeita. Talouspaperi ja muut paperipyyhkeet ovat tällaiseen puhdistuskäyttöön liian pehmeitä. Myös puhdas ja nukkaamaton puuvillakangas (moneen kertaan pesty lakana) sopii kuvarummun puhdistamiseen.

Puhdistettaessa puhdistusaineella (isopropanoli tai PRF Video Kontakt puhdistus-spray) kasteltu säämiskäpuikko tai paperisuikale painetaan kuvarumpua vasten ja rumpua pyöritetään muutama kierros. Rummun pyörityksen aikana säämiskäpuikkoa tai paperia ei saa liikuttaa pystysuunnassa. Kun puhdistus on suoritettu, niin mahdollinen puhdistusvälineestä rumpuun jäänyt nukka kannattaa puhaltaa pois joko paineilmalla tai paineilmasprayllä.

Kuvapäätä puhdistettaessa puhdista myös alarummun reuna ja ääni/kontrolli/poistopäät sekä vetoakseli (johon usein kökköä kerääntyy paljon). Huomaa myös, että painorulla tulee puhdistaa. Tähän soveltuu säämiskäpuikko. Pyöritä rullaa käsin samalla painaen isoplypyylialkoholiin kastettua puikkoa rullaa vasten. Säämiskästä voi jäädä pieniä kuituja rullan pintaan, mutta ne saa pois alkoholiin kastetulla sormella pystysuuntaan pyyhkien. Jos painorulla näyttää kuluneelta (reunat röpelöiset, kulunut epätasaisesti) tulee se ehdottomasti vaihtaa uuteen.

Puhdistusaineina on suositeltu puhdasta isopropanolia ja tätä varten tehtyjä erikoispuhdistusaineita. Puhdistuksessa on syytä pitää huoli, että puhdistusainetta ei pääse roiskumaan muualle koneistoon, sillä se pilaa helposti akseleiden laakerien voiteluaineet jos sitä joutuu laakereihin.

Huomio: Videonauhurin kuvarummun puhdistamista ei kannata harkitakaan tehdä itse, ellet tarkaan tiedä mitä teet. Puhdistusta varten videonauhuri pitää avata ja virheet puhdistuksessa voivat rikkoa kuvapäät tai muuta herkkää tekniikka videonauhurin sisältä. En suosittele videon puhdistusta jos sitä ei ole tehnyt koskaan aiemmin. En myöskään ota vastuuta, jos harjoitat videosi sitä puhdistaessasi. Mikäli puhdistusoperaatio tuntuu hiukankin vaikealta suosittelen sen teettämistä asiantuntijalla - joko huoltoliikkeellä tai vaikka tutulla, joka varmasti osaa asian. Mikään kun ei harmita enempää kuin itseaiheutettu vika, varsinkin kun korjaus on kallis.

Videon puhdistus on syytä tehdä silloin tällöin, vaikka kuvassa ei mitään vikaa olisikaan. Samalla tulee tarkistettua mekaniikan kunto, kulumista on syytä seurata.

Huomio: Älä missään nimessä yritä puhdistaa kuvarumpua pumpulipuikolla, koska sitä käyttämällä voit helposti rikko herkät kuvapäät, koska kuvapään muoto on sellainen, että se kestää huonosti pystysuuntaista rasitusta. Kuvapäät tarttuvat helposti vanuun ja lohkeavat rikki pienestäkin rasituksesta. Kuvapään vaihto-operaatio maksaa helposti toista sataa euroa, eli ei kannata tehdä monelle nykypäivän videonauhurille, koska uuden videonauhurin saa usein samalla hinnalla tai jopa halvellalla. Jos sinulla on hyvä tuuri, että kuvapäät ovat vielä vanupuikkopuhdistuksen jälkeen kunnossa, niin kuvapäihin jää edelleen helposti vanusäikeitä, eikä se ole hyväksi niiden toiminnalle.

Kannattaako videonauhurin korjaus kun kuvarumpu pitää vaihtaa ?

Mutta kuvarummun vaihto-operaatio on sitä luokkaa, että jos videot on vanhemmat kuluttajamallit eikä takuuta ole voimassa, niin kannattaa ostaa uusi laite.. Hinnat ovat kuvarummun vaihdossa automaattisesti nelinumeroisia, eikä ensimmäinen numero ole edes vältättämättä ykkönen. Kuvarummun vaihtaminen on tyypillisesti kannattavaa ainoastaan ammattikäyttöön tehdyissä videolaitteissa (uusien hinnat lähellä tuhansia euroja).

Paljonko videokasetin hinnassa on tekijänoikeusmaksua ?

Tilanne 1998 newssien perusteella: 3 tunnin nauhasta tekijänoikeusmaksuja on 8,1mk+ALV = 9,88mk. Neljän tunnin nauhalla noita on 10.8mk+ALV = 13,18mk. Itse asiassa, jos ostaa 20:mk:lla 3 tunnin nauhan, on hinnasta 3,60mk ALV ja 8,1mk tekijänoikeusmaksuja. Veroton hinta on siis 8,3mk.

Onko videonauhureihin olemassa lukkoja, jotka estävät lasta työntämästä sormia tai esineitä nauhurin kasettipesään ?

Hyvin varustetusta videotarvikeliikkeistä voi löytää myös tällaisia tuotteita. Nämä lukkolaitteet on tehty sellaiseksi, että ne asetetaan videonauhurin kasettiluukun päälle ja niissä on sellainen lukitusmekanismi, joka aukeaa helposti aikuiselta, mutta pikkulapsi ei saa lukkoa pois.

Mikä on D-VHS ?

D-VHS on digitaalista videosignaalia käyttävä VHS-nauhan kokoista nauhaa hyödyntävä videonauhuri. D-VHS-nauhuri on tehty digitaalitelevisio (satelliitti/maalähete) lähetteen digitaalisen bittivirran tallentamiseen ja myöhemmin katselemista varten. Digitaalinen bittivirta tallentuu nauhalle niin kuin se lähettäjältä tulee ja toistettaessa sitä katsotaan sitten digitaalisen televisiovirittimen kautta. Monessa D-VHS-nauhurissa on tämän lisäksi mahdollisuus katsoa ja tallentaa normaalia VHS-kuvaa.

Digitaaliseen tallennukseen pitäisi käyttää erityisiä DVHS nauhoja, mutta saattaa digitaalitallennus onnistua hyvälaatuiselle SVHS-kasetillekin (tosin tämä lisää nauhalla tapahtuvien bittivirheiden määrää joka saattaa huonon nauhan tapauksessa näkyä kuvassakin). Normaaleja VHS-nauhoja ei voi käyttää D-VHS-nauhurissa digitaalisignaalin tallentamiseen, koska niillä digitaalisignaaliin tulee liikaa virheitä.

Hifivideonauhurikysymykset

Mitä hyötyä on hankkia hifivideonauhuri ?

Hifivideonauhurin ainoana etuna normaaliin videonauhuriin nähden on parempi äännelaatu. Kun normaali videonauhuri tarjoaa kasettinauhuria huonomman monoäänentoiston, niin hifivideonauhuri pystyy tarjoamaan hifilaatuisen stereoäänentoiston. Hifivideo on välttämätön, että Dolby Surround -ääni voitaisiin tallentaa videonauhalle ja toistaa sieltä.

Miten hifivideo pystyy tallentamaan äänen paremmin kuin normaali videonauhuri samaan tilaan videokasetilla ?

HiFi-videoissa käytetään kuvarummussa olevaa liikkuvaa äänipäätä, jolla saavutetaan yli satakertainen liikkumanopeus nauhaan nähden. Tällä saadaan stereon lisäksi ääneen paljon parempi laatu: kohinaetäisyys (90 vs 40 dB) ja taajuusvaste (20...20000 Hz vs. 80...11000 Hz) ovat paljon parempia ja huojuntaa ei ole käytännössä lainkaan. Hifivideon ääni talletetaan videokasetille samalle alueelle kuin kuvasignaali sillä tavoin, että se ei häiritse kuvasignaalia (ääni talletetaan ensin ja kuva äänitetään päälle (eri äänipäiden kulmat), ääni on tuolloin tuolta alta luettavissa).

Miten hifivideon äänitystason säädöt toimivat ?

Hifi-videoissa on jo joitakin vuosia ollut sellainen käytäntö, että niissä ei ole mitään tasonsäätöä (ei automaattista tai manuaalista). Takavuosina noin 2000-6000 markan hintaluokassa, eli siinä, jota massat ostavat, äänitystason säätimiä ei enää ole pariin vuoteen ollut lainkaan. Säätimet löytyvät vasta kalliimmista malleista. Moni luulee siksi, että näissä hifi-koneissa on automaattisäätö, mutta se onkin vain "kiinteä käsisäätö". Tämä järjestely toimii ihan hyvin, koska videot "tietävät" Nicam-vastaanottimen maksimitason ja yleensäkin virittimestä tulevan äänen voimakkuuden. Lisäksi hifi-äänessä on kohtuullisesti yliohjausvaraa, joten kovaääniset sateelliittikanavatkaan eivät pääse kuuluvasti yliohjaamaan säädötöntä nauhuria.

Nykyään digitaalisten videotallenteiden tunkiessa markkinoille videonauhuri alkaa olla hitaasti väistymässä olevaa tavaraa, jonka hinta on voimakkaasti laskeva. Nykyään perushifivideonauhurin voi hyvinkin saada 150-200 eurolla, erikoistarjouksesta halvemmalla.

Tasonsäätimistä olisi hyötyäkin, jos tehdään vaikkapa siirtoa kuvalevyltä tai satelliittivastaanottimesta stereona ja halutaan hyvä laatu. Tämän takia joissain kalliimmissa hifi-videonauhureissa on manuaalinen äänitystason säätömahdollisuus. Muutamissa harvoissa videonauhureissa (jotkut Philipsin ja Grundigin mallit) on käytössä huippujen mukaan automaattisesti alaspäin säätyvä ja paikalleen "jämähtävä" tasonsäädin joka toimii yleensä kohtuullisen hyvin mutta ei täydellisesti. Eli automaattisäätö pienensi äänitystasoa, kun tuli liian voimakas kohta, mutta ei lähde tästä enää uudelleen nostamaan äänityssignaalin tasoa.

Missä on vika kun joissain ostovideokaseteissa Hifiäänessä kuuluu säröä ?

Jos vika ilmenee kaikilla videoilla, on vika nauhoituksessa. Nauhoituksessa voi olla HiFi-puolen kantoaaltotaajuudet taikka deviaatio pielessä, taikka sitten äänisignaali on ollut säröllä jo ennen varsinaista nauhoittamista.

Jos nauhoitus on kunnossa, niin sitten vika voi olla toistavan videonauhurin säädöissä. Kummallekin kanavalle on videonauhurissa yleensä erilliset säädöt, joten on aika epätodennäköistä että kummatkin säädöt olisivat juuri samalla tavalla pielessä. Jos siis vika on kummassakin kanavassa, lienee särö ollut mukana jo ennen nauhoittamista.

Kuvalevy (Laserdisc)

HUOMIO: Tämä osa käsittelee vain Laserdisc-kuvalevyä. DVD-levyn kysymykset löytyvät tämän FAQ:n DVD osasta.

Onko kuvalevy analoginen vai digitaalinen tallennusmedia ?

Laserdisc (LD) kuvalevysoitin on täysin analoginen järjestelmä, jossa kuvasignaali on talletettuna levylle FM-moduloituna. Laserdisceissä levyllä on vain kahta tilaa, kuoppaa tai nystyä, mutta niiden pituudet eivät ole diskreettejä. FM-modulaatiossa koko informaatio sisältyy kohtiin, jossa signaali ylittää "nollatason". Amplitudilla yms. ei ole mitään merkitystä, ainoa merkitsevä asia ovat signaalin nollakohtien paikat. Koko informaatio sisältyy vain signaalin nollakohtiin (toisin sanoen taajuuteen, mistä tulee koko modulaation nimi).

Siis Laserdiscin kuvaosuushan on ANALOGINEN. Laserdiscin ääniraidat sen sijaan ovat nykyään sekä digitaalisena että analogisena.

Miksi videonauhurilla ei pysty nauhoittamaan Laserdisc-soittimen NTSC-levystä tekemää PAL-signaalia ?

NTSC ja varsinkin PAL tarkoittavat väristandardeja ja tuon väristandardin muutoksen useat Laserdisc-soittimet osaavat. Sensijaan PAL ja NTSC järjestelmien alla olevat mustavalkostandardit ovat varsin erilaiset. NTSC on 525 juovaa 30 kuvaa sekunnissa ja PAL 625 juovaa 25 kuvaa sekunnissa. TV:t usein pystyvät synkronoitumaan myös tuohon NTSC-kuva taajuuteen, mutta videot eivät millään, ellei niitä erikseen ole tehty NTSC-nauhoituksia varten (moninormivideot). Kuvataajuuden muuttaminen täysin täkäläisen PAL-standardin mukaiseksi on niin monimutkainen prosessi että sitä ei pysty kohtuuhinnalla tekemään mihinkään kuluttajalaitteeseen.

Videokamerat

Millaisia sääntöjä on olemassa missä videokameralla saa kuvata ?

Kirjoitettu laki ei säätele asiaa paljoakaan. Yleinen suuntaus on kuitenkin kohti vahvaa yksityisyyden suojaa ja sellaista periaatetta, että ihmisellä on "oikeus omaan kuvaansa". Periaate, jonka mukaan kameravalvontaa saa harjoittaa vain siellä, missä siitä on näkyvästi ilmoitettu, ei sekään perustune lain kirjaimeen vaan kirjoittamattomiin oikeusperiaatteisiin.

Erityistapauksissa on sitten voimassa erilaisia säädöksiä ja määräyksiä Esimerkiksi taiteellista esitystä (esim. runonlausunta, näytelmä, viulunsoitto) ei saa tallentaa ilman esiintyjien lupaa.

Julkisella paikalla videoinnista ei ole mitään erityistä kieltoa, mutta jos kuvataan läheltä yksityisiä ihmisiä, on viisainta kysyä lupa. Julkisella paikalla kuvatun video julkisen esityksen luvallisuuten vaikuttaa, loukkaako esittäminen jonkun yksityisyyttä.

Lisää tietoa aiheesta löytyy osoitteesta http://www.hut.fi/u/jkorpela/tekoik/tekoik.html#valokuvat.

Millainen videokamera tulisi valita ?

Ensin tulee päättää, haluatko ostaa digitaalisen vai analogisen kameran. Oletettavasti tulet katumaan analogisen kameran ostoa (jollet sitten saa sellaista aivan pilkkahintaan), joten suosittelen digitaalivehkeen hankkimista heti alkuun jos olet vakava harrastaja ja rahat riittää.

Sitten tulee päättää, haluatko ostaa DV- vai D8-kameran. Sekä DV- että D8-kamerat tallettavat aivan samanlaista kuvadataa, mutta erilaisille nauhoille. Erot tiivistettynä:

  • MiniDV-kasetit ja -kamerat ovat pienempiä kuin D8 vastaavat
  • Digital8-kasetit ja kamerat ovat halvempi kuin MiniDV vastaavat
  • Digital8-kamerat osaavat toistaa myös vanhoja analogisia Hi8- ja Video8-nauhoja
  • Markkinoilla olevat Digital8-kamerat ja halvimmat MiniDV-kamerat on suunniteltu optiikkansa ja CCD-kennojensa puolesta ensisijaisesti kotikäyttöön (MiniDV-markkinoilla on myös tarjolla kalliimpia ammattilaismalleja)

Kummastakin kameratyypistä voi kopioida kuvadataa digitaalisesti ja häviöttömästi sekä tietokoneelle että toistensa välillä Firewire (IEEE-1394) -liitäntää käyttäen. Periaatteessa ei siis ole kuvadatan säilyvyyden kannalta mitään merkitystä, kumman formaatin mukaisen kameratyypin hankit (jos vaihdat kameratyyppiä, niin sitten vaan kopioit materiaalin uuden tyyppiselle kasetille).

Kameraa valitessa kannattaa ottaa huomioon, että kaikissa digitaalisissa videokameroissa ei ole mahdollisuutta nauhoittaa kuvaa sisään kameraan muualta kuin kameralla kuvaamalla. Jos nauhoitusominaisuus ulkoisesta lähteestä on tarpeen, niin kannattaa tutkia tarkkaan millaisen kameran hankkii.

Kumpi on parempi formaattina VHS C vai 8mm ?

VHS C edut:

  • Kasettiadapterin avulla VHS-C-nauhaa voi katsoa suoraan kotivideonauhurissa

8 mm videon edut:

  • Pienempi ja litteämpi kasetti
  • Kaksinkertainen nauhoitusaika verrattuna VHS-C-järjestelmään
  • Hifiääni aina, paremmissa malleissa stereo

Kun käytännössä kuvattu videomateriaali tulee aina editoida toiselle videolle, niin käytännössä monessa tapauksessa VHS-C:n adapteri käyttömahdollisuudesta ei ole paljoa etua. Ihan samalla tavoin kummallakin kameratyypillä voi toistaa halutut videopätkät äänittävälle kotinauhurille.

Miksi tietokonemonitorin kuva värähtelee hyvin selvästi videokameran kuvassa ?

Videokuvassa näkyvä monitorikuvan värähtely johtuu laitteiden eri virkistystaajuuksista. Jos televisio paukuttaa esimerkiksi 50Hz ja monitori vaikka 90Hz, ne eivät ole synkronissa, jolloin videokamera 'näkee' monitorin kuvanpäivityksen jokaisella valotushetkellään hiukan eri piirtovaiheesta. Näin jokaisessa valotuksessa eri monitorin kuvan pisteet ovat eri kirkkauksiset (sitä tummenpina mitä pidempään edellisestä pyyhkäisystä sinne oli kulunut).

Suurimmasta väreilystä voi päästä eroon, jos laittaa monitorin virkistystaajuudeksi 100Hz tai 50Hz. Tässä tapauksessa kuvan suurin värinä loppuu, mutta ongelmaksi voi tulla videokuvaan tietokonemonitoriin näkyvä hitaasti liikkuva tummempi palkki, joka johtuu siitä, että monitorien piirrot eivät ole samassa vaiheessa videokameran kanssa ja päivitystaajuudetkaan eivät ole ihan tarkkaan samoja.

Miksi television kaukosäätimen signaali näkyy videokameran kuvassa ?

Useimmat mustavalkovideokamerat ovat hyvin herkkiä IR-valolle, ja samoin osa värivideokameroista. Tyypillisen videokamerassa käytetyn CCD-elementin taajuusvaste ulottuu alhaalla noin 950 nm:iin, joten jos tuota IR:ää ei suodateta pois, se näkyy. Käytännössä normaalit värikamerat näkevät tuota IR:ää hieman heikosti, mustavalkoiset valvontakamerat sen sijaan varsin hyvin.

Esimerkiksi hiillosta kuvattaessa voi tapahtua ylivalotusta pelkän infrapunasäteilyn johdosta. Jos IR aiheuttaa ongelmia, kannattaa laittaa IR-suodin kameran eteen.

Miksi monissa videokameroissa ei ole ääni- ja videosisääntuloja ?

EU:n tullipolitiikan mukaan jos kameranauhurilla voi nauhoittaa muutenkin kuin objektiivin läpi, se lasketaan kuvanauhuriksi, jolla on kovemmat tullit. Tästä syystä videokameroissa on yleensä ainoana sisääntulona mikrofoniliitin.

Miten voin siirtää kaitafilmejä videolle ?

Laita valkokangas sopivalle etäisyydelle projektorista täysin pimeässä huoneessa. Aseta videokamera jalustalle sopivalle etäisyydelle valkokankaasta. Säädä videokameran valotus ja aukko käsisäädöllä sopivaksi, jolloin kaitafilmin valoisuuserot säilyvät. Videokamerassa on oltava täysi käsisäätömahdollisuus tai muuten homma ei onnistu kunnolla. Siirron onnistuminen hyvin pitkälle videokamerasta kiinni, koska ollakin kameralla vilkkuminen voi olla todella paha ongelma. Yleisin ongelma videokameroissa on ettei niitä saa täysin käsisäätöiseksi (iiristä myöten). Jos siirtäminen omalla videokameralla ei onnistu, niin kalliin skannaamisen sijasta kannattaa ottaa yhteys lähimpään media-alan kouluun ja kysäistä betacam sp-kameran käytön hintaa. Noin metrin päästä valkoiselle kankaalle ammuttuna ja samalta etäisyydeltä mahdollisimman läheltä projektoria kuvattuna kaitafilmi siirtyy betacamille vallan näppärästi. Ei muuta kuin sitten kopioimaan VHS:lle. Jos Betacam-kameraa ei saa, niin voi kokeilla hi-8-, DV- tai DVCam-kameran käyttöä oikeaksi säädetyillä ja lukituilla valotusasetuksilla.

Koska televisiossa ja kaitafilmissä on erilaiset kuvanopeudet (kaitafilmi 16 tai 18 kuvaa/s, normaali elokuva 24 kuvaa/s, PAL-televisio 50 puolikuvaa/s), niin suoraan kameraan oletusarvoilla kuvatessa voi kaitafilmin kuva näyttää televisiossa vilkkuvalle tai kirkkaudeltaan pumppaavalle. Videokamera ottaa "näytteitä" eli kuvia 25 kpl/s (itse asiassa 50 puolikuvaa/s), ja filmiprojektori (ja siellä oleva suljin) ei ole sen kanssa synkassa. Sen takia kuva pumppaa, välillä suljin on kiinni juuri silloin kun videokamera ottaa kuvan. Projektorissa on pyörivä sektorisuljin sen takia, ettei filmin siirtyminen näkyisi valkokankaalla. Kuva siis sammutetaan mekaanisella sulkimella siksi aikaa kun filmi liikkuu. Sektorisulkimia on myös useampisiipisiä, tarkoituksena vähentää projisoidun kuvan subjektiivista välkkymistä nostamalla välkkymistaajuutta. Tällöin suljin on joka toisen kerran kiinni vaikkei filmi liikukaan.

Mitään ihan varmaa keinoa välkkymättömään siirtoon normaalivideokameralla ei ole. Eräs mahdollisuus on kuvata filmit videolle vanhalla putkikameralla (siis sellaisella jossa ei ole CCD-kennoja kuvasensoreina kuten nykyään). Varsinkin vanhojen kotikameroiden kameraputket ovat niin hitaita että ne eliminoivat tuon välkkeen/pumppaamisen melkein kokonaan "muistinsa" ansiosta. Ongelmana on se ettei toimintakuntoisia putkikameroita juuri enää missään ole, ja jos on niin putkella toteutetun kotikameran kuvan laatu on muuten niin surkea ettei sitä monesti viitsi katsoa.

CCD-kennoisella kamerallakin kuvaus voi hyvällä tuurilla onnistua säätämällä videokameran aukon pieneksi ja valotusajan pitkäksi saattaa tästä vilkkumisesta päästä eroon. Toimii joillain kameroilla kohtuullisesti, joillain taas ei tunnu toimivan mitenkään. Useita raportteja olen lukenut ja kuullut että homma on onnistunut usealla modernilla videokameralla ainakin pienen kokeilun jälkeen (voit joutua kokeilemaan erilaisia kameran toimintatiloja löytääksesi niistä sopivimman käyttöösi).

Joissakin uusissa jonkinlaista digitaalista kuvankäsittelyä sisältävissä videokameroissa (ainakin ammattilaitteissa) on säätö, jonka avulla pystyy kuvaamaan videolle tietokoneen näyttöä. Säädön avulla voidaan TV-ohjelmistakin tuttu PC-ruudun välkkyminen eliminoida. Tämä soveltuu yhtä lailla filmiprojektorin kuvan videoimiseen, perusongelmahan on sama (kuvattava kohde välkkyy eri tahdissa kuin videon kuvaustaajuus 50 puolikuvaa/s). Ongelmaksi tässä menetelmässä tulee se, että sähkömoottorikäyttöinen mekaaninen kotiprojektori ei pyöri aivan tasaista vauhtia, vaan sen nopeus vaihtelee hieman, joten tällaista välkynnänestosäätöä saattaa joutua säätämään jatkuvasti. Menetelmä toimii kohtuullisen hyvin jos filmiprojektorin mekaniikka on kunnossa, eli se on tasakäyntinen.

Myös projektoreissa on eroja miten hyvin ne toimivat. Suurin merkitys välkynnälle projektorin puolelta on kuinka suuri on sektorisulkimen auki oleva sektorikulma. Hienommissa malleissa sitä on yritetty maksimoida valotehon maksimoimiseksi (tämä asettaa filminsiirrolle kovia vaatimuksia, miksi nämä ovatkin niitä kalliimpia malleja). Tällaisella projektorilla välkkyminen on vähäisempää kuin perusprojektorilla. Kokeileminen kertoo tässäkin lopullisen tuloksen.

Ammattilaitteillahan saadaan hyvä lopputulos, eli pumppaamista ei esiinny. Normaalia filmiä siirrettäessä filmi yleensä esitetään 24 kuvaa/s sijasta 25 kuvaa/s nopeudella synkronissa videosignaalin kanssa.

16 tai 18 kuvaa/s kuvatuista kaitafilmeistä joudutaan kuvaamaan joka kolmas filmin ruutu videolle kahteen kertaan. Tästä aiheutuu pientä liikkeen nykimistä, joka on kuitenkin vähemmän häiritsevää kuin ylenpalttinen nopeuttaminen. Mitä filmissä olevan kuvan nykimiseen tulee, niin samahan on jo valkokankaalla nähtävissä, eikä asialle voi tehdä mitään parannusta videolla siirtämisessä. Voi olla, että tämä nykiminen hiukan lisääntyy tässä siirto-operaatiossa ainakin kaitafilmien kohdalla.

Koska videolla ja kaitafilmillä on erilaiset toisto-ominaisuudet olisi kotisiirrossa hyödyllistä se, että kuvan sävyjä pääsisi korjailemaan ennen kuin se tallentuu nauhalle. Kameran ja nauhurin välissä olisi hyvä olla joku yksinkertainen videosignaalin käsittelylaite, jolla pääsisi vaikuttamaan kontrastiin ja valoisuuteen, mieluiten vielä gammakäyräänkin.

Hyvin tehty videoversio on käytännössä täysin vastaava kuin alkuperäinen filmiversio, joskin kuvanlaatu muilta osin tippuu melkoisesti kun siirretään filmiä videolle. Kunnolla tehdyn siirron laatu on suunnilleen sama kuin materiaali olisi kuvattu videokameralla suoraan, mutta liike on vain nykivämpää sekä kuvassa näkyy välillä roskia ja jopa mahdollisia naarmuja, josta erottaa että materiaali onkin kaitafilmiltä siirrettyä. Kannattaa kokeilla kun mitään ei menetäkään.

Mikä on DV-järjestelmä ?

DV-järjestelmä on digitaalinen kotikäyttöön tehty videokamerajärjestelmä. Tämä kamera tallettaa hyvälaatuista videokuvaa pienikokoiselle kasetille digitaalisessa muodossa. Digitaalisella tallennusmuodolla saadaan aikaan hyvä kuvanlaatu ja mahdollisuus kopioida videomateriaalia nauhalta toiselle häviöttömästi. Lisäksi digitaalimuoto tarjoaa hyvät mahdollisuudet videon editointiin tietokoneella. Tietokone-editointia varten DV-kameroissa on nopea IEEE 1394 -sarjaväylä, jolla videomateriaali voidaan häviöttömästi siirtää nauhalta tietokoneen kiintolevylle.

DV-järjestelmässä videokuva on pakattu IEC 61834 standardin määrittelemällä tavalla. Käytännössä kuva on pakattu nauhalle vähän samaan tapaan kuin joukko peräkkäisiä JPEG-ruutuja. Ensin videokuva on kvantisoitu (4:2:0) ja sen perään jokainen ruutu on erikseen DCT-pakattu noin suhteella 5:1.

Miksi digitaaliset DV-videokameratkin käyttävät tallennusvälineenä vielä kasettia ?

Kasettitallennus on suurulla datamäärillä (kuten videokuvassa tuppaa olemaan) tila-, koko-, paino- ja kustannustehokkuudeltaan ylivoimainen muihin mahdollisuuksiin nähden.

Mitä eroa on D8- ja DV-kameroilla ?

D8 ja DV ovat bitintarkasti sama digitaalinen kuvanpakkaus- ja tallennusformaatti, mutta fyysisesti ne ykköset ja nollat on vain talletettu erilaisille kaseteille.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kummankin tyyppisestä kamerasta voi kopioida tavaraa digitaalisesti ja häviöttä IEEE-1394-liitännän kautta tietokoneeseen ja sieltä takaisin kameraan (jos kamera tukee tätä, halvat kuluttajakamerat eivät tätä EU-alueella tue johtuen tullimaksusyistä). Näin voi tehdä myös kahden D8- tai DV-kameran välillä sekä DV-kamerasta D8-kameraan tai D8-kamerasta DV-kameraan. Kuva- ja äänidata pysyy kaikissa näissä kopiointiprosesseissa identtisenä alkuperäisen kanssa.

D8/DV-kameroiden kuvanlaatu riippuu käytetyn kameran optiikasta ja CCD-kennoista, eikä lainkaan siitä, talletetaanko data 8-milliselle vai DV-kasetille.

Puoliammattilaiskäytössä DV-järjestelmän etuna on, että DV on nauhoiltaan yhteensopiva ammattipuolen DVCPRO ja DVCAM nauhureiden kanssa, ts. ne pystyvät suoraan toistamaan DV nauhalla DV muodossa olevan materiaalin.

Miksi hyvin harvoissa videokameroissa on sisääntulo videosignaalille äänitystä varten ?

Useimmista EU:ssa myytävistä videokameramalleista (tai ainakin kuluttajamalleista) on tullimaksuihin liittyvistä syistä poistettu tallennusominaisuus muuten kuin kameran linssin läpi kuvaamalla.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että normaalien kotivideokameroiden EU-alueen markkinoille tarkoitetuista malleista ei löydy videosignaalin sisääntuloa ja digitaalisilla malleilla ei voi sellaisenaan tallentaa dataa edes IEEE-1394-liittimen kautta.

Digitaalisissa videokameroissa äänitysmahdollisuuden poisto on ohjelmallinen (koska täsmälleen samaa kameraa voi muilla markkinoille myydä tallennusominaisuuden kanssa). Joihinkin kameramalleihin on olemassa erityisiä jippoja (erikoiset näppäinyhdistelmät säädössä tai tietokoneohjelma) joilla tallennuksen saa toimimaan, toisiin taas tällaista ei ole tiedossa (ja joudit itse etsimään tiedot jostain esimerkiksi Internetistä ja kokeilemaan omalla vastuulla).

Minkä kokoisia ovat videokameroissa käytetyt CCD-elementit ?

Kuluttajakameroissa käytettävät CCD-elementit ovat yleensä 1/3" (myös 1/2" ja 2/3" CCD-kennoja on). Tuo on sitten diagonaalisesti kulmasta kulmaan kuten televisioissakin. Tarkempia tietoja kannattaa etsiä laitteiden käyttö-ohjeista tai laitteen edustajalta. Jos videokamerassa on käytössä elektroninen kuvanvakaaja, niin koko tuon kuvaelementin ala ei ole käytössä näkyvässä kuvassa.

Voinko käyttää tietokonetta videoeditoinnissa ?

Videoeditointi tietokoneella on kivaa ja monipuolista. Aikaa ja levytilaa tosin kuluu runsaasti, mutta tällä systeemillä saat täyden kontrollin ruuduntarkkoihin häiriöttömiin leikkauksiin ja äänen jälkityöstöön. Tietokone-editoinnin suuri etu on juuri joustavuus ja se, että kaiken voi muuttaa ja viilata kohdalleen ennen kuin ajaa tuloksen nauhalle. Tietokoneohjelmalla tekstien lisääminen onnistuu helposti. Häivevaihdot, päällekkäiskuvat ym. onnistuvat samoin helposti, joskin niitä kone jo usein laskee jonkin aikaa.

Videoeditointia varten tarvitset tarpeeksi tehokkaan tietokoneen (vähintään tehokas Pentium) sekä videokortin, jolla saat videon siirrettyä tietokonemuotoon ja takaisin videonauhurille. Tyypillisesti nämä videokortit tallettavat video-ohjelman tietokoneeseen M-JPEG-muodossa. Halvimpia videokortteja (VHS-laatu) saa jo muutamalla tonnilla (mm. Miro, ATI, http://www.matrox.com/, Fast).

Näiden lisäksi tarvitse videoeditointiohjelman. Sellainen tulee yleensä tulee kortin mukana, muuta aina perusohjelma ei riitä tarpeisiin. Tällöin kannattaa tutustua parempiin ohjelmiin (mm. Adobe Premiere lienee eniten käytetty tässä hommassa).

Tietokonepohjaisessa videoeditoinnissa tarvitaan paljon levytilaa ja nopea kiintolevy, että homma onnistuu. Videokortin datavirta voi olla helposti luokkaa 100 megatavua tai enemmän minuutissa. Tämä tarkoittaa, että 16 gigankaan levylle ei montaa tuntia materiaalia mahdu. Tyypilliset datanopeudet 4-5 megatavua sekunnissa lukemat koskevat häviöllisesti pakattua kuvaa. Täysin pakkaamaton 720*576*24bit vie sellaiset 30 megaa sekunnissa. Kertaalleen pakkaaminen ei juurikaan vaikuta kuvanlaatuun, mutta jos erehtyy pakkaamaan kuvaa moneen kertaan, esim. efektien lisäämisen takia, voi kuvanlaatu huonontua jo silmin havaittavasti.

Nykyisillä nopeilla koneilla videon kasaaminen sujuu kohtuullisen vaivattomasti ja varsinkin kun ottaa huomioon joustavuuden. Oman elokuvan tekeminen on kuitenkin sellaista "käsityöläisen" hommaa. Otosten siirto ja laittaminen peräkkäin ei edes kuluta aikaa ja konetehoa, ainoastaan kovalevyltä tarvitaan vauhtia. Vasta erikoistehosteet vaativat laskentaa. Eli perusleikkaamisen tuloksetkin voi katsella heti oikeasti videomonitorilla ilman siirtoa nauhalle.

Jos rahaa on käytettävissä pari tuhatta euroa, saa tietokonepohjaisella ratkaisulla ihan ammattilais/puoliammattilaiskelpoista jälkeä aikaan. Kunnolliseen nauhaedittiin menee huomattavasti enemmän rahaa, eikä sillä siltikään saa vielä mitään verrattavissa olevaa jälkeä.

Tunnetuimpia kotikäyttöönkin soveltuvien tietokonepohjaisten videoeditointiohjelmien valmistajia:

Miksi videokameroissa ei ole liitintä videosignaalin nauhoittamista varten ?

Euroopassa myytävissä videokameramalleissa ei ole tyypillisesti mahdollisuutta nauhoittaa videokuvaa muuten kuin kuvaamalla se. Tämä rajoitus johtuu siitä, että jos videokameralla voisi nauhoittaa videosignaalia, niin silloin sen katsottaisiin olevan videonauhuri, jolla on selvästi suuremman tullimaksut kuin videokameralla.

Monessa kameramallissa saattaa olla sisällä valmis mahdollisuus videosignaalin nauhoittamiseen, mutta Euroopassa myytävässä versiossa tätä ominaisuutta ei ole joko johdotettu ulos tai sen toiminta on muuten estetty. Jotkin harrastajat ovat kehitelleet digitaalivideokameroille ja muutamille analogisillekin erilaisia menetelmiä noiden estojen ja rajoitusten kiertämiseen:

Liitännät ja välikaapelit

Mikä videoliitäntätyyppi on paras kuvanlaadultaan ?

Kuvanlaatujen mukaisessa paremmuusjärjestyksessä parhaasta huonoimpaan:

  • 1. RGB ja muut komponenttivideomuodot
  • 2. Y/C (S-Video)
  • 3. Komposiittivideosignaali
  • 4. RF (antennisignaali)

Tämä lista on tehty suoraan liitäntöjen teknisten suoritusarvojen perusteella ja pitää paikkaansa jos kaikki laitteet on hyvin suunniteltuja. Joissain tapauksissa eroja saattaa kuitenkin esiintyä niin että joku muu liitäntä näyttää silmämääräisesti jopa RGB:tä paremmalle.

Yleisesti ottaen RGB on aina paras olettaen että kaapelit on kunnossa ja TV tukee RGB:tä. Monesti kuva RGB:llä saattaa joissakin televisiomerkeissä tuntua "pehmeältä", koska RGB-signaali syötetään suoraan putkelle ilman "terävöittämistä". Yleensähän televisoissa on videosignaalia varten erillinen terävöittämispiiri, joka joissakin tapauksissa tuottaa pahaa jälkeä ja toisinaan saa vähän pehmeämmän signaalin näyttämään pikaisen paremmalle kuin mitä se olisi suoraan esitettynä.

Mitä erilaisia videoliitäntätyyppejä eri yleiset videolaitteet tukevat ?

Eri laitteiden tukemat videoliitännät poikkevat yleensä riippuen laitteen tyypistä ja mallista. Tarkat tiedot mitä laite tukee pitäisi löytyä laitteen käyttö-ohjeista. Jotain voi myös päätellä laitteessa olevista liittimistä Seuraavassa yleiskatsaus eri laitteiden yleisimmin tukemista videoliitäntätyypeistä. Lista on tarkoitettu yleisohjeeksi normaaleille kotiteatterivehkeille (SCART:lla varustettu TV, normaalit videot jne).

Ulostulot yleisimmissä signaalilähteissä:

 
                antennisignaali  komposiittivideo   S-video    RGB   Joku muu


Vanha televisio        EI              EI             EI        EI       -
(ei SCART)

Televisio              EI             KYLLÄ           EI        EI       -
(SCART-liitin)

Videonauhuri          KYLLÄ           KYLLÄ           EI        EI *     - 
VHS

Videonauhuri          KYLLÄ           KYLLÄ          KYLLÄ      EI       - 
S-VHS tai Hi8

Videokamera            EI **          KYLLÄ           EI        EI       -
VHS

Videokamera            EI **          KYLLÄ          KYLLÄ      EI       -
S-VHS tai Hi8

Videokamera            EI **          KYLLÄ          KYLLÄ      EI       -
DV tai D8

DVD-soitin             EI             KYLLÄ          KYLLÄ     KYLLÄ #
(Eurooppalainen)

DVD-soitin             EI             KYLLÄ          KYLLÄ      EI       YPrPb
(USA malli)                                                            komponentti

PC-tietokone           EI            YLEENSÄ @       KYLLÄ      EI %     -
(TV-ulostulo)

Tietokone video-       EI             KYLLÄ          KYLLÄ      EI      Joissain
editointikortilla                                                       Firewire

Videopeli             YLEENSÄ         KYLLÄ           EI       JOISSAIN  -

* = Yli 95% videooissa ei ole. Joissain hyvin harvoissa koti-VHS-nauhureissa on ollut RGB-ulostulo SCART-liitännästä (mm. jotkut vanhat Philipsin videot)
** = Itse laitteissa ei ole kyseistä ulostuloa, mutta joidenkin videokameroiden mukana on toimitetettu erillinen kameraan liitettävä RF-modulaattori antennisignaalin tuottamista varten.
# = DVD-soittimissa on nykysin pääsääntöisesti SCART-liittimessä myös RGB-ulostulo (joitain harvoja poikkeuksia sääntöön on).
@ = Joissain koneissa sisäänrakennettu komposiittivideoulotulo, toisissa vain S-video-liitin, johon tarvitaan erityinen sovitinkytkennän sisältävä kaapeli komposittivideosignaalin aikaansaamiseksi (osassa toimitetaan mukansa, osassa hankittava erikseen).
% = PC-tietokoneissa on kyllä analoginen RGB-ulostulo normaalia monitoria varten, mutta siitä ulos tuleva signaali ei ole yhteensopiva normaalin television tai muiden normalien kotiAV-laitteiden kanssa.

Sisääntulot yleisimmissä signaalien vastaanottolaitteissa:

 
                antennisignaali  komposiittivideo   S-video    RGB   Joku muu


Vanha televisio       KYLLÄ            EI *           EI        EI       -
(ei SCART)

Televisio              EI #          KYLLÄ         JOISSAIN!    KYLLÄ     -
SCART-liittimestä

Videonauhuri          KYLLÄ           KYLLÄ           EI        EI       - 
VHS

Videonauhuri          KYLLÄ           KYLLÄ          KYLLÄ      EI       - 
S-VHS tai Hi8

Videoprojektori        EI            KYLLÄ         YLEENSÄ   YLEENSÄ @  -


Tietokone             KYLLÄ          YLEENSÄ        YLEENSÄ     EI       - 
TV-viritinkortilla 

Tietokone video-       EI             KYLLÄ          KYLLÄ      EI      Joissain   
editointikortilla                                                       Firewire

# = Televisoissa antenniliitin on erillinen liitin eikä osa SCART:ia
* = Jos televisiossa on joku vanhan mallinen AV-liitin (esim. DIN-liitin), niin siitä saa yleensä ainakin komposiittivideota sisään.
** = Yleensä ei, mutta on olemassa joitain erikoismalleja, joissa on sisäänrakennettu TV-viritin.
! = S-video on SCART-liitäntään myöhemmin lisätty ominaisuus joitka jotkut televisiot tukevat ja toiset taas eivät tue SCART-liittimissään.
@ = Aika monessa videoprojektorissa on VGA-liittimen mallinen tai 4-5 BNC/RCA-liittimellä oeva RGB-sisääntulo, joka ei ole välttämättä suoraan yhteensopiva SCART-liittännässä liikkuvan RGB-signaalin kanssa.

Jos videosignaalimuotoja pitää konvertoida toiseen muotoon, niin seuraavat muutokset ovat kohtalaisen yksinkertaisia, ja muuta vaikempia:

  • S-video -> komposiittivideo: Tarvitset erikoisadapterin, joita saa valmiina (http://www.svideo2rca.com/ valmistaa sekä myy) tai voit rakentaa sellaisen itse (ohjeet osoitteessa http://www.epanorama.net/circuits/svideo2cvideo.html)
  • Komposiittivideo -> antennisignaali: Kytket videosignaalin kulkemaan videonauhurin läpi (kun valitset AV-sisääntulon videosta ja videonanavan TV:stä niin kuva näkyy) tai kytket signaalin erilliseen RF-modulattoriin (saatavissa turvakameroita varten valmiina alan liikkeistä, saatvaana rakennussarjoina, saatavissa yhteisantennijärjestelmiin lisämoduuleina)

Kuinka pitkän matkan voin siirtää televisioon tulevaa videokuvaa ilman että kuvanlaatu mainittavasti huononee ?

Videosignaalin siirrossa siirtoetäisyyteen vaikuttaa siirrettävän signaalin laatu jonkin verran. Yleisimmät videosignaalin siirtotavat televisioon ovat antennisignaali ja komposiittivideo, joiden käyttäytymisessä pitkissä kaapeleissa on jonkin verran eroa, joten käsittelen niitä seuraavassa erikseen. Muita toisinaan käytettäviä signaalisiirtotapoja ovat S-video ja RGB, jotka käyttäytyvät käytännössä samaan tapaan komposiittivideon kanssa (siirrossa tarvitaan vain useampia samanlaisia kaapeleita kuin komposiittivideolle rinnakkain).

Antennijohdon vetämisessä tuohon kuvanlaatuun vaikuttaa kun oikeaa kaapelityyppiä käytetään että signaalitasot kaapelissa on kohdallaan. Eli jos antennirasiasta tai antennista tulee hyvin voimakas signaali, niin kyllä sitä hyvin 10-20 metriä vetää. Jos on signaali on turhan heikko, mistä johtuen alkaa lumisade näkyä tuolla kaapelin päässä, niin sitten sinne kaapelin päähän vaan sopiva antennivahvistin kompensoimaan kaapelin häviöitä ja taas homma pellittää. Usean kymmenen metrin kaapelivetoja esiintyy monissa yhteisantenniverkoissa seinän sisällä ja homma toimii kun päissä on oikeanlaiset vahvistimet.

Kyllä tuollaiset 10-20 metriä menee hyvin 75 ohmisella kunnollisella videokaapelilla komposiittivideota ilman että mitään merkittävää huomaa (sama pätee myös S-videon ja televisioon menevään RGB-signaaliin). Kun aletaan mennä useisiin kymmeniin metreihin, niin sitten voisi ulkoisen kaapelikorjauksella olevan vahvistimen käyttö olla suositeltavaa (hyvin menee sopivalla korjauksella 100 metriä ilman että näkyy pahemmin).

Jos käytät jotain muuta videokaapelia kuin ammattilaisten käyttämää RG-59-kaapelia, niin kuvan heikkeneminen tulee esille helposti jo paljon lyhyemmilläkin etäisyyksillä. Alle metrin matkalla kaapelin laadulla ei ole kovin suurta väliä, mitta tätä suuremmilla etäisyyksillä kannattaa mieluiten käyttää sopivaa 75 ohmin koaksiaalikaapelia (RG-59 tai joku ohuempi 75 ohmin koaksiaalikaapeli).

Ihmiset jaksavat jatkuvasti epäillä videosignaalin kantomatkaa, mutta totuus on, että kun käytät kunnon RG-59:ä etkä jotain höpöhöpökaapelia, voit huoletta siirtää videosignaalia useita kymmeniä metrejä ilman, että kuvanlaadussa näkyy mitään heikkenemistä. Hyvällä kaapelilla satakaan metriä komposiittivideo siirtoa ei näy oikein muualla kuin pienenä laadun heikkenemisenä (kuva pehmenee, mitä voi kompensoida sopivalla korjaavalla vahvistimella). Sähköverkon maadoituksista kannattaa olla huolissaan kun tuollaisia pitkiä vetoja tekee, koska maadoitusasiat saattavat synnyttää harmillisia vaakasuoria häiriöpalkkeja kuvaan.

S-video ei signaalin siirtymisen kannalta eroa komposiitista mitenkään. Kaapeleita tarvitset tietysti kaksi ja niiden tulisi olla saman mittaisia. Televisioon menevän RGB-signaalin tapauksessa noita samanpituisia koaksiaalikaapeleita tarvitaan 4 kappaletta (R, G, B ja sync).

Mitä eroja RGB-, S-video, komposiittivideo ja RF-liitäntöjen välillä on ?

RGB = Red, Green, Blue. Punainen, vihreä ja sininen ovat valo-opin perusvärejä. Videokamerassa (tai filmiskannerissa) CCD-kenno rekisteröi värit juuri näiden värikomponenttien muodossa. Televisiossa puolestaan kaikki sisään tulleet signaalit - myös Y/C - joudutaan aina lopulta muuttamaan RGB:ksi ennen kuin kuva voidaan piirtää ruudulle. Kaikki videotuotanto siis alkaa RGB:stä ja päättyy RGB:hen. RGB on videosignaalin alkuperäinen perusmuoto.

Kaikki videotuotanto siis alkaa RGB:stä ja päättyy RGB:hen. RGB on videosignaalin alkuperäinen perusmuoto. Jokainen RGB-kuvalähteen ja -kuvaputken välillä oleva signaalikonversio ja komponenttien yhdistäminen samaan piuhaan - mukaanlukien Y/C - vain heikentää kuvan laatua, ei koskaan paranna tai pidä samana.

RGB-liitännässä on 3 signaalijohdinta kuvan kuljettamiseen ja lisäksi liitännässä kulkee synkronointisignaalit (joko vihreän mukana tai erillisiä johtoja pitkin). Kuvan punainen, vihreä ja sininen värikomponentti lähetetään kukin erikseen televisioon, joka esittää kuvan sellaisenaan aivan kuin tietokonemonitori. Yleisimmin television tapauksessa käytössä olevissa RGB-liitännöissä kuvan synkronointisignaali kulkee neljättä johdinta pitkin. Tietokonepuolella (VGA-liitin) on RGB-johtimien lisäksi erilliset johtimet sekä pysty- että vaakapoikkeutuksen synkronointisignaaleille.

Y/C:ssä eli S-Videossa on 2 signaalijohdinta: Mustavalko-osa signaalista kulkee omaa johdintaan pitkin. Kaksi värisignaalia alipäästösuodatetaan, moduloidaan yhdeksi signaaliksi nk. kvadratuutimodulaatiolla, ja lähetetään toisessa johtimessa. Näin menetetään reilusti alkuperäisestä värikaistasta (=huonompi värien tarkkuus).

Komposiitissa tehdään ensin samat asiat kuin S-Videossa, mutta väri- ja mustavalkosignaalit summataan yhdeksi ainoaksi signaaliksi, jolloin TV:n tehtäväksi jää arvata, mikä osa komposiittisignaalista oli mustavalko-osaa ja mikä osa värisignaalia. Tämän ansiosta normaalissa TV-kuvassa ruutupaidat tuottavat monivärisiä sateenkaari-ilmiöitä: TV luulee mustavalkoinformaatiota väreiksi. Komposiittiliitännässä väriresoluutio jää käytännössä jonkin verran huonommaksi kuin S-video-liitännässä ja mustavalkoresoluutiosta menetetään herkimpiä yksityiskohtia johtuen värisignaalin erotuksessa käytettävästä suodatuksesta (usein nk. kampasuodatus).

RF-liitäntä on television tai videon normaali antennijohto. Tässä johdossa komposiittivideomuodossa oleva kuva kulkee moduloituna suurtaajuiselle kantoaallolle aivan kuin normaaleissa televisiolähetyksissä. Koska normaaleissa kuluttajalaitteissa käytettään halpoja modulaattoreita, ei moduloidun kuvan laatu ole lähellekään yleisradion lähettämän televisiolähetteen kuvan laatua.

Millainen videosignaali kulkee SCART-liitännässä ?

SCART-liitäntä on standard 21-napainen liitin, joka pystyy kuljettamaan monenlaisia videosignaaleita sekä näiden lisäksi stereoäänen ja muutamia ohjaussignaaleita. SCART-liitäntä on sähköinen liitäntä eikä isommin määrittele siellä kulkevien videosignaaleiden muotoja.

SCART-liitäntä tukee erilaisia signaaleja kuten composite, RGB ja S-video. On täysin laitteista kiinni, mitä se syöttävät ja mitä ne vastaanottavat SCART:n kautta. Jos haluaa enemmän kuin compositen, pitää piuhan olla täysin kytketty (tai ainakin enemmän kuin normaali monien halpapiuhojen vain 9 pinniä kytketty). Mitä mikäkin laite tukee pitäisi selvitä laitteiden manuaaleista (eli ne kannattaa lukea).

Yleinen virhekäsitys on, että SCART aina tukisi kaikkia siinä kulkevia signaaleja. Näin ei ole. Esim. tavalliset videot tunkevat sinne vain compositea. Ja läheskään kaikki laitteet eivät tue RGB- tai S-video-muotoja.

Onko RGB-liitäntä aina paras liitäntä kuvalähteen liittämiseen televisioon jos kuvalähde tukee tätä ?

Kaikki televisioon tulevat signaalit joudutaan lopulta muuttamaan RGB:ksi ennen ruudulle piirtoa. Suoraan RGB:tä käyttämällä välistä jää siis turhaa elektroniikkaa ja signaalimuunnoksia pois, josta syystä myös kuva on parempi. Jollei laitteiden suunnittelussa ole tapahtunut suoranaisia mokia, RGB on puhtain ja paras mahdollinen signaalimuoto mitä televisiolle voi tarjota.

Mikäli jollakulla on huonoja kokemuksia RGB:n tarkkuudesta, johtuu se yleensä siitä, että televisio ei olekaan ollut testatessa RGB-moodissa (jolloin on nähty mössöistä komposiittikuvaa ja luultu sitä erheellisesti RGB:ksi), tai piuha on ollut kytkettynä Scart-liittimeen, jossa ei ole RGB-tukea (yleensä kahden Scartin vehkeissä vain toisessa liittimessä on RGB-linjat kytketty).

Muita mahdollisuuksia RGB:n kokemiseen huonompana on, että joissain televisioissa on tv-virittimen, komposiitti- ja s-video sisääntulojen kirkkaus säädetty RGB:tä kirkkaammaksi. Näin RGB:n ja virittimen välillä joudutaan vaihtelemaan jatkuvasti tv:n kirkkaussäätöjä, jos halitaan aikaa yhtä kirkas kuva. Jos katsoja on tottunut katsomaan ylivärikästä kuvaa (värikkyys ylikirkkaalla), niin tällaisesta katsojasta oikean kirkkauksiset värit toistava RGB-liitännän kuva voi tuntua vähän hailakalle (yleensä RGB-liitännän kanssa ei voi käyttää kuvan värikkyyssäätöä, vana värit toistetaan aina "oikean kirkkauksisina").

Viimeisenä mahdollisuutena (aika harvinainen mutta mahdollinen) on, että RGB-signaalia tuottavassa laitteessa tai kaapeloinnissa on jotain pielessä, joten kuvasignaali pääsee vääristymään matkalla televisioon.

Miksi S-videoliitäntä (Y/C) on parempi kuin komposiittivideoliitäntä ?

S-videoliitännän etu verrattuna "tavalliseen" videosignaaliin (composite video) piilee paremmassa kyvyssä välittää tarkkaa kuvaa, koska väri- ja kirkkausinformaatio kulkevat toisistaan erillään. Tavanomaisessa komposiittivideosignaalissa kuvan kirkkaus- ja värikkyysinfo on yhdessä. Huono puoli tässä onkin vain siinä, että kirkkausinformaatio saattaa mennä osittain värikkyysinformaation "päälle", mikäli kuvassa on jotakin sopivaa materiaalia, vrt. uutistenlukijan pikkutakin ja kravatin tiheä viivoitus, jolloin tähän kohtaan tuleekin outoja värillisiä häiriöitä joissa värit elävät keskenään. Samoin värien elämistä esiintyy kuvan kohdissa, jossa on voimakkaita värien muutoksia (esimerkiksi voimakaskontrastinen värillinen teksti).

Kun väri- ja kirkkausinformaatio erotetaan toisistaan ja siirretään erillään, ei näitä ilmiöitä tapahdu, joten kuvassa ei vastaavassa kohdassa esiinny mitään siihen kuulumatonta. Lyhyesti: S-videoliitäntää käyttämällä kuva siirtyy parempilaatuisena kuin jos käytettäisiin "tavallista" videoliitäntää.

Tästä on hyötyä varsinkin editoitaessa ja kopioitaessa s-vhs-nauhoja sekä siirrettäessä materiaalia s-vhs:ltä tavalliselle vhs:lle, koska kopion laatu on parempi kuin jos alkuperäinen materiaali olisi siirretty tavallisena komposiittivideona tai tallennettu tavalliselle vhs-nauhalle ja kopioitu.

Onko S-videolähdöllä varustetusta S-SHS-nauhurista suurta etua normaaleja VHS-nauhoja katsottaessa ?

Katseltaessa tavallista VHS-laatuista videota s-videoliitännän kautta ei saada merkittävää hyötyä, koska tavallinen VHS ei yllä niin suureen resoluutiotarkkuuteen, että nuo komposiittivideoliitännän puutteet tulisivat näkyvästi esille.

Miten johdotetaan S-video-liitin television SCART-sisääntuloon ?

Seuraavalla johdotuksella voit kytkeä S-video-liitännän television SCART-sisääntuloon, joka tukee S-videota:



MiniDIN   SCART    Signaali
   1   -   17     Kirkkaus maa
   2   -   13     Väri maa
   3   -   20     Kirkkausignaali
   4   -   15     Värisignaali                                            

S-videon käyttämän liittimen nastanumeroinnista löytyy kuva osoitteesta http://www.hut.fi/Misc/Electronics/avkoulutus/1995/videoliitin.html. Alla kuva SCART-liittimen nastanumeroinnista:



-------------------------------------
| 1  3  5  7  9  11  13  15  17  19  \-21
|  2  4  6  8  10  12  14  16  18  20 \
---------------------------------------

Onko RGB-liitännän antama kuva aina selväsi parempi kuin S-video-liitännän ?

Teknisessä mielessä RGB-liitäntä mahdollistaa paljon tarkemman kuvan kuin S-video-liitäntä johtuen seikasta, että kaikilla värikomponenteilla on täysi (5 Mhz tai yli) kaistanleveys. S-videossa luminanssi (Y-kanava) on periaatteessa 5 MHz ja krominanssin (C kanava) on selvästi tätä pienempi (värit moduloitu 4.43 MHz kantoaallolle). Käytännössä tämä tarkoittaa, että S-videossa värit leviää eli värilliset ääriviivat eivät erotu yhtä tarkasti kuin RGB:ssä.

Vaikka RGB-liitäntä näyttää paperilla selvästi paremmalle kuin S-video-liitäntä, niin käytännön sovellutuksissa näiden liitäntöjen laatueroa ei monessa tilanteessa huomaa ollenkaan. Käytännössä normaalin television putkella ei sanottavaa eroa normaalikäytössä (esim. DVD:n katselu) RGB- ja S-videon välillä ole (todella pieni ero, ei siis mitään verrattuna S-VIDEO:n ja komposiitin väliseen). Hyvällä videotykillä ero on sitten jo niin selkeä, että ehdottomasti kannattaa vetää RGB-signaalina jos mahdollista (laitteet tukevat ja RGB-liitäntä on laitteessa tehty kunnolla, huonojakin toteutuksia on liikkeellä).

RGB-liitäntää käytettäessä kannattaa S-videoon verrattuna ottaa huomioon, että monetkaan laitteet eivät tue minkäänlaista värikylläisyyden säätöä RGB-signaaleille, koska sellaista ei niiden kanssa tarvita. Värikylläisyys on RGB-signaaleilla   aina oikeassa suhteessa kirkkauteen eikä signaalin siirto RGB:nä sitä muuta, joten säätö on turha ja olisi teknisesti hankalampi toteuttaa kuin S-video-liitäntään. Joissain markkinoilla olevissa laitteissa on RGB-tilassa normaalien kirkkaus- ja kontrastisäätöjen lisäksi käytössä myös värikylläisyyden ja värikulman säätö (hue, joka vaikuttaa punaisen tai sinisen määrän lisäykseen kuvassa).

Jos haluat oikein tiirailla liitäntöjen kuvan eroa ja nähdä sen, niin tutkiminen kannattaa tehdä pienellä tekstillä, jolloin C-kanavan kaistaleveysrajoitus tulee armotta esille esim. tilanteessa jossa esim. punaisella pohjalla on pientä sinistä tekstiä. Jos värien kirkkaus on suunnilleen sama, on kirjaimien piirto pelkästään C-kanavan varassa käytettäessä S-videon Y/C-formaattia.

Mistä johtuu että kytkiessäni S-videon televisioni SCART-liittimeen sain aikaan huonomman kuvan kuin komposiittivideotuloa käyttämällä ?

S-video on teknisesti laadukkaampi tapa siirtää videokuvaa kuin komposiittivideo, joten jos kaikki systeemin komponentit tukevat S-videota niin sillä pitäisi syntyä komposiittivideota selvästi parempi kuva.

Jos S-videota yritetään käyttää sellaisten laitteiden kanssa, jotka eivät sitä tule (esimerkiksi kaikkien televisioiden SCART:eissa ei ole S-video tuloa tuettuna), voi tulos olla tällöin mitä sattuu. Yleisin ongelma jos S-videota yritetään liittää SCART:iin joka ei tätä tue on että kuvasta tulee mustavalkoinen, koska televisio ei saa tällöin värisignaalia olleenkaan. Joissain tapauksissa voi kaapeleissa olla sen verran signaalien läpikuulumista kirkkaus- ja värisignaalijohtojen välillä, että mustavalkosignaaliin sekoittuva väri-informaatio saa tämän videosignaalin muistuttamaan niin paljon värillistä komposiittivideosignaalia että televisio yrittää tästä värejäkin kaivaa esiin yleensä tosin aika heikoin tuloksin. Tällä tavoin sekoittunut väri-informaatio on tuntuvasti oikeaa värisignaalia heikompaa ja muutenkin vääristynyttä, joten värit ovat helposti eri tavoin vääristyneitä ja voivat välillä hävitä kokonaan.

Kun kaikki laitteet on S-videota tulevia ja oikeassa tilassa sen käyttöön, niin silloin tuloksena on hyvä kuvanlaatu. S-video-SCART-adapterien kanssa kannattaa kytkiessä muistaa, että kytkee adapteriin kerralla vaan joko S-video tai komposiittivideojohdon (adaptereissa yleensä molemmat sisääntulomahdollisuudet). Jos kytket kummatkin johdot jostain syystä, niin tuloksena on kumpaakin liitäntätapaa käyttäen alkuperäistä kuvaa heikompilaatuinen kuva, koska näin kaksi johtoa yhtäaikaisesti kytkemällä olet oikosulkemassa S-videon kirkkaussignaalia komposiittivideosignaaliin (molemmat liikkuvat SCART:issa samasta nastasta, joten sekä S-video- että komposiittivideon liittimestä on signaalikarva johdotettu suoraan tähän samaan nastaan).

Miten YIQ-komponenttivideosignaali eroaa RGB-signaalista ?

YIQ-komponenttivideo on eräs tapa siirtää värillistä videokuvaa. Tässä liitännässä on yksi kirkkautta siirtävä signaali (Y=luminace) ja kaksi värikkyysinformaatiota siirtävää johtoa (I=in-phase ja Q=quadrature). Nämä I- ja Q-johdoissa kulkevat signaalit ovat samoja, jotka on moduloituna värisignaalin kantoaaltoon komposiittivideo- ja S-videoliitännöissä.

YIQ (luminance, in-phase, quadrature) saadaan RGB:stä lineaarisella muunnoksella:



  / \     /                \   / \
 | Y |   | .299  .587  .114 | | R |
 | I | = | .596 -.275 -.321 | | G |
 | Q |   | .212 -.523  .311 | | B |
  \ /     \                /   \ /

Huomannette, että YIQ on NTSC-hapatuksia. Täällä on käytössä YUV, (hieman eri kulmat värierovektoreilla), jolloin kertoimetkin ovat hieman erilaiset. Y sama, U = 0.49 (B-Y), V = 0.88 (R-Y), laske loput itse. Tosin käytännön kuvan kannalta noilla kerroineroilla ei juuri ole merkitystä.

Mitkä pinnit pitää olla SCART-liittimeen liittävässä RGB-kaapelissa olla kytkettynä ?

Kun jätetään äänisignaalit huomiotta niin vähintään seuraavat pitää kytkeä:



7 ,5  =>  7, 5 koaksiaalikaapelissa, 7 signaali, 5 suoja. (sininen)
11,9  => 11, 9 koaksiaalikaapelissa (vihreä)
15,13 => 15,13 koaksiaalikaapelissa (punainen)
19,17 => 20,17 koaksiaalikaapelissa (tahdistus)

Yllä oleva riittää mikäli tv:stä saa asetettua Scart-portin RGB-tilaan käsin. Mikäli RGB-tilalle ei ole käsivalintaa tai halutaan varmistaa että kaapeli toimii muillakin kun omalla töllöllä niin tarvitaan edellisten lisäksi:



16,18 => 16,18 koaksiaalikaapelissa (RGB-kytkentäjännite, myös blanking-signaalina tunnettu)
               tunnetaan myös nimellä fast blanking
    8 =>     8 tavallisessa kaapelissa

Nasta 19&20 tunnetaan yleensä composite video nimellä. Itse asiassa siinä voidaan ajaa pelkkien tahdistussignaalien sijaan ihan tavallinen composite video. RGB-tilassa tv poimii nastasta 20 ainoastaan tahdistuspulssit ja jättää kuvainformaation hyödyntämättä. Tuo tahdistussignaalinasta pitää olla kytkettynä, tai muuten ruudullasi näkyy pelkää värien vilinää kun tv ei saa tahdistusinformaatiota. Usein D2MAC- ja DVB-satelliittivirittimet lähettävät samaan SCART:iin composite- ja RGB-kuvat "yhtä aikaa".

RGB-kytkentäjännite on speksattu koaksalikaapelille siksi että tietyissä käytöissä signaali on videotaajuinen. (Lähinnä mieleen tulee ulkoinen teksti-tv dekooderi tekstitystilassa.) Muutkin laitteet voivat kytkeä RGB-kytkentäjännitteen pois tahdistuksen ajaksi, joten kaapelina kannattaa käyttää koaksiaalikaapelia ellei ole varmistautunut siitä että omat vehkeet antavat nastaan 16 tasajännitettä.

Miksi monissa televisoissa vain toinen SCART-liittimistä huolii S-videota ja vain toinen RGB-signaalia ?

SCART-liitännöissä voidaan kuljettaa kuvaa sekä RGB, komposiittivideo että S-video (Y/C) muodoissa. Noita kaikki tapoja ei voida käyttää samanaikaisesti, koska ne käyttävät osin samoja nastoja eri tarkoituksiin.

Käytännössä laitteiden sisäisten valintojen ja muutettavien kytkentöjen vähentämiseksi televisiovalmistajilla on ollut tapana tehdä televisoihin, joissa on kaksi SCART-liitintä sellainen ratkaisu, että toinen noista tukee RGB:tä + komposiittivideo (yleensä SCART 1, toimintapata valitaan menusta tai automaattisesti). Toinen liittimistä sitten tukee S-videota ja komposiittivideota (yleensä SCART 2, toimintatapa valitaan TV:n asetuksista tai joskus toimii automaattisesti).

Miten homma on tehty eri televisoissa vaihtelee jonkin verran, joten jos liität RGB- tai S-video laitteita televisiosi, niin kannattaa lukea television ohjeet, mikä on se oikea SCART-liitin. Väärään SCART-liittimeen kytkeminen ei mitään riko, mutta ei tuota toivottua kuvaakaan (yleisin vika on että värit puuttuu, mutta aina väärästä SCARTista ei tule kuvaa ollenkaan).

Miten television saa automaattisesti ohjattua SCART-liittimestä ottamaan ulkoisesta lähteestä tulevaa signaalia ?

SCART-liitännän nasta 8 ohjaa television toimintaa. Tällä nastalla on mahdollista pakottaa televisio ottamaan kuvan SCART-liittimestä. Esimerkiksi vanhimmat scartilla varustetut Finluxit tekevät niin että jos nastassa 8 on sähköt niin sitten näytetään vain ja ainoastaan scartin kuvaa. Kanavanvaihto voi näyttää toimivan kaukosäätimestä, mutta se vaikuttaa ainoastaan siihen mitä kuvaa tv työntää scartista ulos. Kuvaputkelle tulee kuva aina scartista. Monissa uudemmissa televisioissa televisio nastan 8 jännitteen nousevalla reunalla tv vaihtaa scartiin, mutta käyttäjä voi tämän jälkeen valita kaukosäätimellä vapaasti mitä haluaa katsoa. Tyypillisesti televisiot sitten palaavat takaisin katsomaan virittimen kuvaa, kun signaali laskee takaisin alas. Tarkka television toiminta tämän signaalin kanssa on valmistaja- ja vuosimallikohtaista.

Jotta televisio alkaisi hyppimään kanavalta SCART-liittimen signaaliin, pitää scartiin syöttää suojavastuksen kautta 12 V (tai 6 V jos haluaa samalla indikoida 16:9 tilan). Jos oman television scart-liitännän käyttäytymistä täytyy tutkia, voi 9 V neppariparisto olla kätevin tapa syöttää tv:lle sähköä mikäli ei omista sopivaa 12 V virtalähdettä. Täytyy vain olla huolellinen ettei sohi sitä 12 V muualle kuin nastaan 8. Muiden nastojen jännitteet ovat noin 1 V luokkaa joten 12 V voi tehdä tv:lle kipeää.

Onko S-video (Y/C) liitännän käyttämisessä mitään etuja RGB-liitäntään nähden ?

Tyypillisessä televisiossa Y/C liitäntä antaa enemmän säätövaraa kuin RGB, mm. värikylläisyyttä voi säätää jos se ei jostain syystä olisi sellaisenaan halutunlainen. Tästä syystä moni haluaa käyttää mm. D2MAC- satelliittivastaanotossa ennemmin CVBS tai Y/C -liitäntää vaikka RGB:nä saakin kaikista tarkimman kuvan. Kaikissa dekoodereissa/virittimissä kun ei ole kuvan säätöjä, jotka vaikuttaisivat RGB-kuvaan. Joissakin uusissa televisioissa voi kukaties olla värikylläisyyden säätö myös RGB:lle, mutta ainakaan suurimmasta osasta televisioita ja monitoreja sitä ei löydy, koska normaalitilanteessa RGB-liitännässä tällaista ei tarvita.

Millaista kaapelia pitäisi käyttää videosignaalin siirtoon ?

Ammattiympäristössä vedetään videolinjat tyypillisesti RG59:lla, eli 75 ohmin koaksiaalikaapelilla. Kotioloissa kannattanee ehkä etsiä ohuempia kaapeleita, koska RG59 on sellaista jöötiä, että sen käsittely on aika hankalaa ahtaissa paikoissa, ja johtonipuista tulee äkkiä paksuja. Kotona voi taasen käyttää melkein mitä vain 75 ohmin koaksiaalikaapelia (esim. antennijohdon koaksiaalikaapelia).

Tavallinen diodikaapeli (esim. audiokaapeli) sopii normaalin television videosignaalin siirtoon kohtuullisen hyvin, jos/kun johdot ovat ainoastaan muutaman metrin mittaisia tai lyhyempiä. Pidemmillä matkoilla kannattaa hankkia tuota oikean tyyppistä koaksiaalikaapelia, kun ei se hirveän paljoa diodikaapelia kalliimpaakaan.

Y/C kaapelitkin on helpointa tehdä diodikaapelista, paksumpaa kun ei saa mahtumaan siihen liittimeen, kunnon diodikaapelikin on vähän työläs. Joistain hyvin varustetuista komponenttiliikkeistä saattaa löytyä myös hyvin ohutta 75 ohmin koaksiaalikaapelia (mm. nimellä RGB75), joka ei ole paljon diodikaapelia paksumpaa. Tällainen 75 ohmin koaksiaalikaapeli on tietenkin tarkoitukseen sopivampaa kuin diodikaapeli, joten sitä kannattaa käyttää jos sitä on kohtuudella saatavana.

Kuinka pitkää johto voin käyttää videosignaalilähteen ja television välissä ?

Kuvan laatu on kiinni kaapelin hyvyydestä. Mitä huonompaa piuhaa käytät, sitä nopeammin kuva huononee. Jos käytät kunnolla suojattua 75 ohmin koaksiaalialikaapelia (esim. 6 mm antennikaapeli tai RG-59), niin siinä tapauksessa kuvan laatu ei kovin suuresti heikkene vielä kymmenen metrin matkalla. 50 metriä alkaa olla jo varsin pitkä matka videosignaalin siirtoon. Kuvan huononeminen johtuu pääasiassa kaapelin vaimennuksesta, joka on sitä suurempi, mitä suurempi on taajuus. Jos videosignaali tarvitsee siirtää useita kymmeniä metrejä, niin kannattaa harkita sitten sopivan videovahvistimen käyttöä apuna (osassa vahvistimista on korjausta suurten taajuuksien vaimenemista vastaan).

Jos siirrät normaalia komposiittivideosignaali ja ääntä videonauhurista, niin tarvitset yhden koaksiaalikaapelin (esim. 4 mm tai 6 mm antennikaapeli) kuvaa varten sekä suojattua audiokaapelia ääntä varten. Jos siirrät kuvan RGB:nä tarvitset näiden lisäksi 3 koaksiaalikaapelia R, G ja B-signaaleille.

Lopuksi kannattaa muistaa, että jos laitteet ovat eri huoneissa niin laitteiden maadoitusten välille muodostuu helposti maavirtaa, mikä aiheuttaa helposti brummia kuvaan ja ääneen. Jos brummi muodostuu ongelmaksi, niin kannattaa katsoa miten laitteet on maadoitettu ja tarvittaessa käyttää sopivia erottimia poistamaan maalenkkiongelma.

Miten voin itse tehdä haluamani mittaiset kaapelit komponenttivideosignaalille tai muulle videosignaalille ?

Komposiittivideon siirtoon riittää yksi koksikaapeli. S-videolle kaksi koksikaapelia (Y ja C komponenteille omat) . Komponenttivideon siirtoon tarvitaan kaapelinippu jossa on kolme koaksiaalikaapelia. RGB-signaalille tarvitaan tilanteesta riippuen 3, 4 tai 5 koaksiaaliakaapelia (esimerkikdi SCART:in RGB 4 koaksiaalia, VGA liitännän RGB 5 koaksiaalia). Kaikkien signaali akuljettavien kaapelien tulisi olla samanlaista 75 ohmin koaksiaaliakaapelia sopivilla liittimillä varustettuna. Jos kaapeleissa tuntuvia pituuseroja ja/tai kaapelit on eri tyyppisiä (erilainen vaimennus, erilainen etenemisnopeus), niin silloin näkyy ongelmia kuvassa.

Sopivat liittimet on laitteista riippuen yleensä RCA, BNC tai joku moninapainen erikoisliitin (S-videon minidin, 15 napainen VGA:n D-liitin, SCART yms.). Seuraavassa kaapelinteko-ohjeessa keskityn kaapelehin joissa on päässä BNC tai RCA liittimet.

Kaapelin valinnasta: Valitse tarkoituksen sopiva 75 ohmin koaksiaalikaapeli. Jos siirrät pitkiä matkoja, kannattaa valita pienihäviöinen kaapeli (yleensä paksua). Lyhyemmillä etäisyyksillä käy isompihäviöisempi hyvin (halvempi / ohuempi). Mieti tuleeko kaapeli kiinteään asennukseen vai liikutellaanko sitä paljon. On olemassa sekä yksi- että monisäikeisellä keskijohdolla olevia koaksiaalikaapeleita sekä erilaisia kaapelin suojarakenteita. Yksisäikeisellä keskijohdolla varustetut koaksiaalikaapelit joissa suojana kuparisukka tai kuparisukka+folio on oikeih hyvä valintoja (pelkkää foliosujaa käyttävää kaapelia en suosittele). Jos teet liikulteltavaan syseemiin kaapelointia, niin sitten monisäikisellä keskijohdolla ja kuparisukalla suojattu kaapeli. Pelkkää foliosuojaa käyttäviä kaapeleita ei kannata käyttää koska ne ei ole ideaaleja normaaleille videotaajuuksille sekä niitä on hankala luotettavasti liittään RCA tai BNC liittimiin (juottaminen hankalaa). Valitse kaikille komponenteille samaa kaapelityyppiä, mielellään samasta kaapelierästä ja huolehti että kaapelit on ainakin suunnilleen yhtä pitkiä (ei muutamasta sentistä kiinni).

RCA-liittimellä varustetut kaapelit: Valitse RCA-liittimet jotka sopivat käyttämääsi koaksiaalikaapeliin mekaanisesti järkevästi. Hyvin ohut ja taipuisa koaksiaalikaapeli menee hyvin suunnilleen mihin vaan perus-RCA-liittimeen. Kun käytät paksumpaa koaksiaalikaapelia, niin käytä RCA-liitintä johon kaapeli mahtuu kaapelin reiästä kunnolla sisään ja sen saa mekaanisesti tukevasti kiinni (esim. kalliimmat "high end" RCA liittimet jotka tehty paksuille kaapeleille on monesti rakenteeltaan sopivia). Liittimien asentamisessa tarvittavia työklauja ovat juottokolvi + tinaa (johdon kolvaamisen liittimeen), kaapelin kuorintatyökalut (kaapelinkuorija paras, onnistuu jotenkin sivuleikkureilla tai puukollakin) ja jonkulaiset pihdit (jos RCA liittimessä puristettavia vedonpoistajia).

BNC-liittimellä varustetut kaapelit: Valitse BNC-liitin joka sopii käyttämääsi kaapelityyppiin. Saatavilla olevien liittimien valikoima voi rajoittaa mitä kaapelityyppejä voit yleensä harkita käyttäväsi. Liittimen asentamiseen tarvitset normaalitilanteessa käyttämääsi BNC-liittimeen sopivan puristustyökalun. Sillä saat asennettua normaalisti puristamalla ekä keskitapin että suojakuoren pidikkeen kiinni (joissain liittimissä keskitappi tinataan). Lisäksi joillekin kapelityypeille on olemassa juotettavia tai kiinni ruuvattavia versoita BNC-liittimestä (yleensä harvinaisempia ja kalliimpia kun puristettavat normaaliversiot).

Onko videosignaalille olemassa samanlaisia erotusmuuntajia kuin audiosignaalille ?

Videolle on muuntajia, mutta hintataso on ehkä kalliinpuoleinen harrastuskäyttöön. Hum eliminator on taikasana, ja se on tehty vaimentamaan yhteismuotoisia häiriösignaaleita kuten verkkotaajuista brummia. Sitä käytetään silloin, kun ei ole aikaa kikkailla maasilmukoiden metsästyksen kanssa. Laatu on "riittävä" eli joka tapauksessa parempi kuin brumminen video. Yleensä tuollaisilla brumminppoistomuuntajilla videokuvan laatu ei mitenkään näkyvästi huonone.

Tyypilliset brumminpoistomuuntajat pystyvät vaimentamaan brummihäiriöitä noin 40-50dB (riippuu muuntajasta ja sovellutuksesta), joten hyvin normaalitilan alle voltin brummit tuossa katoaa kuvakohinan alle näkymättömiin. Käytännön AV-sovellutuksissa tuollaiset brumminpoistomuuntajat ovat ehdottomia apuvälineitä kun rakennetaan erilaisia väliaikaisia systeemejä, joissa ei ole aikaa käydä koko systeemiä läpi maalenkkien varalta. Asennetaan vaan purkit häiriintyviin piuhoihin ja homma on sillä selvä.

Brumminpoistomuuntajien lisäksi markkinoilla on myös videolle tehtyjä täydellisiä erotusmuuntajia. Näissä tyypillisesti kapeampi taajuuskaista kuin brumminpoistomuuntajilla ja huonontavat kuvaa, mutta toimivat isommilla brummijännitteilläkin sekä tarjovat suojaerotusta.

Nykyään ammattivideosovellutuksissa kiinteissä asennuksissa käytetään aktiivisia brumminpoistoratkaisuja, koska niillä saavutetaan parhaat tulokset. Tälläisiä aktiivisia laitteita on tyypiltään sekä differentiaalisella sisääntulolla varustetut videovahvistimet (toimivat pienillä brummijännitetasoilla oikein hyvin) ja sekä optoerotuksella varustetut videovahvistimet (tarjoavat täydellisen galvaanisen erotuksen). Tällaisesta purkista joutuneenkin sitten helposti maksa pari sataa euroa.

Lisää tietoa aiheesta löytyy osoitteesta http://www.hut.fi/Misc/Electronics/docs/groundloop/video_isolation.html.

Onko erilaisilla BNC-liittimillä jotain merkittävää eroa videokäytössä ?

On olemassa kahdenlaisia BNC-littimiä:

  • 75 ohmista, joita käytetään videojärjestelmissä ja kaapelitelevisioverkoissa
  • 50 ohmista, jota käyttää muu RF-tekniikka ja useimmat tietokoneverkot

Periaatteessa 75 ohmin kaapeleissa pitäisi käyttää 75 ohmisia BNC-liittimiä sovitusvirheiden välttämiseksi, mutta toisaalta luminanssi- ja krominanssi- signaalien taajuus on sen verran pieni, ettei asialla ole juurikaan käytännön merkitystä.

Paljon tärkeämpää on huolehtia siitä, että sekä koiras- että naarasliitimet ovat keskenään saman systeemin mukaisia. 50 ohmisessa koirasliittimessä on hiukan paksumpi tappi kuin 75 ohmisessa, jolloin 50 ohmisen koirasliittimen saa työnnettyä lievää voimaa käyttäen 75 ohmiseen naarasliittimeen, mutta naarasliitin menee ennen pitkää piloille. Vastaavasti liian ohut 75 ohmin koirasliittimen tappi ei välttämättä muodosta kunnon kontaktia 50 ohmisen naarasliittimen kanssa.

Onko erilaisten SCART-kaapelien välillä käytännön eroa kuvan laadussa?

Vähiten merkitystä on sillä ovatko liittimet kullattuja vai eivät. Kultaus suojaa liitimiä paremmin hapettumiselta, mutta ei kerro mitään kaapelin muusta laadusta. Videokaapelin laatu on tärkeämpi, ja sitä on vaikea tutkia silmämääräisesti ainakin kaapelia katsomalla.

Lyhyillä matkoilla kuten esimerkiksi noin metrin mittainen SCART-kaapeli tuolla johtimien laadulla ei ole mitään havaittavaa vaikutusta kuvan laatuun varsinkin jos lähteenä on kuvaltaan puutteellinen lähde kuten videonauhuri. Alle muutamat metrin markoilla normaali audiokaapeli tai halvasta moninapakaapelista tehty SCART-johto antaa käytänössä yhtä hyvän kuvan kuin oikea videokaapeli. Jos kaapelista tulee pidempi kuin pari metriä, niin sitten kannatta harkita sijoittamista kunnoliseen kaapeliin jossa video kuljetetaan pitkin 75 ohmin koaksiaalikaapelia.

Kaapeleiden ominaisuudet perustuvat samoihin fysiikan lakeihin. High end-kaapeleista kannattaa vaatia samat tiedot kuin muistakin. Monet ostajat vakuuttuvat viimeistään kuullessaan, että kaapeli on tehty "happivapaasta kuparista" tai jostain muusta eksoottisesta aineesta, vaikka tuolla valmistusmateriaalilla ei ole kaapeleihin mitään merkittävää vaikutusta kun kaapeli on muuten oikean tyyppinen.

Miksi jotkut SCART-kaapelit synnyttävät joskus haamukuvia tai toisen kanava näkyy heikosti kuvan taustalla ?

Huonolaatuinen SCART-kaapeli saattaa aiheuttaa 'ylikuulumista' joka näkyy kuvassa värihäiriöinä ja/tai haamukuvina. Tämän ilmiön esilletulo vaihtelee televisiosta toiseen (esimerkiksi joissain tapauksissa videoita katsellessa television ollessa videokanavan sijasta normaalin kanavan asetuksella, saattaa tuon toisen kanavan kuvaa näkyä hiukan haamukuvana video-ohjelman taustalla).

Jos tällaisia ongelmia esiintyy, niin ongelman voi ratkaista joko aina käyttämällä kanavaa joka ei aiheuta häiriötä, hyvin suojatuilla kaapeleilla tai modifoimalla olemassaolevaa SCART-kaapelia. Jos sinulla on haamukuvaongelmia, kannattaa katsoa onko SCART-kaapelissasi signaalijohtimet asianmukaisesti suojattu ERILLISILLÄ suojamailla. Huonolaatuisissa johdoissa on yleensä kaikki signaalit suojaamattomissa johtimissa kaikki samassa sekamelskassa yhden ulkoisen kaikille yhteisen suojakuoren sisällä. Kaapelin hinnalla ei ole välttämättä merkitystä sen laatuun, koska voit saada kunnollisen kaapelin kaapelin halvalla (4-5 euroa) ja toisaalta voidaan myydä huonoa kaapelia kalliiseen hintaan (yli 20 euroa). SCART-kaapeleissa on todella suuria hintaeroja liikkeiden välillä ja täysin samaa tuotetta voidaan myydä toisessa liikkeessä moninkertaiseen hintaan.

Suojaamattomasta kaapelistakin saadaan käyttökelpoinen tekemällä siitä yksisuuntainen katkaisemalla toinen videosignaalijohdin kaapelin kummastakin päästä: SCART johdon toisesta liittimestä katkaistaan nastaan numero 19 (video out) menevä johdin, ja toisesta liittimestä nastaan numero 20 (video in) menevä johdin. Tämän jälkeen SCART johto toimii ainoastaan YHTEEN suuntaan, joten se kuuluu olla oikein päin videon ja TV:n välillä (kokeile kummin päin toimi). Kytkennät teet omalla vastuulla. Samalla kun tekee kannattaa merkata kaapeliin kumpi pää on TV:n ka kumpi videon, jos sen joskus irrottaa.

Aina ei edes hyvin suojattu kaapeli auta häiriöiden poistossa, jos tuo signaalien läpikuuluminen tapahtuukin kaapelin sijasta esimerkiksi toisessa päässä olevan video sisäisessä elektroniikassa (tätäkin tapahtuu joskus). Tällaisen ongelman selvittää myös edellä kuvatulla yksisuuntaisella SCART-johdolla. Joskus saman vaikutuksen kuin yksisuuntaisen SCART-johdin käytöllä saa vaihtamalla televisioon menevän SCART-johdon toiseen SCART-liittimeen (joissain SCART-liittimissä signaalin ulostulo toimii eri tavoin kuin toisissa, joten kaikissa ei ongelmallista signaalia tule ulos videoita katsottaessa).

Mistä voi aiheutua haamukuva kun katsotaan televisio-ohjelmia videon virittimellä mutta video on kiinni televisiossa vain antennijohdolla ?

Tällainen haamukuva aiheutuu tyypillisesti siitä, että videon signaalia televisioon lähettämiseen käyttämän kanavapaikan (tyypillisesti kanavapaikka 36 tai sen lähellä) lähellä on joku toinen kanava tai muu häiriösignaali. Tämän ongelman saa pois säätämällä videon käyttämää lähetyskanaa toiseksi (sellaiseen paikkaan jossa ei ole häiriötä lähellä). Katso videonauhurin ohjeesta kuinka säätö tehdään ja sitten korjaa televisiossa vastaanottokanava ottamaan vastaan signaalia tästä uudesta paikasta.

Miksi SCART-liitin on mekaanisesti niin huono liitin ?

Kun laitteiston piuhojen määrä kasvaa suureksi, kytkennät on helpompi tehdä moninapaliittimillä. Ongelmana on vain se, että todella laadukkaat moninapaliittimet ja kunnolla eristetyt moninapajohdot ovat varsin kalliita ja kuluttajalaitteiden kustannuspaineet johtavat siihen, että tästä tingitään ensimmäisenä. SCART-liitin suunniteltiin alunperin kuluttajalaitteisiin, joten se suunniteltiin olemaan mahdollisimman halpa, mistä tuloksena liittimen heikko mekaaninen rakenne.

Voiko scartin jakaa ?

Kaupasta saa SCART-jakojohtoja, joilla saa yhdestä SCART-liittimestä kaksi tai kolme SCART-johtoa. Tälläinen passiivinen johto voi toimia hyvin, mutta on mahdollista, että sellaisen kanssa tulee joissain systeemeissä ongelmia. Mahdollisia ongelmia ovat signaalien epäsovitus, kun yhden lähdön signaali menee usean laitteen sisääntuloon (kuva tummenee, pitkillä kaapeleilla mahdollisesti haamukuvia). Samoin jos laitteistossa on monolaitteita, saattaa monolaitteen kytkeminen tälläiseen jakajaan aiheuttaa tilanteen, jossa koko äänentoisto tulee monoa, koska tämä laite saattaa oikosulkea vasemman ja oikean äänikanavan äänisignaalit.

Jos käytetään aktiivista SCART-jakovahvistinta, niin tällaisia ongelmia ei esiinny. Aktiivisen jakovahvistimen ongelmana on huonompi saatavuus ja tuntuvasti korkeampi hinta.

Mistä löydän SCART-liitännän nastajärjestyksen ?

SCART-liitännän nastajärjestyksen kuvauksia löytyy web-muodossa ainakin osoitteesta http://www.hut.fi/Misc/Electronics/avkoulutus/1995/videoliitin.html.

Mitkä SCART:in nastat on oltava kytkettynä, kun liitetään VHS-videot televisioon?

Minimissään riittää nastojen 1,3,4,17 ja 19 kytkeminen. Nasta 8 mahdollistaa automaattisen kytkeytymisen AV-kanavalle painettaessa PLAY. Samalla ko. nasta välittää 4:3 / 16:9 tiedon jännitetasona 12V / 5V. Nasta 21 kytketään kaapelin vaippaan toisesta päästä.

Videosignaaleille kannattaa käyttää hyvälaatuista 75 ohmin koaksiaalikaapelia ja äänisignaaleille suojattua audiokaapelia. Tässä kaapelin johdotus



Video  TV   Signaali
   1    2   Audio R
   3    6   Audio L
   4    4   Audio Ground
   8    8   AV control
  17   17   Video Ground
  19   20   Video
   21    -   Shield

Mitä SCART-liittimen fast blanking -nasta tekee ?

Tuo Fast Blanking (Scart Pin 16) kertoo televisiolle "kuunnellaanko" RGB-signaalia (fast blanking signaalin taso 1.0 - 3.0 V) vaiko normaalia komposiittivideosisääntuloa (fast blanking signaalin taso 0.0 - 0.4 V)

Lisäksi fast blankingillä hoidellaan joissain laitteissa on-screen display (menut tms.) hoito: FB signaali on alhaalla kun juova piirtää TV kuvaa, ja menun tms. grafiikan kohdalla switchataan lennossa RGB moodiin ja takaisin.

Miten tavallinen videon ja television välinen SCART-kaapeli on johdotettu sisältä ?

Tavanomaisessa television ja videoiden välisessä scart kaapelissa on yleensä kytkettynä vain nastat 1, 2, 3, 4, 6, 8, 17, 19 ja 20. Äänen ja videon tulot ja lähdöt kytketään kaapelissa ristiin. Nasta 8 johdotetaan toisessakin päässä nastaan 8. Nastat 4 ja 17 kytketään molemmissa päissä kaapelin suojavaippaan.

Mitä SCART-liittimen AV control -nasta tekee ?

AV control -kytkentäjännitettä käytetään television ohjaamiseen käyttämään SCART-liittimestä tulevaa videosignaalia. Syöttämällä 9.5..12V jännitteen tähän nastaan (useissa televisoissa pienempikin jännite riittää) saa television vastaanottamaan signaalia SCART-liittimestä. Tätä käytetään esimerkiksi videonauhurin kanssa siten, että monet televisiot siirtyvät videon katseluun kun SCART-johdolla liitetty videonauhuri laitetaan toistolle. Osa televisioista ei hyväksy mitään videosignaalia SCART-liittimestä ellei AV control -kytkentäjännitettä syötetä SCART-liittimeen. ka

16:9 televisoissa AV control -nastaa käytetään myös kuvaruudun kuvasuhteen säätöön. Eli kuvaa syöttävä laite voi ohjata televisio 4:3 tai 16:9 kuvamuotoon. Tämän ohjaussignaalin jännitetasot ovat seuraavat:



0..1V    Scart ei käytössä
4.5-7V   Scart-liittimestä tulee sisään 16:9 kuvaa
9.5-12V  Scart-liittimestä tulee sisään 4:3 kuvaa

Mikä on S-VHS-liitin ?

Sellaista liitäntää kuin S-VHS ei ole olemassakaan. Monet sotkevat S-VHS -järjestelmän ja S-VIDEO -liitännän nimet keskenään. S-VHS on nauhaformaattia tarkoittava merkintä (Super-VHS). S-VIDEO tarkoittaa "Separated Video", jonka merkityksenä on se, että videosignaalin kirkkaus- ja väri-informaatio on eroteltu erikseen.

Tuolle nelipiikkiselle on tarjottu aikojen kuluessa monia eri nimiä. Yhteen aikaan se oli tuon liitintyypin kehittäneen firman mukaan Hosiden D. Sitten se oli S-VHS, koska toinen sellaista tarvitseva laite, Hi8, tuli vasta hiukan myöhemmin. Nyttemmin se tunnetaan sekä Y/C että S-Video -liittimenä.

Mikä on S-video liitin ?

S-video (separated video) liitin on alunperin S-VHS videonauhureita varten kehitetty videoliitin jossa kuvan kirkkaus- ja väri-informaatio välitetään omia kaapeleitaan pitkin videonauhurilta videolle. Koska nauhalle erikseen tallennettua kirkkautta ja väritietoa ei tarvitse yhdistellä yhdeksi komposiittivideosignaaliksi jonka televisio purkaisi taas takaisin saavutetaan parempi kuvanlaatu. Monissa uusissa televisioissa ja videolaitteissa (muut kuin perus-VHS nauhurit) on olemassa S-video liitäntä. Jos käytössäsi olevissa laitteissa on tällaiset liitännät, niin yleensä kuvanlaatu paranee havaittavasti jos niitä käytetään normaalin komposiittivideoliittimen sijasta. S-video liitännän liittimenä käytetään minidin-liitintä, jonka nastajärjestyksen kuvaus löytyy osoitteesta http://www.hut.fi/Misc/Electronics/avkoulutus/1995/videoliitin.html.

Voiko S-video-signaalia muuttaa yksinkertaisesti komposiittivideosignaaliksi ?

S-video-signaalista saa komposiittivideosignaalia, kun Y-nastasta tulevaan mustavalkoiseen komposiittivideosignaalin summataan C-nastasta tuleva värisignaali. Yksinkertaisen sovittimen voi rakentaa seuraavasti:

  • Kytke komposiittivideolähdön johto S-video-liittimen Y-nastaan
  • Kytke komposiittivideolähdön johdon maa Y-nastan maahan
  • Kytke 470 pF kondensaattori Y- ja C-nastojen väliin

Näin saat aikaiseksi muuntimen, josta saa ulos kohtuullisen hyvälaatuista komposiittivideosignaalia. Tätä samaa ideaa on sovellettu muun muassa muutamassa videokameran mukana tulevassa S-video-komposiittivideo-muuntimessa. Kondensaattorin arvona voi käyttää kokeilla arvoa 100 pF (päästää vähemmän värisignaalia, mutta pehmentää kuvaa hiukan vähemmän).

S-video-liittimen nastajärjestyksen kuvaus löytyy osoitteesta http://www.hut.fi/Misc/Electronics/avkoulutus/1995/videoliitin.html.

Mitä eroa on erilaisilla RGB-liitännöillä ?

Ammattikäytössä RGBstä on kolme erilaista "versiota", RGBHV, RGBS ja RGB.

  • RGBHV = erilliset vaaka, ja pystysynkronointisignaalit, R, G, B, HSYNC ja VSYNC kuljetetaan omia piuhojaan pitkin, tarvitaan 5 erillistä koaksiaalikaapelia
  • RGBS = synkronointi välitetään kompositetync-signaalina, R, G, B ja SYNC omina piuhoinaan, tarvitaan 4 erillistä koaksiaalikaapelia
  • RGB = synkronointi välitetään vihreän värikomponentin mukana, R, G ja B välitetään omilla piuhoillaan, tarvitaan 3 koaksiaalikaapelia, ei erillistä synkronointisignaalin johdinta

Usein laitteista löytyy kytkin, jolla synkka "riisutaan" tai lisätään, miten milloinkin tarvitaan.

Kotipuolella television SCART-liittimen RGB-sisääntulo on tyyppiä RGBS. PC:n VGA-kortin liittimen liitäntä on taas tyyppiä RGBHV.

Mikä on joissain videolaitteissa esiintyvä 8-nastainen suorakaiteen muotoinen liitin ?

Joissain videolaitteissa esiintyvä 2 * 4 nastainen liitin (jossa kaksi nastoista vähän kauempana muista) on japanilaisen EIAJ-standardin mukainen monitoriliitin, jossa kulkee komposiittivideo ja ääni sisään sekä ulos. Tämä liitin on sovitettavissa sopivalla sovitinkaapelilla tutummiksi erillisiksi video- ja audioliittimiksi.

Pystyykö kahta tai useampaa videokuvaa miksaamaan helposti ?

Ei, elleivät ne ole väriapukantoaalloltaan ja synkronoinniltaan täsmälleen samassa tahdissa. Silloin kun näin on, ne voi tosiaankin vain summata sopivassa suhteessa toisiinsa juovan aktiivisen osan (kuvainformaatio) osalta; synkronointia ja pursketta ei yleensä summata, vaan generoidaan uusiksi, tai otetaan suoraan jostain referenssisignaalista.

Ammattivideovehkeet saa ruuvattua tahtiin ulkoisen referenssivideon mukaan ("genlock in" tai "ref video"), muita yleensä ei mitenkään. On toki olemassa jotain himppavimppatasoisiakin kuvamiksereitä, jotka osaavat sisäänrakennettujen synkrojen/TBC:den ansiosta miksata myös tahdistamattomia lähteitä, mutta ne ovat kalliita (vähintään tonneja).

Videoprojektorit

Jos videotykin asettaa noin kolmen metrin päähän kankaasta, kuinka suuren kuvan se heijastaa ?

Kuvan koko riippuu käytettävistä linsseistä, mutta yleensä kolmen metrin matkalla tulee noin kaksi metriä leveä kuva (noin 100").

Millainen on videotykin kuvanlaatu verrattuna televisioon ?

Kuvan laatu on pahimmillaan katselu-kelvoton ja parhaimmillaan huippuluokkaa. Tyypillisesti videotykkien valovoima on paljon televisiota heikompi, joten kunnollista katselunautintoa varten katseluhuoneen tulee olla kunnolla pimennetty.

Onko 16:9 kuvaformaatin tukeminen videotykeissä yleistä ?

Useimmissa kolmeputkisissa CRT-tykeissä on erikseen 4:3 ja 16:9 kuvasuhteet. Erityisesti anamorfisilla DVD-levyillä kuvan subjektiivinen laatu on 16:9 kuvasuhteella ylivoimainen 4:3 letterboxiin verrattuna.

Monessa uudessa LCD-tykissä (mutta ei kaikkissa) on myös mahdollisuus 16:9 kuvan katseluun siten, että tykki skaalaa 16:9 kuvan käyttämään pystysuunnassa vain osan LCD-elementin kuvapisteistä.

Jos 16:9 kuvaformaatti on vähänkään tärkeää videotykkiä hankittaessa, kannattaa olla tarkkana ja tarkastaa ennen ostopäätöksen tekemistä tukeeko kyseinen videotykki tätä ominaisuutta ja miten hyvin se sen tekee.

Voiko videotykin asentaa kattoon ?

Hyvin monet ainakin ammattikäyttöön tehdyt videotykit on tehty sellaisiksi, että ne voidaan asentaa joko pöydälle tai kattoon ja joko etu- tai takaheijastussysteemiin. Näitä toimintoja varten tällaisissa tykeissä on säädöt, jolla kuva voidaan asennustavasta riippuen peilata pysty- ja vaakasuunnassa tarpeen mukaan (moderneissa tykeissä menuissa, vanhoissa CRT-tykeissä voi vaatia kytkinten kääntelyä tai irrotettavien johtojen kytkentöjen muuttoa sisällä). Ihan kaikissa videotykeissä ei kuitenkaan näitä asetuksia ole ja niillä voi olla rajoituksia käyttöasennon kanssakin, joten ennen tykin hankintaa kannatta varmistaa tykin soveltuvuus kattoasennukseen, jos sellaisen meinaa joskus tehdä.

Kattoasennuksessa tyypillisellä LCD-tykillä oikea projisointikohta on tyypillisesti noin 10-20% kuvan alareunasta ylöspäin ja suoraan kohti kangasta. Tykkiä ei siis ole tarkoitus osoittaa keskelle projisointipintaa.

Miten LCD- ja CRT-tykkien omainaisuudet erovat toisistaan ?

Seuraavat erot ovat rankkoja yleistyksiä tyypillisistä ominaisuuksista:

LCD-tykin edut:

  • Runsas valoteho
  • Helppo asentaa
  • Pienikokoinen
  • Helppohoitoinen

LCD-tykin haitat:

  • Tuuletin humisee
  • LCD-paneeli falskaa valoa, joten musta ei ole ihan mustaa vaan harmaata (laatu vaihtelee tykkimallista toiseen)
  • LCD-paneelit ovat yleensä 4:3, joten 16:9 widescreen-kuvan kanssa palkit jäävät ylös ja alas
  • Halvoissa tykeissä kuvan resoluutio huono ja näkyy verkkomainen LCD-paneelin rasterikuvio

CRT-tykkien edut:

  • Hyvä kuvan laatu ja kontrasti
  • Hiljaisuus
  • Kuvasuhteiden valinta

CRT-tykin haitat:

  • Niukempi valoteho kun LCD:ssä (tarvitaan yleensä huoneen pimennystä)
  • Laite on isokokoinen
  • Laite on hankala asentaa ja säätää (ammattimiestä tarvitaan ellet ole kokenut alan harrastaja)

Se, mikä on itsellesi paras riippuu siitä, mikä on sinulle tärkeätä. Katsele itse ja päätä sitten.

Onko mahdollista saada kunnollista videotykkiä alle 1500 eurolla ?

Alle 1500 euron hintaluokassa pyörivät ja antavat tarpeeksi valotehoa kotikäyttöön, mutta ovat yleensä vanhoja LCD-tykkejä tai uusia tosi halpoja tykkejä, joiden kummankin tarkkuus on heikko. Kannattaa miettiä haluatko kalliin lelun tai mahdollisesti ylituntisen käytetyn laitteen joka joskus on ollut ihan hyvä.

Halvimmissa noin tuhannen eurotn videotykeissä (sony,marantz) on kuvassa ollut perinteisesti seuraavat perusongelmaa: LCD-elementin kuvassa näkyvä verkkokuvio, laitteissa on hyvin heikko valovoima ja huono kontrasti. Käytännössä kuva on aivan pimeässäkin huoneessa harmaa mustilta alueilta ja pieninkin määrä valoa ulkopuolelta riittää tuhoamaan katselumukavuuden. Jos heität ison kuvan (2-metrisen), niin kuva näyttää lähinnä siltä, kuin katsoisit sitä kalastusverkon läpi. Tälläinen tykki on kannattava vaihtoehto ainoastaan, jos et vaadi huippulaatuista kuvaa ja katseluhuoneen saa täysin pimeäksi. Yleiskäyttöiseksi television korvikkeiksi niistä ei ole, mutta elokuvia katsoessa voivat menetellä, jos kuvan koko on tärkeämpiä kuin muut laatukriteerit eikä rahaa ole käytettävissä enempää.

Lähes halpojen "lelutyukkien" hitnaluokkaan (1000-1500 euroa) alkaa nykyään olla jo saatavissa ihan kohtalaisen laadukkaita 800x600 resoluutioon pystyviä kotiteatteritykkejä. Tällaiset laitteet ovat ihan eri luokkaa laadultaan, kun takavuosine halpalelut. Yleensä tällaisella tykillä saa ainakin kohtalaisen kuva, mutta jotkut ominaisuudet (valovoima, takkuus, äänekkyys, kuvan laatu yleensä) voi jättää jotain toivomisen varaa verrattuna vähän kalliimpiin vehkeisiin.

Jos haluat jotain käyttökelpoista, kannattaa tuplata käytettävä rahamäärä. Noin 3000-5000 euron sijoituksella voi jo realistisesti odottaa saavansa tykin jolla voi TV:n korvata. Tällaiselle tykille kannattaa sitten hankkia kunnollinen kangaskin, että siitä saa parhaan kuvan irti. Halvimpia pikkukankaita (alle 2 metriä sivu) saanee hyvällä tuurilla alle tonnilla. Kunnolliseen videotykin kankaaseenkin kuluu helposti parisataa euroa.

Kannattaa siis tosiaan miettiä, että haluatko tuhlata rahasi "coolin" leluun vai odottaa kunnes olet saanut kasattua tarpeeksi rahaa käyttökelpoisempaan videotykkiin.

Mitä pitää ottaa huomioon käytettyä LCD-tykkiä ostaessaan ?

Käytettyjä LCD-tykkejä voi hyvällä tuurilla saada edullisestikin, koska esimerkiksi VGA- ja SVGA-tasoiset videotykit alkavat olla monelle firmalle melko turhaa tavaraa (XGA alkaa olla vaatimus datakäytössä).

Käypää hintaa tutkiskellessa tykin ovh. hinnalla ei ole mitään tekemistä arvon kanssa, mutta jotakuinkin vga-tasoinen kone pitää olla reilusti alle kympin, ja svga-tasoinen kympin paikkeilla, riippuen ominaisuuksista. 1-paneelisia svga-koneita on saanut uutenakin hyvinkin edullisesti, mutta kuvakin on sen mukainen. Halvimmat 3-paneeliset svga-tykit (800x600 resoluuto) maksavat tällä hetkellä uutena noin 1300-2000 euroa. Lcd-tykeissä on videokäyttöä ajatellen hyvinkin suuria eroja, koska melkein kaikki on tarkoitettu ensisijaisesti datakäyttöön, ja videopuoli on tehty vain "siinä sivussa".

Tuulettimissa ei vikoja pahemmin ole, mutta suodattimet kannattaa parinsadan käyttötunnin välein puhdistaa. Käyttötuntilaskuri on melkein kaikissa lcd-tykeissä.

Mitä pitää ottaa huomioon käytettyä CRT-tykkiä ostettaessa ?

Käytetyn CRT-tykin kanssa kannattaa olla tarkkana siinä olevien putkien kunnon tutkimisessa, koska putket maksavat yleensä hyvin monia tuhansia markkoja kappaleelta. Kun kuvaputket vanhenevat, niin niiden valovoima laskee ja toistotarkkuus huononee. Sininen väri kuluu yleensä ensimmäisenä, eli putkien kunnon näkee helposti siitä (tosin sininen leviää jo vakiona monissa CRT-tykeissä johtuen huonosta muovioptiikasta ja putken säädöstä). Testikuva esiin, ja katsoo kuinka paljon eri väriset viivat(tai pallerot) leviävät. Vihreän ja punaisen voi laittaa pois päältä hetkeksi(tai peittää ne jollain jos ei nappulaa löydä). Jos tykki on asennettuna, voi saman nähdä helposti esimerkiksi tekstityksen terävyydestä. Jos tekstitys näyttää reunoilta siniseltä ja säädöt ovat kunnossa, putket ovat valmiissa kunnossa. Säädöt tosin viruvat pikkuhiljaa, joten tarkistamaan joutuu pari kertaa vuodessa, jos haluaa että kuva on kokoajan "viimosen päälle".

Toinen tapa tarkistaa kuvan laatu on laittaa päälle kokonaan valkoinen testiruutu, säätää kuvakoko (pystykorkeus/vaakaleveys) putkissa maksimiin, kontrasti/valoisuus alas ja katsoo optiikasta sisälle putkiin onko siellä palanut kiinni joku kuvio ja miten suuri ero tummuudessa on käytetyn ja käyttämättömän putken osan välillä. Tuo testi onnistuu myös mustalla ruudulla jos valoisuutta saa nostettua tarpeeksi.

Kuvahan ei yleensä ole säädetty putken reunoihin asti joten reunat ovat monesti lähes uudenveroiset ja kulumisen toteaminen on aika helppoa. Kulumisen määrän arviointi tietty on vähän vaikeaa jos ei tiedä miten suuri ero noissa yleensä on sillä jo muutama tuhat tuntia näkyy selvänä erona.

Erityisesti käytetyn Crt:n ostaminen on kuin käytetyn auton ostaminen: kunnosta ei voi olla koskaan varma, mutta vaivalla ja kärsivällisyydellä voi saada toimivan vehkeen pitkäksi aikaa - ja vielä edullisesti.

Mitä eroja on erilaisilla videotykkikäyttöön tehdyillä kangastyypeillä ?

Mattakangas toimii hyvin jos on riittävän valovoimainen projektori ja kaikki katseluympäristön on kontrolloitavissa.

Helmiäiskangas heijastaa enemmän - eli valotehovaatimus vähenee, mutta se heijastaa myös hajavalon, joten täysi pimennys on tässäkin poikaa.

Sitten on high-power tms kankaita, jotka antavat paremman heijastuksen tietyillä kulmilla ja vaativat istuinpaikalta tiettyä sijaintia.

Miten voin halvalla virittää kotitekoisen "valkokankaan ?

Jos et meinaa valkokangaskauppaan mennä, niin yksinkertainen valkokankaasta käytävä kotitekoinen viritys on laittaa sopivaa valkoista kangasta sopivana kehikkoon aivan suoraksi. Ensimmäisenä virityksen voinee kokeilla valkoista lakanaa, vaikka ei se kaikkein paras olekaan, mutta menettelee jossain väliaikaisissa viritykissä. Hätätapauksessa voit kokeilla valkoista seinääkin heijastuspintana.

Saako alle 3000 eurolla kunnollista videotykkiä kotiin ?

Alle 3000 eurolla ei oikein tahdo saada oikein kunnollista CRT- eikä Markkinoilla liikkuu halpojakin tykkejä ja niiden kuvakin on ihan kelvollinen, mutta vähäinen valovoima ja putkien lyhyt käyttöikä tekevät käytön usein kalliiksi. Halpisluokassa vähäinen valovoima tarkoittaa sitä, että huone pitää saada pimeäksi ja silti projisointipinta pitää olla kohtuullisen hyvä.

Aikaisemmin tässä hintaluokassa ei ollut tarjolla myöskään kelvollisia LCD-tykkejä, mutta tekniikan keittyessä ja halventuessa markkinoilla on tullut jo ihan hotalaisen kelvollisia LCD-tykkejä hintaluokassa 2000-3000 euroa.

Mahtaisiko 3000-5000 eurolla saada kohtalaista tykkiä kotikäyttöön ?

Tuossa hintaluokassa löytyy ainakin CRT-tykkejä jopa ihan kohtuullisia. Kolmiputkisen CRT:n ongelmana on heikko valovoima, 120-250 ANSI lumenia (huone on hämärrettävä, jopa pimennettävä) ja putkien rajallinen kestoikä. Cinema Trading tuo Suomeen Selecon tykkejä, joita on aika monessa kotiteatterissa.

Kunnollisten LCD-tykkien valovoima on 700-1200 ANSI lumenia, kuva näkyy normaalissa valaistuksessa valot päällä. Hintaluokassa 3000-5000 euroa löytyy laaja valkoima erilaisia LCD- ja mikropeilitykkejä. LCD-tykkien kohdalla on saatavilla iso määrä merkkejä ainakin datatykkipuolella.

Mitä pitäisi ottaa huomioon valkokangasta videoprojektorille hankittaessa ?

Koska kunnolliseen valkokankaaseen menee helposti muutama tonni, kannattaa senkin hankinnassa harkita tarkkaan, että ei tule virhehankintoja. Periaatteessa valkokangas säilyttää arvonsa pidempään kuin videotykki, koska se ei kotikäytössä kulu kovinkaan nopeasti ja valkokankaat ovat vakiintuneempaa tekniikkaa kuin videoprojektorit. Hankinnassa kannattaa kuitenkin muistaa, että laitteiston kehittyessä saattavat esimerkiksi kokovaatimukset muuttua (esimerkiksi tykin vaihdon yhteydessä). Kankaan kokoa mietittäessä kannattaa myös muistaa, että kuvan valovoima on aika suoraan verrannollinen kuvakokoon, joten ei kannata ahnehtia liikaa pienitehoisella projektorilla tai jää kuva turhan himmeäksi.

Kankaan tyyppiä valittaessa kannattaa myös miettiä, mitä vaatimuksia sillä on. Normaali peruskangas toimii monessa tapauksessa, mutta joissain tapauksissa kuperan kankaan tarjoama valovoiman lisäys on tarpeen. Suorasta noin 2mx2m laadukkaasta kankaasta joutuu helposti listahinnalla maksamaan 300 eurosta ylöspäin.

Puhdistamisen helppous on myös kriteeri - pinnoitetut mattakankaat ovat näiltä osin hyviä.

Mikä on projektiokankaan värikorjaus ?

Värikorjauksella eliminoidaan kolmiputkisen tykin yhden putken projisointietäisyyden kasvusta johtuva valovoiman väheneminen (merkittävä pienillä projisointietäisyyksillä). Ilman värikorjausta punainen on punaisempaa vasemmassa reunassa ja sininen sinisempää oikeassa.

Mitä projektorin ominaisuuksia tulisi ottaa huomioon hankittaessa videoprojektoria kotiin ?

Videoprojektorille on olemassa monia erilaisia vaatimuksia, ja ostaessa kannattaa tarkkaan harkita mitkä ovat omat vaatimukset ja paljonko laitteeseen haluaa sijoittaa rahaa. Mahdollisia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi uusi minitykki, vähän käytetty takavuosien halpatykki tai paljon käytetty ikääntynyt keskitason laite.

Eri videoprojektorien ominaisuuksia:

  • Valovoima on noissa minitykeissä on heikko. Jotta kuvaa pystyisi kunnolla katsomaan on pakko sijoittaa rahaa vielä kunnollisiin pimennysverhoihin.
  • 4-5 vuotta vanhat LCD halpatykit ovat valovoimansa puolesta yleensä OK mutta kuvan tarkkuus on heikko (legomainen)
  • 4-5 vuotta vanhat CRT halpatykit ovat valovoimansa puolesta heikkoja.
  • Ikäloput keskitasoiset CRT-tykit tarvitsevat käytännössä aina uudet putket ja kuva on vanhoilla erittäin suttuinen ja pehmeä. Uudet putket maksavat yleensä moninverroin enemmän kuin laitteen reaaliarvo ja juuri siksi niitä näkyy myytävän usein.

Hintaluokassa 1000-3000 euroa mahdollisuuksia ovat lähinnä uusi halpatykki, vähän käytetty keskitasoinen tai vanha laatutykki. Nykyiset halpatykit ovat jo yllättävän hyviä kuvanlaadultaan ja valovoimaltaan, ehkä fiksuin vaihtoehto television korvikkeeksi. Paremman kuvan saa keskitason laitteella jossa ei ole liikaa käyttötunteja takana mutta sellaisen löytäminen voi olla vaikeaa. Ikääntyneet laatuvehkeet ovat erinomaisia jos ovat kunnossa, mutta sellaisten löytäminen kohtuullisella hinnalla on vaikeaa.

Hintaluokassa 3-8 tuhatta euroa hintaluokassa vaihtoehtoja ovat uusi keskitasoinen tai käytetty laatuvehje. Nämä alkavat olla riittävän hyviä toimiakseen TV:n korvikkeena kaikissa olosuhteissa ja kuvanlaatu on ihan hyvä. LCD- ja DLP-tykeistä saa reilusti valotehoa. CRT-tykit ovat valovoimaltaan vaatimattomampia mutta kuvanlaatu on erinomainen. Tässä hintaluokassa alkaa löytyä jo käytettynä laatutykkejä jotka eivät ole remonttikunnossa

Hintaluokassa 8-20 tuhatta euroa saa uuden laatutykin tai käytetyn huippulaitteen.

Tykin hinnan lisäksi on budjetoitava vielä vähintään muutama tonni hyvään kankaaseen, koska kankaan laadulla on selvä vaikutus kuvanlaatuun. Iso kuva ei tule halvaksi mutta suuri kuva on elokuvien katseluun aivan loistava.

Miten videotykki pystyy näyttämään anarmophista 16:9 kuvaa ?

Kaikissa CRT-tykeissä voi kuvaa litistää pystysuunnassa, joten anarmophinen materiaali ei ole ongelma (toisin kuin LCD-tykeillä). Eri asia on sitten se, miten tykissä on hoidettu tuo litistys. Nykyaikaisilla tykeillä (mm. Selecoissa) asetukset tehdään kaukosäätimellä ja ne tallennetaan tykin muistiin. Vanhemmilla tykeillä litistys tehdään usein manuaalisesti jotain vipua (kuvan pystykoon säätö) vääntämällä tykin sisällä.

Mitä ominaisuuksia juovatuplaimen käyttö vaatii videotykiltä ?

Juovatuplaimen käyttö vaatii, että videotykkissä on RGB-sisääntulota ja se pystyy vähintään 32kHz:n vaakapyyhkäisytaajuuteen.

Mikä on laserilla toimivien videoprojektorien tilanne ?

Laserprojektoritekniikka on uutta videoprojektoripuolella eikä ole vielä kunnolla tuotteistunut. Tässä menetelmässä lasersäteet pyyhkivät valkokangasta kuvaa piirtäen samaan tapaan kuin elektronisäde pyyhkii kuvaputken pintaa. Lasertekniikka on vielä kallista ja sitä on käytetty ainoastaan muutamissa erikoissovellutuksissa (suurkuvaprojisointi). Schneider yrittää kehittää kohtuuhintaista laserprojektoria normaalin videokäyttöön.

Lisätietoa laserilla toimivista videoprojektoreista löytyy Schneiderin kotisivulta osoitteesta http://www.schneider-ag.de/laser/englisch/_f-inhalt.html.

Mistä löydän lisätietoa videoprojektoreista ?

General Home Theatre Info/Advice -sivuilta osoitteesta http://www.stwing.upenn.edu/~bjorn/ht/ löytyy paljon tietoa videotykeistä, televisioista ja muista kotiteatterituotteista. Käytetyistä videotykeistä ja niihin liittyvistä asioista löytyy tietoa osoitteesta http://www.hometheater1.com/.

Miten saan SCART-liitännästä tulevan RGB-signaalin videotykkiin, jonka RGB-sisääntulossa on 5 BNC-liitintä ?

Viidellä BNC-liittimellä varustetut videotykit on suunniteltu toimimaan sellaisen RGB-signaalin kanssa, jossa on erilliset vaaka- ja pystysynkronointisignaalit. Jos se tykki haluaa nimenomaan erilliset vaaka- ja pystysynkat, niin et saa SCART-liittimen signaalia suoraan kiinni, kun moisia erilaisia synkkisignaaleja ei SCART:issa ole. Lue sen tykin manuaalista, josko se kelpuuttaa komposiittisynkin jommassa kummassa niistä synkkaliittimistä. Silloin voit pistää SCART:ista komposiittivideo ulostulon siihen.

Jos saat synkronointiongelman ratkaistua, niin ei sitten kun vaan johdottamaan lisäksi nuo RGB-nastat kiinni tykkiin omiin BNC-liittimiinsä. SCAT-liitännän nastajärjestys löytyy osoitteesta http://www.hut.fi/Misc/Electronics/avkoulutus/1995/videoliitin.html.

Kaapelitelevisio ja antennit

Miksi televisiokuva on huono ja haamukuvainen televisiolähettimen läheisyydessä ?

Monissa tapauksissa lähettimen läheisyydessä radiosignaali signaali on niin voimakas että TV-kanavat 'näkyy läpi'. Talon ollessa välittömässä läheisyydessä lähetysantennin vieressä (kuten esimerkiksi Espoon Latokaskessa), tavallisesti vastaanotetaan alilähettimen lähetystä. Tämä siitä syystä, että päälähettimen kentänvoimakkuuden taso on niin suuri, että se vuotaa koaksiaalikaapelin tai kanavat näkyvät jopa ilman antennia. Tämä johtaa haamukuvaan, koska signaali kulkee kahta eri reittiä: antennista talon antenniverkon kautta ja suoraan television ja seinäkoskettimen välisen antennikaapelin kautta.

Jos alilähettimen taso onkin liian pieni, on ratkaisuna kanavanvaihtajan käyttäminen antennijakokaapissa. Siinäkin voi olla mahdollinen vikamahdollisuus, jos vahvistusten tasot on säädetty väärin. Vikatapauksissa asukkaan tulee ensisijaisesti ottaa yhteyttä taloyhtiöönsä ja pyytää antenniasennuksen tarkistusta.

Mistä löydän suojauksenpurkulaitteen ohjeet ?

Aika-ajoin kuulee juttuja, että jonkun kummin kaima on hankkinut tai rakennuttanut itselleen dekooderin maksullisia kaapeli- tai satelliittikanavia purkamaan. Monet näistä jutuista ovat tosia ja verkosta todellakin löytyy ohjeita suojauksenpurkulaitteiden rakentamiseksi. Näiden laitteiden ongelmana on se, että pitää ensin löytää sopivan suojauspurkin ohjeet, kytkennän käyttökuntoon saaminen on hankalaa ja käyttö sekä hallussapito on lain vastaista. Tarkennetaanpa hieman: laki kieltää hallussapitämästä laitetta, jonka pääasiallinen tarkoitus on purkaa televerkosta lähete jonka katseluun sinulla ei ole oikeutta.

Lisätietoja videosuojauksista ja linkkejä kytkentöihin löytyy osoitteesta http://www.epanorama.net/video.html.

Ongelmaksi suojauksenpurkukytkennöissä kytkennöissä tulee se, että eri kaapelitelevisioyhtiöt, eri satelliitit ja eri kanavat käyttävät erilaisia suojauksia, joten yksi purkki toimii vaan yhdelle suojaukselle. Lisäksi nämä tällaiset harrastelijoiden tekemät suojauksenpurkukytkennät ovat usein suunnittelultaan huonoja (vaikea saada käyttökuntoon, epästabiileja ja voivat aiheuttaa häiriöitä kaapeliverkkoon). Useinkaan nämä itse tehdyt suojauksen purkulaitteet eivät ota kaikkea suojauksen piirteitä huomioon, joten kun kaapeliTV-operaattori voi vaihtaakin toisenlaiset suojausparametrit päälle, niin tämä itse tehty purkki ei toimikaan oikein, mutta lailliset purkin omistajat eivät huomaa mitään.

Jotkut suojauksen purkamiset tapahtuu siten, että satelliittivirittimeen laitetaan väärennetty älykortti, joka sallii kyseisen satelliittivirittimen alkaa purkamaan suojattuja kanavia. Maksullisten kanavien suojauksenpurkulaitteen luvaton rakentaminen, hallussapito ja käyttö on lainvastaista ja rangaistavaa. Verkosta kyllä löytää suojauksen liittyvää aineistoa, mutta ei ole mitään varmuutta pitävätkö nuo paikkaansa ja onko samaa informaatiota enää vähän ajan päästä saatavissa samasta osoitteesta.

Millaista kaapelia kannattaa käyttää videosignaalin siirtoon ?

Videosignaalia käsittelevät laitteet on suunniteltu käyttämään 75 ohmin koaksiaalikaapelia videosignaalin liitosjohtona. 75 ohmin koaksiaalikaapeli käytetään sekä komposiittivideosignaalin että RF-signaalien (antennisignaali) siirtoon. Komposiittivideon siirtoon muutamien metrien etäisyydellä eivät kaapelin puutteet tule esille ja siksi halvasta kaapelista tehdyt SCART-johdotkin toimivat. Jos tarvitsee siirtää videosignaalia vähänkin pidemmän matkan kuin muutamia metrejä, niin kannattaa käyttää kunnollista kaapelia kun ei se paljon maksakaan (esim. RG-59 koaksiaalikaapeli tai 75 ohmin antennikaapeli maksavat tyypillisesti vajaan euron metri irtotavarans).

Antenniverkko

Tuleeko seinässä olevaan antennirasiaan eri johdot televisiota ja radiota varten ?

Keskusantennijärjestelmässä on yleensä vain yksi koaksiaalikaapeli, jossa sekä radio- että TV signaalit ovat eri taajuuksilla. Huoneiston rasiassa on parhaimmillaankin yksinkertainen kaistanpäästö / kaistanestosuodin, joka päästää vain ULA taajuudet radioliittimeen ja muut signaalit TV-liittimeen. Kummankin liittimen rungot ovat yleensä suoraan kiinni rasian metallisessa rungossa ja sitä kautta koaksiaalikaapelin vaipassa, joka puolestaan on maadoitettu kiinteistön sähköpääkeskuksessa.

Ne antennirasiat joihin on liitettynä kaksi koaksiaalikaapelia ovat yleensä tyypiltään ketjutettaviksi tarkoitettuja signaalin läpiviennillä varustettuja rasioita. Niissä toisesta rasiaan liitetystä johdosta tulee antennisignaali sisään ja toisesta lähtee antennisignaali edelleen eteenpäin seuraavaan ketjussa olevaan rasiaan.

Kuinka pitkä antennijohto voi olla television ja yhteisantenniverkon rasian välissä ?

Maksimi kaapelin pituus riippuu täysin käytettävästä antennijohdosta (mikä on sen vaimennus / metri) sekä sekundäärisesti television herkkyydestä ja antennirasiassa olevasta signaalin voimakkuudesta. Tyypillisessä tilanteessa missä laitteet ja signaalitasot ovat kunnollisia ei 10 metrin kaapelilla pitäisi olla mitään ongelmia.

Antennikaapelissa aina voi kokeilla, koska sitä kohinaa tulee liikaa kuvaan. Ja jos tulee liikaa kohinaa, niin ei muuta kun asentamaan sopivaa antennivahvistinta antennirasian ja tuon kaapelin väliin kompensoimaan tuota kaapelin vaimennusta.

Kuinka huoneiston ainoaan antennipistokkeeseen saa kiinni useita televisioita ?

Antennirasiaan voi kytkeä 1:n laitteen suoraan. Mikäli haluaa liittää siihen 2 laitetta, on antennirasiaan kytkettävä jakokappale (haaroitin, jonka ulostulojen määrä on tarvittavan suuruinen).

Jaon ongelmana on, että kahtia jako pudottaa tasoa n. 3,5 - 4 db ja 4-jako 8 db, joten antennijännite saattaa pudota liian pieneksi ja kuvaan tulla kohinaa jos antennirasian normaalisignaali ei ole voimakas. Jos on mahdollista, kannattaa kokeilla jaon kytkemistä vasta kuvanauhurin ulostulon jälkeen, koska kuvanauhureissa on yleensä sisäänrakennettu pieni antennivahvistin. Myös erillistä antennivahvistinta voi yrittää, jos tuo jako vaimentaa signaalia liiaksi. Eihän vahvistin tietenkään mitään vaimennusta poista, kun signaalia vahvistetaan vaimennuksen verran ennen se jaetaan tai sitä kuljetetaan häviöllisessä kaapelissa, saadaan ulostulosta sama signaalitaso kuin vahvistimeen tuotiin sisään.

Miten paljon TV:n antennisignaali vaimenee haaroitettaessa sitä ?

Hyvin tehty jako vaimentaa pikkaisen päälle 3dB. Jos tasot antennirasian ulostulossa ovat pikkaisen päälle 60dBuV, mikä on aika yleistä isoissa vanhoissa jakoverkoissa, menee kuva kohinoille jaettaessa. Tällöin jako, jossa on sisäänrakennettuna pieni vahvistin, saattaa toimia. Osviittaa signaalitasoista saa kuvan laadusta. Jos kuvassa on vähänkin kohinaa jakamattomana (tasot hieman 60dBuV alapuolella) huononee kuva ratkaisevasti jaettaessa.

Voinko mitenkään tunkea antenniverkkoon mukaan oman videoni tai DVD-soittimeni signaalia ?

Oman signaalin syöttäminen itse hallittuun antenniverkkoon (esim. omakotitalon oma antenniverkko) onnistuu kun halutun RF-signaalin summaa mukaan antennijohdossa oleviin signaaleihin antenniverkon lähtöpäässä (antennivahvistimella yleensä). Kerros/rivi taloissa tämä tarkoittaa yleensä jakokaappia jossain sähkökeskuksen läheisyydessä. Omakotitalossa voi olla myös antennivahvistin ja jakokeskus, mutta yleensä rasiat on vain ketjutettu suoraan antennin perään.

Omakotitalossa voineen virityksenä ajatella ratkaisua, jossa siirtää antennista tulevan johdon suoraan videoiden antennisisäänmenoon ja laittaa lopun rasiaketjun antenniulostuloon. Tämä tietenkin vaatii, että antenniverkkoon pääsee kätevästi käsiksi ja videot saa sopivaan paikkaan.

Kerrostalossa ei edellä olevaa pidä missään nimessä mennä tekemää, koska kiinteään antenniverkkoon koskemalla sotket helposti puolen talon televisiokuvat ja rikot luultavasti yhtä sun toista sääntöäkin. Kerrostalossa ei kannata myöskään yrittää tunkea omaa kuvaa antennirasiasta sisään muille, koska minkään useamman talouden antenniverkko ei ole tällä tavoin kaksisuuntainen häiriöiden välttämiseksi (tyypillisesti vähintään 22 dB signaalivaimennus rasiasta toiseen).

Mitä erikoista on niinsanotuissa 100 Hz television antennikaapeleissa ?

Nimimerkillä "suojattu 100 Hz antennikaapeli" myydään antennikaapeleita, joissa on normaalin hyvän koaksiaaliakapelimateriaalin lisäksi johdon kumpaankin päähän asennettu häiriösuodattimina toimivat ferriittirenkaat. Joissain olosuhteissa nuo ferriittirenkaat voidat olla hyödyllisiä häiriösuodattimia.

Miksi tällaista kaapelia myydään "100 Hz kaapelina", kun sillä ei ole mitään erityistä yhteyttä 100 Hz tekniikkaan on sitten kysymysmerkki. Ehkä TV-kauppiaat haluavat myydä kalliimpaa piuhaa kaliimmaan television kanssa tai sitten peruskaapelilla on ollut ongelmia jonkun tietyn 100 Hz television kanssa (100 Hz televisiossa on paljon digitaalitekniikkaa sisällä, joten se voi huonosti suunniteltuna säteillä enemmäin häiriöitä antenniverkkoon kuin perustelevisio) tai kyseinen televisiotyyppi tuo helpommin antennisignalain häiriöt esiin. Mitään pakottavaa tarvetta "100 Hz" antennikaapelille 100 Hz television kanssa, yleensä sellainen näkyy hyvin kunnollisen "normaalin" antennikaapelinkin kanssa. Joissain häiriöisissä olosuhteissa edellä kuvattu ferriittisuodattimilla varutettu ja "100 Hz antennikaapeli"-nimellä myyty kaapeli voi olla hyädyllinen tavallisen tai 100 Hz TV:n kanssa.

Kuka saa tehdä antenniverkkoon liittyviä töitä ?

Myös kiinteistön yhteisantennijärjestelmän rakentamis- ja ylläpitotyötä saa tehdä vain siihen valtuutettu teleurakoitsija, jos järjestelmä on liitetty tai tullaan liittämään kaapelitelevisio- tai suuryhteisantennijärjestelmään.

Yhteisantennijärjestelmien suunnittelu ei edellytä valtuutusta teleurakointiin.

Sellaiset pienimuotoiset teleurakointityöt, jotka voidaan tehdä ilman valtuutusta, on esitetty Viestintäviraston määräyksen Viestintävirasto 23 D/2002 M pykälässä 11. Tällä mainitaan muunmuassa että valtuutusta vaativaksi teleurakoinniksi ei katsota sellaisia vähäisiä täitä kuin enintään kolmehuoneistoisen asuintalon antenni- tai yhteisantenni-järjestelmän rakentaminen, muuttaminen tai ylläpito.

Voiko digitaalitelevision kanavien lisääminen antenniverkkoon aiheuttaa sinne häiriöitä ?

Periaatteessa digiTV-akanvien lisäämisen ei pitäisi aiheuttaa häiriöitä tai ongelmia analogisille kanaville. Jos antenniverkossa signaalientasot on säädetty väärin ja digilähetystä ajetaan liian suurella tasolla, niin heikkolaatuinen laajakaistainen vahvistin saattaa kuormittua liikaa aiheuttaen analogiakanaville kohinatyyppisen häiriön. Näitä ongelmia on ollut mm. kaapeliverkkojen runkovahvistinten yhteydessä. Digitaalisia paketteja siirretään kaapeliverkossa n. 15 dB:tä analogisia kanavia pienemmällä tasolla, jolloin runkovahvistimille jää pelivaraa ilman yliohjautumisen vaaraa.

Mitkä määräykset määrittelevät keskusantennivrkon ominaisuuset ?

Standardi sfs-en 50083-7 määrittelee antennijakoverkon suoritusarvot.

Mitä eroa on keskusantenniverkossa olevilla haaroittimella ja jaottimella ?

Haaroitin ja jaotin pyrkivät kummatkin jakamaan sisään tulevan antennisignaalin kahteen tai useampaan ulostuloon.

Jaotin pyrkii jakamaan sisään tulevan signaalin ulostuloihin minimaalisella vaimennuksella.

Haaroittin pytkii jakamaan antennisignaalin ulostulihin siten, että yhden ulostulon kuormitus tai siellä olevat häiriöt hairitsevät muita ulostuloja mahdollisimman vähän (tyypillisesti pyritaan luokkaa 20 dB häiriövaimennukseen). Haaroittimissa on yleensä selvästi isompi signaalin vaimennus kuin jaottimissa.

Mikä on kun keskusantenniverkkoon liitetyn television kuva huononee aina iltaisin aivan surkeaksi vaikka muuhun aikaan näkyy hyvin ?

Todennäköisimmin jollakin naapurillasi on ns. "viritetty" antennirasia ja kun tämä pistää televisionsa/videonsa päälle, sen tuottamat häiriöt valuvat sinun puolellesi. Valita isännöitsijälle, jonka huolia yhteisantenniverkko tyypillisimmin on.

Onko antennijohdon väliin asennettavilla antennivahvistimilla mitään virkaa ?

Antennin syöttöjohdon alapäässä olevalla vahvistimella ei ole mitään virkaa, ellei signaalia sen jälkeen jaeta esim. useammalle vastaanottimelle tai vastaanotin on kovin vanhaa mallia (yli 20 vuotta, joiden varsinkin UHF-virittimet olivat melko kohinaisia, joten uusi, vähäkohinaisempi vahvistin voi parantaa kuvaa).

Käyttökelpoisia ovat sellaiset systeemit, jossa itse vahvistin on mastossa ja se saa syöttövirtansa antennikaapelia pitkin ja sisällä on ainoastaan verkkolaite, jossa on liittimet antennikaapelia ja televisiolle menevää kaapelia varten.

Miksi antennivahvistin tulisi aina sijoittaa pitkän antennijohdon signaalin lähtöpäähän eikä vastaanottopäähän ?

Antennivahvistimella vahvistetaan signaalia, mutta samalla siinä kyllä aine vahvistetaan myös signaalissa jo olevaa kohinaa samassa suhteessa sekä antennivahvistimen omaa kohinaakin. Kaikessa tietoliikenteessä oleellista on riittävän signaali / kohinasuhteen ylläpitäminen, absoluuttinen signaalivoimakkuus ei ole itsetarkoitus, joten signaalivoimakkuuden kasvattaminen on hyödyllistä vain, mikäli se parantaa signaali/kohinasuhdetta.

Kun vahvistin sijoitetaan kaapelin alkupäähän, niin silloin vahvistin saa mahdollisimman voimakkaan signaalin sisäänsä, joten signaali-kohinasuhde on mahdollisimman hyvä (vahvistimessa aina joku vakio pohjakohinataso). Vahvistettu signaali (se hyötysignaali ja kohina) vaimenevat sitten kaapelissa saman verran.

Jos vahvistin sijoitettaisiin kaapelin loppupäähän, signaali-kohinasuhteesta tulisi huonompi, koska vahvistimen pohjakohina on edelleen saman suuruinen, mutta siihen sisään tuleva antennisignaali on koko kaapelin verran vaimentunut.

Onko standardia minkä napainen TV:n antenniliitin on seinässä ?

Vuonna 1984 käyttöön tuli standardi antennirasiamalli jossa televisiolle on urosliitin ja radiolle naarasliitin. Näissä uusissa rasioissa TV-alue on radiopuolella vaimennettu, joten radio ei toimi kunnolla TV-ulostulossa ja toisinpäin.

Tätä vanhemmissa rajoissa saattavat sekä TV- että radioliittimet olla saman napaisia ja niihin saattoi tulla aivan sama signaali tai suodatettu signaali, jota toisen liittimen taajuusalue on suodatettu pois (riippuu rasiasta).

Tuleeko niihin antennirasian TV- ja R-pistokkeisiin eri piuhat?

Radio ja TV ulostuloilla ei ole omia piuhotuksia. Kaikki signaali tulee antennirasiaan yhtä piuhaa pitkin ja ketjutettujen rasioiden tapauksessa suurin osa signaalista jatkaa sitten seuraavaan rasiaan sitä rasiassa kiinni olevaa toista piuhaa pitkin. Se osa signaalista joka jää sun rasiaan tulee sitten ulos noista radio ja TV ulostuloista.

Radioulostulon signaalia on radiohäiriöiden välttämiseksi suodatettu siten, että läpi pääsee vaan radiokanavien taajuudet (tyypillisesti noin 80-165 MHz kaista). Televisiolähdöstä tulee sitten ulos kaikki taajuudet paitsi nuo radiokanavat (suodatin hoitaa jälleen homman). Tuo kaikki suodatus tapahtuu siellä seinässä antennirasian sisällä (siellä sisällä on pieniä keloja ja kondensaattoreita jolla suodatus on toteutettu).

Mitä eroa on erilaisilla antennirasioilla ?

Rasioiden tyyppi vaihtelee sen mukaan, minkälaisessa verkossa ne on, eli onko kyseessä tähtiverkko, vai rasiat sarjassa. Uudet kerrostalojen verkot pyritään tekemään tähtiverkoiksi, jolloin kaikki rasiat ovat päättyviä, eli niissä on sisällä päätevastus.

Sarjaan johdotetussa verkossa on yhteen kaapeliin kytketty peräkkäin useita antennirasioita. Sarjaan kytketyt rasiat ovat läpimenevää tyyppiä ja sarjan viimeisenä on päättyvä rasia. Läpimenevässä rasiasta sisääntuleva kaapeli jatkaa ulostulosta seuraavaan rasiaan. Tälleistä sarjakytkentää käytetään useimmissa kerrostaloissa (vanha kaapelointitapa, jota ei suositella enää käytettävän). Antennirasioihin on yleensä merkitty rasian vaimennus desibeleinä, koska erilaisissa antenniverkoissa ja eri paikoissa verkkoa tarvitaan erilaisen vaimennuksen omaavia antennirasioita. Antennirasian perusvaimennusarvoja ovat 1 dB (käytetään haaroittimen yhteydessä ) ja tai 13 dB (käytetään jaottimen yhteydessä).

Mistä johtuu TV-kuvassa oleva lumisade ?

Kun television kuvassa on lumisadetta, se tarkoittaa että kuvasignaalin signaali/kohinasuhde on heikko. Tämä voi johtua joko siitä, että antennisignaali on liian heikko tai siinä on mukana liian paljon kohinaa. Käytännössä jos antennirasiasta tuleva kuva on lumisateinen, et pysty käytännössä sitä enää parantamaan antennirasian ja television välille asennetulla antennivahvistimella seuraavista syistä johtuen:

  • Antenniverkossa jos antennisignaali on kovasti heikko, niin siinä on jo mukana tuntuvasti koko antennisysteemin pohjakohinaa, joka vain vahvistuu samassa suhteessa kuin signaali missä vaan vahvistimessa jolla tällaista kohinaista signaalia vahvistetaan.
  • Tyypillisen antennivahvistimen pohjakohina on tyypillisesti samaa luokkaa television antennitulossa olevan vahvistimen kanssa, joten käytännössä samaa luokkaa oleva määrä kohinaa siihen signaaliin lisääntyy vahvistettiin se sitten television antennisisääntulon automaattisessa signaalitasosäätimessä tai ulkoisessa vahvistimessa.

Käytännössä vahvistin pitää laittaa jos sellainen laitetaan tuonne ennen signaali vaimentavaa kaapelia. Omakotitalon omassa antennisysteemissä antennimastoon ja kerrostalojen yhteisantenniverkon antennirasian perään ainoastaan jos on tarvetta jakaa signaali useammalle vastaanottimelle tai käyttää hyvin pitkää antennijatkokaapelia rasiasta vastaanottimeen.

Joissain tapauksissa kun käytetään hyvin epäherkkää televisiota ja antennirasiassa oleva signaalintaso on todellakin liian heikko (alle 60 dbuV) voi vahvistimen laittaminen parantaa kuvaa jonkin verran, van tästä ei ole mitään takeita eikä siitä mitään kristallinkirkasta enää millään saa.

Jos antennirasian signaali on yhteisantenniverkossa liian heikko, niin oikea tapa on ottaa yhteyttä talonyhtiöön/kaapeliyhtiölle, että signaali on liian heikko. Se on heidän asiansa huolehtia siitä, että signaali on antennipistorasiassa riittävällä tasolla. Käytännössä tilanne yleensä korjaantuu siten, että taloyhtiö/kaapeliyhtiö tilaa antennifirman miehet säätämään vahvistimet ja korjaimet talon antennikaapissa kohdalleen. Näin asian hoitumisesta on hyötyä kaikille.

Mitä ero on haaroittimella ja jaottomella ?

Haaroitin on laite joka jakaa signaalin osiin siten, että eri haarojen välillä on suuri häiriövaimennus. Haarojen lukumäärä voi olla jopa 8. Haaroitin sijoitetaan tähtipisteeseen ja sen haaroihin kytketään antennirasioille menevät kaapelit. Antennirasiat ovat perusvaimennukseltaan 1:n desibelin.

Jaotin on laite joka jakaa signaalin yhtä suuriin osiin mahdollisimman pienin häviöin. Jaottimessa ei ole eri haarojen välillä samanlaista häiriövaimennusta kuin haaroittimessa. Jos jaottimen haaroihin kytketään antennirasioille menevät kaapelit, on häiriösuojaus varmistettava käyttämällä antennirasioita, joiden perusvaimennus on 13 desibeliä.

Onko keskusantenniverkko maadoitettu ?

Turvallisuussyistä keskusantenniverkko on maadoitettu samaan potentiaaliin sähköverkon ja vesiputkistojen kanssa. Käytännössä pieniä (ei vaarallisia) jännitteitä voi esiintyä sähköverkon ja antenniverkon maadoitusten välillä (aiheuttavat monesti hurinaa audiosysteemeissä).

Yleensä antenniverkkojen tilanne on se, että kun verkot on kerran maadoitettu, niin maadoitusten kuntoa ei sen jälkeen enää yleensä tarkisteta. Kerrostalojen yhteisantenniverkkojen maadoitus tehtiin aikoinaan vahvistimelta kylmävesijohtoon vedetyllä kuparijohtimella ja luotettiin siihen, että maadoitus sitä kautta yhdistyy maahan. Eli maadoitusta ei asennettu kiinteistön maadoitusten kokoojakiskoon, niin kuin nykymääräysten mukaan on tapana tehdä.

Millä tavoin nykyaikaiset antennijärjestelmät suunnitellaan ?

Antennijärjestelmät suunnitellaan nykyisin tähtiverkoksi. Antennista signaali johdetaan antennikaapelia pitkin tähtipisteeseen, josta se haaroitetaan antennirasioihin eri puolelle taloa. Tähtimäisessä jakoverkossa kullekin antennirasialle tulee erikseen oma kaapelinsa. Tällainen verkon rakenne takaa luotettavan toiminnan ja uusien palvelujen helpon lisäämisen myöhemmin.

Mistä löydän perustietoa televisioantenneista ?

Digita Oy:n (oli ennen YLE Jakelutekniikka) sivuilla on teknistä neuvontaa televisioantenneihin liittyen. Televisioantennien perustekniikka esitetään hyvin osoitteesta http://www.digita.fi/neuvo/antenni.htm löytyvässä dokumentissa.

Millaisia TV-antennityyppejä on olemassa ja minkä kanavien vastaanottoon n sopivat ?

Antennit jaetaan kanavaryhmiin sen mukaan, mille taajuusalueelle ne on rakennettu.

Alue         Kanavat    Taajuusalue 
VHF I        E2 - 4     47 - 58 MHz 
VHF II       ULA        87,5 - 108 MHz 
VHF III      E5 - 12    174 - 230 MHz 
UHF IV ja V  E21 - 69   470 - 862 MHz 

TV-antenneja on saatavana tyypillisesti joko kanavaryhmäantennina E5-8 tai laajakaista-antennina kanaville E5 -12. UHF- alueen antenneja saa joko laajakaista-antenneina kanaville E21 -64 tai kanavaryhmäantennina esim. kanaville E21 - 38.

Useita eri antenneja käytettäessä eri antennien signaalit yhdistetään toisiinsa sopivilla yhdyssuotimilla.

Miten päästän varmimmin hyvään asennustulokseen TV-antennin asentamisessa ?

Omakotitalon suunnitteluvaiheessa on käyttäjien pyrittävä visioimaan mitä tarpeita tulevaisuudessa haluaa käyttää ja mihin on syytä varautua. Omakotitalon antennin suunnittelu perustuu samoihin periaatteisiin kuin minkä hyvänsä yhteisantennijärjestelmän, kyse on vain pienemmästä antennirasiamäärästä. Tässä muutamia yleisiä ohjeita ja vinkkejä antenniasennusten ympäriltä:

Varmin tulos antennien minimivahvistuksia määrättäessä saadaan mittaamalla etukäteen kyseisen asennuspaikan signaalitasot ja kuvien laatu. Tällöin voidaan jo suunnitteluvaiheessa sijoittaa antenni mahdollisimman hyvään paikkaan. Jos vastaan otto-olosuhteet voidaan katsoa normaaleiksi, määrätään antennin minimivahvistus lähetysaseman ja vastaanottopaikan ja välisen etäisyyden sekä vastaanotto taajuuksien perusteella. Mitä kauempana asemasta ollaan, sitä enemmän tarvitaan vahvistusta. Vahvistusta tarvitaan enemmän myös paikoissa, joissa kenttävoimakkuus on heikentynyt maastoesteiden takia.

Ennen antennimaston asentamista kannattaa tutkia saadaanko suunnitellussa asennuspaikassa paras mahdollinen kuvanlaatu. Kuvanlaatu on kokeiltava korkeussuunnassa sekä mahdollisuuksien mukaan vaakasuunnassa. Kriittisissä paikoissa pienikin antennipaikan muutos voi tuoda huomattavan parannuksen. Antennijännite nousee yleensä antennia ylöspäin siirrettäessä (erityisesti maastoesteiden takana). Kun hyvä tv-kuva (kohinaton ja haamuton) on löytynyt, niin siirrä vielä antennia ylös, alas ja sivuille noin antennisauvan mitta. Mikäli tv-kuva ei tällöin huonone, on paikka hyvä. Huomioi, että TV-ohjelmia lähetetään useilla kanavilla, joten kokeile antennin paikka kaikilla tällä antennilla vastaanotettavilla kanaville.

Vaikeissa tai muuten epäselvissä vastaanotto-olosuhteissa (maastoesteiden läheisyydessä, kaukana lähetysasemasta tms.) kannattaa kyseinen mittaus suorittaa aina. Vaikeissa olosuhteissa voi olla tarpeen kokeille useita eri antennin sijoituspaikkoja parhaimman (riittävän hyvän) löytämiseksi. Mikäli tyydyttävää kuvanlaatua ei löydetä katon alueelta, on syytä tutkia, päästäänkö parempaan tulokseen jossakin kohdissa tonttialuetta. Vastaanottopaikan ja lähetysaseman välissä ollessa maastoesteitä (mäkiä, rakennuksia) tai antenni tiheän puuston keskellä, tarvitaan varjottoman tai ainakin katseltavan kuvan saamiseen tarkkaa työtä ammattitaitoiseltakin antennialan asiantuntijalta eikä yleensä onnistu ilman mittalaitteita.

ULA-alueelle tyypillisen ulkoantennin vahvistus on luokkaa 2 dB. Mikäli halutaan paikallisradiolle antennia taloudellisin silloin on ns Z antenni jolloin vahvistusta ei ole, mutta verrattuna sisäantenniin tämä on kuitenkin merkittävästi parempi. VHF III ALUE (kanavat 5 - 12 ) antenni vahvistus on tyypillisesti luokkaa 13 dB. Tällä alueella ovat yleensä TV1 ja joskus myös TV2. UHF ALUE (kanavat 21 - 60 ) antennin vahvistus on tyypillisesti 15 dB. Tällä alueella toimivat yleensä TV2, MTV3, Nelonen ja SVT Ruotsi. UHF-antennin alue kannattaa valita siten että tv 4 (ruotsi) ja Nelosen vastaanotot näkyvyysalueellaan on mahdollista.

Mikäli jakoverkossa on useampia antennirasioita saattavat jakoverkon häviöt aiheuttaa "lumisadetta" TV-kuvaan. Ongelma ratkaistaan tavallisesti antennivahvistimella. Vahvistinta tarvitaan yleensä jakoverkon vaimennusten kumoamiseen. Huonon kuvan parantamiseen vahvistin käy vain silloin kun kuvanlaatu on varjoton, mutta lievää kohinaa (lumipyryä) on tv kuvassa.

Myös antennin vahvistusta kasvattamalla voidaan TV-kuvan kohinaa pienentää. Käytännössä ei ole mitään haittaa siitä että valitaan suurempivahvistuksinen antenni kuin on tarpeen. antenneissa. Parhaiden UHF-antennien vahvistus on n. 17-18dB:tä, mutta ne ovat kooltaan tällöin suurikokoisia ja vaativat tukevan maston. Suurempivahvistuksisella antennilla saavutetaan yleensä parempia tuloksia, koska kasvaneen vahvistuksen myötä paranevat myös muut vastaanotto-olosuhteet: etu-takasuhde, avauskulma ja ristipolarisaatiovaimennus. Suuntakuviolla (avauskulma) on erityisesti merkitystä silloin, jos läheisyydessä on kallioita, korkeita taloja tms. heijastavia pintoja. Monielementtinen "terävän" suunta-kuvion omaava antenni pystyy antamaan tällöin parhaan tuloksen (vähemmän heijastuksia kuvaan mukaan). Varjoja kuvassa voidaan vähentää ja niitten häiritsevyyttä minimoida ainoastaan antennin paikkaa ( sivusuunnassa / korkeudessa ) muuttamalla tai antennin tehokkuutta (vahvistusta) lisäämällä.

Nykyaikainen antennisignaalin jakoverkko suunnitellaan ja tehdään tähteen. Tähteen tehtävä antenniverkko tarkoittaa ettei yhtään antennirasiaa; edes samassa huoneessa kytketä sarjaan (peräkkäin), vaan jokaiselta antennirasialta tulee oma antennikaapeli antenniverkon tähtipisteeseen. Antennivahvistimissa ei kannata säästellä eikä kannata käyttää ns. 1 dB antennirasioita. Niinsanotut 1 dB:n antennirasiat ( LARE 01 / APS 011 jne. ) eivät sovita (päätä) linjaa olenkaan, mikä lisää helposti varjoja kuvaan ja vaikeuttaa helposti teksti-tv:n sekä NICAM:in (stereon) vastaanottoa.

Antennilkaapelointi tehdään sisäasennuskaapelilla (TELLU 13 tai vastaavaa) normaaleissa kaapelipituuksissa (n. 40 m saakka). Mikäli kaapelipituus on erittäin pitkä on käytettävä pienempivaimennuksista kaapelia ( TELLU 7 tai vastaavaa ).

Kaikki antennit maadoitetaan määräysten mukaan vähintään 6 mm2 Cu maadoitusjohdolla talon maadoituskiskoon. Antennisignaalin jakoverkko maadoitetaan järjestelmän (talon) ensimmäisestä yhteisestä tähtipisteestä. Lisäksi verkon jokainen tähtipiste maadoitetaan.

Miten voin varautua antennisysteemiä rakentaessani satelliittivastaanottoon ?

Satelliittivastaanottoon on syytä varautua ainakin kaapeloinnilla, koska kaapelointi jälkikäteen on yleensä hyvin työlästä. Valmiiseen taloon on monien uusien kaapeleitten asentaminen vaikeaa ja jopa mahdotontakin ilman suuria rakennustöitä, Asentamalla vähintään 4 antennikaapelia satelliittiantennille (tai arvioidulle paikalla) voi olla melko varma että ne eivät lopu kesken. Varaudu mahdollisuuteen tähtipisteeseen asennttavan monivalintakytkimen asentamiseen. Uuden talon suunnittelussa on mahdollista ottaa huomioon tulevaisuuden tekniikka ja näin mahdollistaa samanaikainen satelliittivastaanotto useammassa talon eri huoneissa.

Varaudutaan ainakin kaapeloinnilla ja rasioinnilla siihen, että satelliittivastaanottimen ohjelma voidaan jakaa kaikkiin antennirasioihin, Näin mahdollistetaan ohjelmien vastaanotto (katselu) koko talossa. Tämä tapahtuu oletetuista satelliittivastaanottopisteistä asennetuilla paluusuunnan kaapelilla ( toinen kaapeli antennivahvistimelle ja toinen rasia viereen). Satelliittivastanottopisteisiin asennetaan ns. kolmilähtöinen antennirasia ( TV / ULA / sat, viimeksi mainitussa on kierteellä varustettu F-liitin ), ja paluusuuntaan tavallinen antennirasia. Talon tähtipistekytketään siten, että kaikista satelliittivastaanottoon tarkoitetuista antennirasioista on mahdollista myös ohjata satelliittivastaanottimella monivalitakytkintä (13 /18 V ja 22 000 kHz on / ei, Diseg on / ei).

Miten voin jakaa AV-laitteeni (satelliittivastaanotin, videot, DVD-soitin tms.) signaalin kaikkiin omakotitaloni antennirasioihin ?

Mikä vaan videolähteen jakamiseen kodin antenniverkkoa myöten tarvitaan sopiva RF-modulaattori jolla signaali muutetaan antenniverkon muotoon sekä mahdollisuus lisätä signaali mukaan sopivaan paikkaan antenniverkkoa.

Jos videosignaalia on sopiva RF-signaalilähtö, voidaan signaali siitä viedä omalla kaapelillaan talon antennikaappiin. Täällä antennisignaali sitten yhdistetään talon muihin antennisignaaleihin sopivalla signalien yhdistäjällä ja mahdollisesti lisävahvistimella. Esimerkiksi monessa satelliittivastaanottimessa on RF-modulaattori, josta saa suoraan ulos sopivaa talon antenniverkkoon sopivaa RF-signaalia. Signaali verkkoon yhdistettäessä tulee huomioida että signaalia antavan laitteen lähetystaajuus ei mene päällekkäin jonkun muun jo verkossa valmiiksi olevan kanavan kanssa (tästä syntyy vain kummallekin häiriöitä). Tarvittaessa signaalia tuottavan laitteen RF-ulostulon taajuutta pitää säätää sopivaksi. RF-signaalia antavan laitteen antennisisääntuloa ei pidä kytkeä antenniverkkoon (ettei tule signaalin kiertoa).

Jos signaalia antavassa laitteessa ei ole RF-ulostuloa (esim. DVD-soitin), niin tarvitaan erillinen RF-modulaattori laitteen läheisyyteen. Erilliset RF-modulaattorit tahtovat olla kalliita (yhteisantennivehkeet) tai hankalia käyttää/hankkia (erilaisia laitekohtaisia lisätarvikkeita). Halpoja muutaman satasen modulaattoreita on tullut markkinoille, lähinnä digitaalisatelliittivastaanottimien tarpeisiin, ja ne sopivat moneen omakotikäyttöön kohtalaisesti.

RF-signaaalia antavista laitteista normaali videonauhuri on poikkeustatapaus, koska videonauhuriin tulee sisään antenniginaali ja se antaa samaa antennisignaalia ulos ulostulosta televisioon. Lisäksi videonauhuri tarvitsee sisään tulevaa signaalia omaan käyttöönsä (jos haluat nauhoittaa ohjelmia). Jos vidoenauhurin kytkisi suoraan huoneen antennirasiaan ja sen ulostulon antennikaappiin menevään paluukaapeliin, syntyisi signalin kierto, joka tekisi signaalin katselusta kokonaan mahdotonta. Jos nauhuri halutaan antenniverkkoon, on se kytkettävä antenniverkkoon joko kanavanvaihtajalla tai modulaattorilla. Kanavanvaihtaja ottaa nauhurin lähtökanavan signaalin ja muuttaa sen toiselle taajuudelle, joten haitallista signaalin kiertoa ei synny. Valitettavasti kanavanvaihtaja ei ole yleensä kätevä laite omakotitalon antenniverkon rakentajalle, koska kanavanvaihtajia käytetään yleensä vanhojen kerrostalojen antennijärjestelmissä niinpä niitten hinta liikkuu muutamassa tuhannessa ja on yleensä mekaanisesti+sähköisesti tehty johonkin tiettyyn antennilaitesarjaan. Kotikäyttöön yleensä ulkoinen RF-modulaattori on kätevin. ja toimivin ratkaisu. Sellaisessa erikoistapauksessa että videonauhuria käytetään vain toistavana laitteena, voi video omaa RF-modulaattoria yrittää käyttää siten, että videon antennisisääntuloa ei kytke ollenkaan talon antenniverkkoon tai muuhun antenniin (mielellään 75 ohmin terminointiliitin sisääntuloon pitämään häiriöt poissa). Tällöin videosta saa ulos puhdasta ja kiertovapaata RF-signaalia.

Millainen antennivahvistin tulisi hankkia antennisignaalin vahvistamiseksi ?

Antennivahvistimia on tyypillisesti kahdenlaisia: antennimastoon asennettavat antennivahvistimet ja sisälle sijoitettavat pistorasiaan laitettavat antennivahvistimet. Jos käytät omaa ulkoantennia ja sieltä tuleva signaali on liian heikko, niin sen vahvistamiseen kannattaa käyttää antennimastoon sijoitettavaa vahvistinta, koska turha sillä vahvistimella on vahvistaa alastulokaapelin häiriöitä ja kohinaa. Antennimastoon asennettavat vahvistimet saavat yleensä käyttöjännitteensä mastoon menevää antennikaapelia myöten. Vahvistimen virtalähde syöttää pienen turvallisen tasajännitteen (esim. 12 V) antennijohtoa pitkin ylös antennivahvistimelle. Tämän vuoksi virtalähteeseen liitetään myös antennijohto (alas tuleva TV-signaali ja ylös menevä tasajännite) ja televisiolle menevä johto (pelkkä TV-signaali).

Kaupan on myös "antennivahvistimia", jossa on vahvistinaste, tällaisessa verkkopistorasiaan laitettavassa purkissa, mutta siitä on iloa lähinnä vain jos signaali pitää sisätiloissa jakaa useamman television ja videonauhurin kesken. Siitä voi olla apua joidenkin vanhojen putkitelkkareiden kanssa, jossa varsinkin UHF-kanavanvalitsin on varsin kohinainen. Nykyaikaisen television tai videon kanavanvalitsijassa esiasteessa on periaatteessa ihan samanlainen vahvistinaste kuin erillisessä purkissa olevassa antennivahvistimessa, eikä se saa erilliseen purkkiin pakattuna mitään ihmeellisiä ominaisuuksia, mitä kanavanvalitsijan esiasteella ei olisi.

Kaikkien vahvistimien ongelmana on vahvistinasteen kohina, jolla on taipumus peittää heikko signaali. Samantyyppinen vahvistinaste kohisee yhtä paljon oli se sijoitettu kanavanvalitsimen esiasteeseen tai erilliseen antennivahvistimeen. Antennivahvistin tietysti kohisee ihan paljon oli se sijoitettuna television viereen taikka ylös antennimastoon. Erona vain on se, että ylhäällä mastossa olevan vahvistimen sisäänmenosignaali on voimakkaampi koska antennikaapeli ei ole vaimentanut sitä. Olettakaamme, että antennikaapelin vaimennus on 10 dB, jolloin vain kymmenysosa hyötysignaalin tehosta päätyy kaapelin alapäähän. Kun antennivahvistin viedään kaapelin alapäästä kaapelin yläpäähän saa se siten 10 dB voimakkaamman signaalin ja kun kohinataso ei muuksi muutu, on vahvistimen ulostulosta saatava signaali/kohinasuhde kasvanut 10 dB. Antennivahvistimen vieminen ylös parantaa siten saavutettavaa signaali/kohinasuhdetta tuon kaapelivaimennuksen verran. TV-kuvassa esim. 10 dB signaali/kohinasuhteen parannus näkyisi jo selvästi. Antennivahvistimen vahvistusta ei pidä tehdä liian suureksi, koska se kasvattaa hyvin nopeasti muita häiriöitä muilta kanavilta tai NMT ja GSM puhelimista. Sen vuoksi on kaapelivaimennus tunnettava melko tarkkaan, jottei antennivahvistimen vahvistusta säädetä liian suureksi.

Millainen antennin pitäisi hankkia neloskanavan katselemiseen ?

Ihan ensimmäiseksi kannattaa katsoa nelosen näkyvyyskartasta, että olet sellaisella alueella, että kuvan voi saada kunnolla näkyviin ja samalla katsoa mikä lähetin on se oikea. Osoitteesta http://www.yle.fi/ylelab/faq/Nelos.gif löytyy kartta ja lista neloskanavan lähettimistä näkyvyysalueineen.

Ensimmäisenä etsitään lähin lähetin ja sen taajuus. Sitten mennään tv-radio liikkeeseen ja pyydetään kapeataajuisia ko. lähettimen taajuudelle soveltuvia harava-antenneja kokeiltavaksi (liikkeestä saattaa löytyä asiantuntemusta antennin valitsemiseen). Seuraavaksi asennetaan suora johto antennista televisioon ja antenni ulos. Asenna antenni kokeilua varten kepin (n. 3-30m) nokkaan ja etsi paikka, missä saadaan paras kuva. Jos kuva jää pelkällä antennilla kohinaiseksi, niin hanki antennin lisäksi antennivahvistin. Sopivan antenni/vahvistin parin löytämiseen auttaa hyvä arvaus ja pätevän myyjän löytäminen.

Erityisesti noissa antenneissa on vara valita. Laajakaista-antennilla, jolla näkyy kaikki kanavat, ei todellakaan näe yhtään kanavaa heikossa kentässä. Toista ääripäätä edustaa yhdelle kanavalle tehty antenni, josta löytyy sitä vahvistusta riittävästi, mutta noita tarvitaankin sitten oma jokaiselle kanavalle.

Antennin paikan etsimisellä on hyvin suuri merkitys lopputulokseen. Parin metrin siirto sivusuunnassa saattaa hävittää ikävät varjot tai tuoda ennen näkymättömän kanavan näkyviin!

Vahvistimia kannattaa hankkia sitten, kunhan se kuva yleensä jotenkuten löytyy. Paras vahvistintyyppi on mastovahvistin, jossa se vahvistin toimii samalla jakorasiana UHF ja VHF antenneille siellä jossain kepinnokassa. Käyttöjännite syötetään antennikoksia pitkin ylös. Näin saadaan heikko signaali mahdollisimman lyhyellä siirtotiellä vahvistimelle.

Miten pääsen eroon TV:n antennisignaalin häiriöistä ?

Ensiksi kannattaa tarkistaa että antenni ja siihen menevät kaapelit ovat kunnossa. Vankoilla sisäasennukseen tarkoitetuilla kaapeleilla on jatkuvassa ulkokäytössä tapana vettyä ja näin ollen siitä tulee verkkoon ylimääräistä vaimennusta, mikä huonontaa kuvanlaatua (lisää lumisadetta). Halpa ja joskus jopa auttava konsti on tarkistaa antennirasian liitokset ja etenkin jos vaipan liitos on huono, niin antennijohto kokonaisuudessaan toimii antennina ja imee häiriöitä matkan varrelta. Kannattaa tarkistaa että kytkennöissä käytetyt antennikaapelit ovat kunnollisia (kaksoissuojattua rakennetta).

Mikäli tällä hetkellä käytössä olevassa antenniverkossa esiintyy häiriöitä ja käytössä olevat rasiat ovat vanhoja, kannattaa harkita rasiaremonttia. Nykyiset rasiat ovat säteilyominaisuuksiltaan huomattavasti parempia, eikä ketjun muiden vastaanottimien mahdolliset häiriöt samalla tavalla häiritse muiden TV-katselua. Antenniverkon ja siihen liittyvät rasiat omistaa kiinteistö, joten kannattaisi keskustella isännöitsijän kanssa, ennen kuin rupeat rasiaa vaihtamaan.

Lisätietoa antennihäiriöistä löytyy osoitteesta http://www.digita.fi/neuvo/hairio.htm, mistä löytyy hyvät kuvat ja selityksiä erilaisista antennihäiriöistä.

Mikä on ongelmana kun videoiden läpi televisiokuvaa katsottaessa näkyy kuvassa toinen televisiokanava haamukuvana taustalla ?

Jos ongelmaa ei esiinny kun videonauhuria ei ole television ja antenniliitännän välissä, niin vika johtuu todennäköisesti liian kovasta antennisignaalista. Joissain videoissa on takana kytkin, jolla valitaan signaalin tulotaso, mallia HIGH / LOW. Jos se ei ole high-asennossa, käännä se, kytke johdot takaisin ja katsoa onko oire vielä tallella.

Mistä johtuu, että jonkin toisen verkon tv-ohjelma näkyy katseltavan ohjelman läpi?

Tällaisen häiriön syy on useimmiten huonosti suoritettu yhteisantennijärjestelmän säätö. Toisin sanoen kanavien kesken on liian suuri tasoero ( = antennijännitteet ovat eri suuret). Yhteisantennijärjestelmän tapauksessa korjaus pitää jättää alan ammattilaiselle jolla on tarpeelliset mittalaitteet tasojen säätämiseksi oikeiksi.

Jos ilmiö esiintyy vain ajoittaa, ei vika välttämättä ole tasoltaan liian korkeassa antennisignaalin tasossa. Jos ilmiö esiintyy vain kovilla pakkasilla on kyseessä todennäköisesti toisen kaukana ja samalla kanavalla toimivan tv aseman signaali. Näistä ongelmista YLE silloin tällöin tiedottaakin, ainakin silloin kun ne ilmenevät kehä kolmosen sisällä (mm. Teksti-Tv:n sivulla 607). Ongelma voi johtua myös siitä, että UHF-antennin päälle kerääntyy lunta, joka jäätyy. Kun lumi on jäässä, se saattaa muodostaa antennille ns. toision, joka voi ilmetä mm. antennin suunnan olevan pielessä tai ohjautuvan uudelle kanava-alueelle tai sitten vaikka sitten signaalin voimistumisena.

Mistä johtuu, että television ääni surisee joillain televisiokanavilla kun teksti ilmestyy ruutuun ?

Suomessa käytettävässä TV-järjestelmässä musta kuva-alue edustaa suurta lähetintehoa ja valkoinen melko pientä lähetintehoa (kuvakantoaallon tasoa). Jos lähetysketjussa tai TV-lähettimessä tai väärin säädetyn TV-vastaanottimen sisällä tapahtuu valkoisen tason yliohjaus, saattaa kuvakantoaalto katketa kokonaan tämän valkoisen tekstin kohdalla. Useimmissa televisioissa äänen erotus perustuu siihen, että kuva- ja äänikantoaaltojen ero on aina 5.5 MHz, joten äänen erottamiseen tarvitaan molemmat kantoaallot. Jos kuitenkin kuvakantoaalto katkeaa yliohjautuneen valkoisen kohdalla, ei äänen erotus onnistu vaan kaiuttimessa kuuluu tästä aiheutunutta pörinää, kun audiosignaali katkeaa satoja tai tuhansia kertoja sekunnissa.

Joskus tämä johtuu huolimattomasti säädetystä tekstigeneraattorista, mutta yleensä häiriö esiintyy vain esim. elokuvatekstityksessä tai uutisten tekstityksissä, mutta ei molemmissa. Jos häiriö on jatkuvaa, on syytä epäillä, että vika on omassa vastaanotossa. Useimmiten auttaa kun kyseisen kanavan hienoviritystä hieman säätää.

Monitie-eteneminen (haamukuva) saattaa joskus aiheuttaa sen, että valkoisten kirjainten kohdalla (jolloin lähetysteho muutenkin on matala) heijastunut signaali kumoaa suoraan tulleen signaalin, jolloin videosignaali katkeaa, katkoen samalla äänen erotuksen. Tällöin voi auttaa antennin uudelleen suuntaaminen tai kapeampikeilaisen (useampielementtisen) antennin hankinta.

Kuvaruudussa näkyy hetkittäin kaksi kipinävyötä lyhyen ajan. Mistä tämä voisi johtua?

Syynä tämän tyyppiseen häiriöön on usein jokin termostaatilla varustettu laite esim. lämminvesivaraaja, sähkölämmityspatteri tms. Häiriön paikallistamiseksi kannattaa ottaa yhteys Digita OY:hyn (entinen Ylen Jakelutekniikka). Lisätietoja löytyy osoitteessa http://www.digita.fi/neuvo/kehys.htm.

Mikä on vika kun tietyn televisiokanavan kuvaan ilmestyy aina silloin tällöin staattista kipinähäiriötä ?

Staattinen kipinöinti, jossa ruutu tulee täyteen valkoisia kipinöitä, jotka saattavat liikkua tasaisesti, viittaisi sähkömoottorin aiheuttamaan häiriöön (esimerkiksi jääkaappi, pakastin, tuuletin). Eräs mahdollisuus on, että yhteisantennijärjestelmässä johon olet kytkeytynyt ei ole tarpeeksi vapaita kunnollisia kanavia, vaan joidenkin televisiokanavien jakelu on jouduttu suorittamaan ns. I-alueella (kanavat 2-4). Tämä alue on valitettavasti hyvin häiriöaltis, jolloin esim. sähkölaitteet ja polttomoottorit aiheuttavat herkemmin häiriötä näille kanaville, kuin ns. III-alueella (kanavat 5-12).

Mistä saa tietoa antenniverkoista ja televisioantennin asentamisesta ?

Digitalta on saatavissa opas pientalon antenniverkon suunniteluun ja häiriötilanteissa heiltä saa neuvontaa. Digita huolehtii siitä, että radio- ja televisio-ohjelmat näkyvät ja kuuluvat luotettavasti ja häiriöttä kaikille kaikkialla Suomessa. Häiriötilanteissa kannattaa vilkaista Digitan Yleisöneuvontasivua osoitteesta http://www.digita.fi/neuvo/kehys.htm.

Telehallintokeskus on antaa määräykset kaapelitelevisio- ja yhteisantennijärjestelmien rakentamisesta ja ylläpidosta, joten kannattaa tutustua myös heidän verkkosivuihinsa.

Mitä pitää ottaa huomioon jos kytken useita laitteita sarjaan antennijohtojen kautta ?

Usein RF-signaalin ketjutusta tukevat laitteet vahvistavat videosignaalia ja siten saattavat jopa parantaa heikosti näkyviä asemia. Toisaalta vahvistus voi myös lisätä joissain tilanteissa kuvan kohinaa tai aiheuttaa muita häiriöitä (jos vahvistusta tulee liikaa tai laitteet tuottavat muita häiriöitä).

Ongelmia tulee lähinnä silloin, kun laitteet lykkäävät piuhaan oman signaalinsa kokonaan tai osittain jonkin olemassa olevan TV-kanavan (tai toisen ketjutuksessa mukana olevan boksin) lähetteen päälle. Jos näyttää siltä, että kuvanlaatu huononee vain jollain tietyllä TV-kanavalla, on kyse todennäköisesti tästä. Tällöin kannattaa kaivaa laitteiden manuaalit esiin ja tarkastaa, onko niissä mahdollista kytkeä oma RF-lähete kokonaan pois tai edes siirtää/trimmata se toiselle kanavalle.

Vanhemmissa laitteissa RF-modulaattorin lähetystaajuuden säätö on yleensä jonkinlainen ruuvimeisselillä käänneltävä trimmeri takapaneelissa tai pohjassa. Uudemmissa sama toiminto saattaa olla elektroninen ja piilotettu laitteen valikoihin (tai etupaneelista käsin jollain hämärällä ja epäloogisella ohjekirjasta löytyvällä näppäinyhdistelmällä säädettäväksi.)

Miksi kaapelitelevisiokaapelissa on kanavat eri paikassa kuin suoraan ilmasta vastaanotettaessa ?

Kaapelitelevisiosysteemeissä ja suurissa yhteisantennijärjestelmissä joudutaan käyttämään kanavapaikanmuuntimia joilla kanavat siirretään toiseen kanavapaikkaan häiriöiden välttämiseksi. Jos kaapelissa ja ilmassa kulkisi ohjelma samalla taajuudella, niin ne saapuisivat hiukan eri aikaan vastaanottimeen ja sekoittuisivat siellä keskenään (tyypillisten vastaaottimien häiriösuojaus ei ole mitä parhain) aiheuttaen haamukuvia ja muita häiriöitä. Lisäksi tuollainen kaapelitelevisiojärjestelmä ei ole äärimmäisien tiivis ja siitä voi säteillä ulos siellä olevaa signaalia (määräykset sanoo kuinka paljon saa säteillä ulos). Jos kaapelin kanavat olisivat samalla taajuudella kuin ilmassa olevat lähetteet, niin tästä syntyisi helposti häiriöitä normaalisti antennilla vastaanottaville ihmisille. Eri taajuudet suojaavat myös toisinkin päin, koska vuotavaan kaapeliin pääsee lähetettä ulkoa, ja kun samalla taajuudella ei ole kaapelissa mitään kanavaa, niin häiriöitä ei tule myöskään kaapelin katsojille.

Miksi kaapelitelevisiossa osa satelliittikanavaista tulee monona ?

Kaapeliyhtiö ottaa kanavat vastaan omilla lautasillaan sekä satelliittivirittimillään ja siirtävät ne modulaattoreilla kaapeliin sopiville taajuuksille. Ääni laitetaan aina mukana normaalina taajuusmoduloituna (FM) monoäänenä, koska se kuuluu PAL-standardiin. NICAM on sitten optionaalinen, ei pakollinen lisä tuohon. NICAM-äänen laittamiseksi kaapeliverkkoon tarvitaan digitaalinen NICAM-modulaattori jotka ainakin aikaisemmin ovat olleet kalliita ja myös mahtumiskysymys, koska täyteen pakatussa kaapelissa seuraavan kanavan kuva saattaa tulla niin lähelle Nicam-kantoaallon taajuutta että vastaanottimista loppuu selektiivisyys.

Kaapelitelevisioyhtiö tarvitsee stereoäänelle oman Nicam-modulaattorin, koska satelliittikanavat eivät käytä tavallisesti NICAM-ääntä. Satelliittikanavat käyttävät ihan omia äänisysteemejään (ja joskus erilaista kuvan lähetystapaa) joita satelliittiviritin osaa purkaa, ja sen jälkeen nuo pitää uudelleen moduloida kaapeliin täkäläisten systeemien mukaisiksi.

Videoelokuvakysymykset

Mikä on widescreen ?

Widescreen kuvaformaatilla elokuvien yhteydessä tarkoitetaan laajakuvamallista kuvaa, jonka kuvasuhde on 16:9, 1.85:1 tai 2.35:1 eli kuva on leveyssuunnassa korkeussuuntaa huomattavasti suurempi. Yleisimmin käytettyjä kuvasuhteita ovat 2.35:1 ja 1.85:1.

Koska elokuvat tehdään leveällä kuvasuhteella, olisi tarkoituksenmukaista että ne katsottaisiin myös kotona kokonaisina eli leveinä. Tähän ei kuitenkaan usein käytännössä päästä, koska kotona olevan näyttölaitteen (useimmiten normaali 4:3 kuvasuhteen televisio) kuvan muoto ei ole sama kuin elokuvissa, vaan joudutaan käyttämään erilaisia konversiomenetelmiä, jotta elokuva saataisiin näkymään hyvin kotioloissa.

Mitä ovat Pan&Scan- ja Letterbox-menetelmät ?

Television kuvan muoto on 4:3, joten normaalisti 1:1.8..2.35 formaatissa kuvattu elokuva ei suoraan sovellu televisiossa esitettäväksi. Jotta eri kuvasuhteen kuva saataisiin näkyville normaalissa televisiossa, pitää tälle kuvamateriaalille sopiva muunnos, jotta saataisiin aikaan normaaliin televisioon sopivaa kuvaa. Letterbox-menetelmässä kuvaa pienennetään siten, että televisiokuvaan jäävät musta palkit ala- ja yläreunaan. Pan&Scan-menetelmässä elokuva tavallaan kuvataan uudestaan, sillä alkuperäistä kuvaa rajataan TV-ruutuun sopivaksi panoroimalla alkuperäistä materiaalia. Kun elokuvasta tehdään videokasettiversio, käytetään useinmiten Pan&Scan-menetelmää, eli leikataan yleensä kuvan laidoilta yleensä kaistaleet pois, jotta kuva saataisiin täyttämään tavallisen television laatikkomaisen kuvaruudun. Vielä 16:9 televisiollakaan ei päästä kokonaan eroon konversiotarpeesta, sillä 2.35:1 kuva on vielä selvästi 16:9 kuvaakin leveämpi. Kuitenkin 16:9 televisiolla päästään paljon parempaan kuvaputken hyödyntämiseen kuin 4:3 TV:llä.

Mistä saa laajakuvaelokuvia ?

Tällä hetkelläkin kuitenkin laajakuvasuhteella olevaa materiaalia on saatavilla erittäin paljon laserdisc-levyillä ja DVD-levyillä. Osalla DVD-levyistä on harrastettu anamorfista tallennusmuotoa, jolloin tavallisesta televisiosta katsottuna ko. levy näyttää pystysuunnassa venähtäneeltä. Widescreen-televisiossa kuva litistetään kuvaputken malliseksi, jolloin kuvan suhteet näkyvät oikeina. Tällä tavoin saavutetaan suurempi resoluutio, kun mustiin palkkeihin ei tarvitse käyttää hukkaan kuvan pystyresoluutiota. Litistettynä anamorfinen DVD näyttää erittäin hyvältä laajakuva-TV:stä. Lähes kaikki julkaistut ja julkaistavat DVD video -levyt julkaistaan laajakuvamuodossa.

Mitä videofilmejä on Suomesta saatavana widescreen-versiona ?

Suomalaisia widescreen VHS-julkaisuja lista osoitteessa http://www.sci.fi/~jatt/widescreen/suomi_vhs.html on epätäydellinen lista widescreen formaatissa saatavista VHS-videoelokuvista.

Miten elokuvan 24 kuvaa sekunnissa nopeus muutetaan televisioon sopivaksi ?

Normaalissa elokuvafilmissä on 24 kuvaa jokaista sekuntia kohden. Nämä näyteään 24 kuvaa sekunnissa elokuvakankaalla. Jotta kuva ei välkkyisi elokuvakankaalla, niin jokainen ruutu väläytetään elokuvakankaalle tyypillisesti kolme kertaa (eli kankaalla näkyy 72 väläystä sekunnissa, jokainen kuva väläytetään kolmesti). Perinteisessä projektorissa on kolmisiipinen suljin, jolla väläytys hoidetaan.

Elokuvien muuntamisessa 50 Hz PAL-järjestelmään ja 60 Hz NTSC-järjestelmään käytetään seuraavia menetelmiä:

Elokuvafilmiä PAL-signaaliksi muutettaessa jokaista elokuvaruutua näytetään kahden kentän ajan, mistä nimitys 2:2-pulldown, eli joka ruutua näytetään 2/50 s, eli 1/25 s. Tästä johtuen elokuvafilmiä joudutaan pyörittämään noin 4% ylinopeudella, jotta alkuperäisestä 24 kuvaa sekunnissa tulisi televisioon sopivampi 25 kuvaa sekunnissa. Kuvassa tätä ei huomaa, mutta äänen taajuus nousee pikkaisen ja sen tarkkakorvainen kuulee. Toinen tapa olisi lähettää joka 24. kuva kahteen kertaan, mutta tämän huomaisi helpommin kerran sekunnissa tapahtuvana nykimisenä, joten sitä ei käytetä.

NTSC:llä ei voisi edes ajatella elokuvan ajamista 30 kuvaa sekunnissa. NTSC-televisiosysteemissä käytetään 3:2 pulldownia, joka käytännössä saa aikaiseksi sen, että joka toista kuvaa näytetään 3 ruudun ajan (1/20 s) ja joka toista 2 ruudun ajan (1/30 s). Kahden elokuvaruudun näyttämiseen kuluu näin 3/60 s + 2/60 s = 5/60 s = 1/12 s, eli yhtä kuvaa kohden 1/24 s. Näin elokuvat voidaan esittää televisiossa oikealla nopeudella, mutta kuvan liikkeisiin tulee lisää nykimistä.

Useimmiten elokuvista tehdään erikseen versiot 50 ja 60 Hz:n kuvalle. Näin noita valmiiksi muunnettuja elokuvia yleensä tarvitse yleensä uudelleen konvertoida muodosta toiseen, koska muunnos aina huonontaa kuvanlaatua.

Miten toimivat videostandardimuunnokset NTSC:n ja PAL-järjestelmien välillä ?

Kun videosignaali muunnetaan 60 Hz NTSC-järjestelmästä 50 Hz PAL-järjestelmään, niin muunnoksessa täytyy tehdä seuraavat asiat:

  • Värikoodaus PAL-järjestelmän mukaiseksi
  • Kuvatajuus sopivaksi: Jätetään joka kuudes NTSC-kuvan ruutu pois
  • Resoluutio sopivaksi: Tuplataan joka kuudes juova

Kun videosignaali muunnetaan 50 Hz PAL-järjestelmästä 60 Hz NTSC-järjestelmään, niin muunnoksessa täytyy tehdä seuraavat asiat:

  • Värikoodaus NTSC-järjestelmän mukaiseksi
  • Kuvatajuus sopivaksi: Tupataan joka viides PAL-kuva
  • Resoluutio sopivaksi: Jätetään joka kuudes juova pois

Periaatteessa joka kuudes frame näytetään kahdesti ja hukataan joka kuudes juova, mutta tuollainen kuva näyttää nykivältä ja jossain tilanteessa myös raidalliselta. Mikäli operaatio halutaan tehdä hyvin, niin käytetään melko fiksua laitetta, joka analysoi kuvaa ja matemaattisesti yrittää interpoloida puuttuvia frameja sekä generoi niistä 625 juovasta 525 fiksummin.

Mikä säätelee elokuvien ennakkotarkastusta ?

Elokuvien ennakkotarkastusta säätelee Laki elokuvien tarkastuksesta (29.5.1965/299) joka löytyy osoitteesta http://www.vet.fi/elokuva/elaki.html. Alla ote laista: "Elokuva saadaan esittää Suomessa, paitsi milloin se lähetetään televisiossa, vain, jos se on tarkastettu ja hyväksytty esitettäväksi siinä järjestyksessä kuin siitä lailla säädetään. Elokuvana pidetään optisen kuvanmuodotuksen avulla tai muulla menetelmällä tehtyä tallennetta, jonka sisällys voidaan teknillisin keinoin esittää liikkuvina kuvina." Lisäksi "Edellä 1 §:ssä säädetystä tarkastuksesta ovat vapautetut: [...] 7) video- tai muut ohjelmapelit, joissa pelaaja voi vaikuttaa näyttölaitteessa näkyviin tapahtumiin.(6.3.1987/266)".

Satelliittivastaanotto

Miten satelliittivastaanotto toimii ?

Sateellittivastaanottosysteemi on pääpiirteissään seuraavanlainen: Antennissa (paraboli/offset) oleva mikropää ottaa antennin keräämät radiosignaalit ( 10-12 GHz) vastaan ja muuntaa ne välitaajuuskaistalle (900-2000 MHz). Satelliittiviritin sitten ottaa vastaan tämän signaalin ja muuntaa sen video- ja äänisignaaleiksi televisiolle.

Montako ilmaista satelliittikanavaa näkyy 1,6m moottoriohjatulla peilillä yhdistettynä digitaalivirittimeen, ilman mitään maksukortteja ?

Tulos riippuu tietenkin siitäkin, mihin satelliitteihin on vapaa näkyvyys. Jos kaikki satelliitit ovat esteettä näkyvissä ja puhutaan vain 11-12 GHz:n alueesta (4 GHz:n alue vaatii isomman antennin ja muuta erikoista), "oikeita" kanavia näkyy ehkä noin 250-300. Ja tietenkin paljon radioasemia päälle. Eniten noita kanavia on Astroissa ja Hot Birdeissä. Jos laskee kaikki mahdolliset välityskanavatkin, TV-kanavia on yhteensä noin 1000.

Missä muodossa satelliitista virittimelle tuleva lähete on ?

Satelliitista tuleva lähete on mikroaaltotaajuiselle kantoaallolle moduloitua kuvasignaalia. Lähetysnormeja on Euroopassa yleisessä käytössä kolme: PAL, D2MAC ja MPEG. PAL-lähete on normaalia videosignaalia moduloituna vaan satelliitin kantoaallolle. D2MAC on satellittilähetykseen kehitetty videosignaalin muoto, jossa analogisen kuvasignaalin mustavalko- ja väriosat lähetetään aikamultipleksoidusti samassa signaalissa. MPEG on digitaalinen tekniikka, jossa videokuva on muutettu MPEG2-muotoon ja tyypillisesti useiden kanavien ohjelmat on yhdistetty yhteen vastaanotettavaan datavirtaan.

Tulisiko minun hankkia anloginen vai digitaalinen satelliittivastaanotin ?

Digitaalinen vastaanotin on tänä päivänä ainoa reaalinen vaihtoehto. Jos olet vakava satelliittivastaanottaja, niin kannattaa ostaa vastaanotin, jossa on Common Interfacen eli digitaalisen salausjärjestelmän yhteisen rajapinnan liitäntä maksukanavia varten. Tarjolla on myös vapaitten kanavien (ohjelmien) digitaalivastaanottimia, sellaista harkittaessa on edullisemman hinnan vastapuolena huomioitava ettei sellaiseen ole myöhemminkään mahdollista lisätä salauksenpurkulaitteistoa tai sitten sellainen maksaa saman kuin uusi digitaalivastaanotin. Vastaanottimen ja peilipaketin kaapeleineen yms. hintaluokka on siinä 500 eurosta ylöspäin.

Analogiten PAL että PAL/D2MAC vastaanottimien valmistus on lopetettu ja ohjelmatarjonnan hiljalleen poistuminen. Analogiavastaanottimet ovat halvempia (jos jostain vielä löytää), joten pääsee pienemmällä rahalla alkuun mutta puutteena on vastaanotettavien ohjelmien tarjonta tai paremminkin sen vähän kerrassaan pieneneminen.

Digitaalisuuteen siirrytään monesta eri syystä, näitä ovat muun muassa parempi kuvanlaatu (silloin kun sitä on) tehokas taajuusalueen käyttö ja tehokkaan salauksen helppo lisääminen signaaliin sitä tarvittaessa. Yhteen satelliitti kanavaan saadaan mahtumaan 6-8 digitaaliohjemaa käytettävästä välityskapasiteetista ja käytettävän rahanmäärästä riippuen jopa enemmänkin.

Millainen on satelliittikanavien kuvan/äänenlaatu ?

Kuvan ja äänen laatu riippuva hyvin voimakkaasti käytetystä virittimestä, lautasesta, systeemin säätöjen hyvyydestä (lautasen suuntaus jne) sekä katsottavasta kanavasta. Tuo kuvanlaatu riippuu kovasti kanavasta ja jopa kanavan sisällä ohjelmista.

. Lähetyksissä (varsinkaan analogisissa) ei sinällään ole kuvanlaadulle muita rajoitteita kuin normaalissakaan televisiolähetyksissä. Jos vastaanotin on huono ja lautaselta tulee heikko signaali, niin sitten kuvanlaatu voi olla mitä sattuu. Jos esimerkiksi PAL-kanavien kuvanlaatua verrataan maanpäällisiin TV-kanaviin, niin hyvissä vastaanotto-olosuhteissa kuvanlaatu on paljon parempi kuin normaaleissa maanpäällisissä televisiolähetyksissä. Pelkästään PAL-virittimiä saa tosi halvalla (alkaen muutama satanen).

Periaatteessa D2MAC-systeemin pitäisi tarjota PAL-signaalia parempi kuvanlaatu, mutta hyvän D2MAC-vastaanottimen/dekooderin löytäminen voi olla kuitenkin lähes mahdotonta. Yleensä viat liittyvät kuvanlaatuun: kuva voi olla esim. vihertävä (vanhemmat MAC-koneet), siinä voi olla vaakaraitoja, pohjasävy voi olla harmaa, kuvassa voi olla todella paljon kohina tai pohjasävy on liian tumma. Joissain laitteissa taas on ongelmia joidenkin maksukanavien katsomiseen tarvittavien korttien kanssa.

Digitaalivirittimellä pääsee vielä teoriassa parempaan kuvanlaatuun. Parhaimmillaan tuo kuva on erinomainen ja pesee ja linkoaa minkä tahansa "analogisen" lähetyksen (sat/maanäälinen). Toisaalta taas huonoimmmillaan se on varsin surkeaa katsottavaa. Käytännössä monet lähetykset pakataan pilalle (jotta saadaan mahdollisimman paljon kanavia), ja laatu voi olla huonoimmillaan jopa VHS:ää heikompi.

Sateelliittilähetysten äänenlaadussa ei ole yleensä valittamista, jos käytössä on kunnollinen vastaanotin. D2MAC-kanavilla on NICAM-koodattu monikanavaääni (siis vain kahta voi tietysti kuunnella, mutta siellä voi olla useampia raitoja). PAL-kanavilla taas analoginen FM-moduloitu ääni kohinanvaimennuksella varustettuna.

Kannattaako hankkia digitaalinen vai analoginen satelliittiviritin ?

Nykypäivänä digitaalivirittimen hankinta tulle joka hetki kannattavammaksi analogiseen verrattuna. Maksukanavat ovat pääosin siirtyneet digitaaliseen lähetystekniikkaan. Vaikka haluaisi vain ilmaisia kanavia niin digitaalinen viritin on jo melkein kannattavampi hankinta. Ilmaisia TV-kanavia on digitaalisena Astra/Hotbird/Sirius/Thor-satelliiteissa yhteensä yli 200. Radiokanaviakin on yli 100.

Mitä etua on suuremmasta lautasen koosta ?

Mitä suurempi satelliittilautasen koko on, eitä enemmän se kerää satelliitista tulevaa lähetettä mikropäähän, eli mikropää saa voimakkaamman signaalin. Signaalin voimakkuudella on tyypillisesti taso, jota huonommalla signaalitasolla kuva huononee radikaalisti. Jotta aina voidaan pysyä hyvällä toiminta-alueella tarvitaan sitä isompi peili, mitä enemmän ollaan sivussa satelliitin voimakkaimmasta säteilykeilasta. Jos lautanen on suurempi kuin katselupaikalla olisi tarpeen, toimii tämä ihan hyvin, mutta kuvanlaadussa ei ole mitään radikaalia etua. Ainoa merkittävä etu "liian isossa" peilissä on, että huonollakin säällä kuva näkyy kohtuullisen hyvin (kun "juuri ja juuri riittävällä" huonolla säällä kuva huononee tuntuvasti). Suuren lautasen hankinnassa kannatta huomioida, että mitä isompi lautanen on käytössä, sen tarkempi täytyy sen suuntauksessa olla.

Voiko yhteen satelliitin lautasantenniin asentaa montaa mikropäätä ?

Tavalliseen lautasantenniin voi toki asentaa 'vaikka kuinka monta' päätä, mutta tällaisessa sivusyötössä signaalin taso heikkenee nopeasi kun mennään kauemmaksi pois lautasantennin polttopisteestä. On olemassa myös erikoisempia lautasantennityyppejä, jotka on erityisesti optimoitu useamman kuin yhden sivusyöttöisen mikropään kanssa toimimiseen (mm. paraboloidiset peilit ja multifokus-antennit).

Saako satellittilautasen asentaa omalle parvekkeelle ?

Yleinen taloyhtiöiden sääntö on ollut: jos peili on kokonaan omalla parvekkeella, saa semmoisen laittaa. Jos lautanen on kokonaan omalla parvekkeella eikä aiheuta vaara tai häiriötä muille, niin vaikea sitä on lienee silloin kenenkään kieltää. Kannattaa varmistaa miten tilanne on omassa taloyhtiössäsi isännöitsijältäsi.

Parvekesijoittamisessa tulee vielä kysymykseksi onko parvekkeesi sellaiseen suuntaan, että voit asentaa sinne lautasantennin ja saada sillä kunnollista signaalia (satelliitti siinä suunnassa jonne parvekkeelta on esteetön näkyvyys).

Jos haluaa lautasen, joka ulottuu parvekkeen ulkopuolelle tai kiinnittyy rakennuksen ulkoseinälle, niin sitten tarvitaan lupia tämän asentamiseen (taloyhtiö,mahdolliset julkisivuseikat jne.).

Mihin suuntaan satelliittiantennin ?

Yleensä satelliittipakettien mukana tulee semmoinen kartta, johon on piirretty kompassisuunnat ja korotuskulmat useimpiin satelliitteihin (Thor, Eutel, Sirius, Astra..). Kannattaa myös kysellä näitä tuotteita myyvistä ja asentavista liikkeistä koska heillä on tietoa näistä suuntausasioista. On hyvä ostaa satelliittitarvikkeet sellaisesta liikkeestä, jossa on myös asennuspalvelu (jos oma asennus ei heti onnnistu niin saa sitten helposti apua).

Karkeasti ottaen "tärkeimmät" maksulliset saa noin 60-90 cm:n lautasella ja analogisella tai digitaalisella virittimellä noin 30 ja/tai 23 asteen päästä etelästä länteenpäin. Maksuttomia saa kätevimmin samanlaisella laitteistolla noin 14 tai 6 asteen päästä etelästä länteenpäin. Jos käytössä on analoginen viritin, 6 asteen päästä etelästä länteen vastaanotettavat ilmaiskanavat vaativat kuitenkin huomattavasti suuremman lautasen. Digitaaliset tulevat pienelläkin. Kaikki nuo satelliitit ovat noin 20 asteen korkeudessa. Satelliitteihin on oltava esteetön näkyvyys, eli edessä ei saa olla esimerkiksi puita. 90-senttinen antenni on suunnattava satelliittiin 2 asteen tarkkuudella ja 60-senttinen 3 asteen tarkkuudella.

Jos et halua nimenomaan Sirius-satelliitissa asemassa 5°E olevia analogisia maksukanavia, sinun kannattanee hankkia digitaalinen viritin. Paikallinen alan liike osaa varmasti neuvoa tarkemmin. Katso puhelinluettelon keltaisilta sivuilta, mitä kauppiaita/asentajia alueeltasi löytyy.

Kanavatiedot näet parhaiten osoitteesta http://www.lyngsat.com/europe.shtml. Maksulliset kanavat ovat satelliiteissa, jotka ovat tuolla sivulla mainituissa asemissa 0,8°W ja 5°E. Maksuttomat ovat satelliiteissa, jotka ovat asemissa 13,0°E ja 19,2°E.

Suomessa tilattavista maksullisista kanavista saat tietoja osoitteista:

Millaisena satelliittivastaanton signaali liikkuu kaapelissa mikropäästä satelliittivastaanottimeen ?

Tyypillisesti sateellittisignaali tulee mikropäältä (LNB) 0.9-1.2 Ghz:n kaistalla (mikropää muuttaa usean gigahertsin taajuudella ilmassa olevan signaalin kyseiselle taajuudelle).

Joissain sateellittibastaanottosysteemeissä (usean mikropään systeemit tai muuten laajakaistaisemmat) saattaa mikropäältä tulla laajakaistaisempaakin signaalia alas (0.9 GHz - 2 GHz taajuusvälillä kuitenkin).

Edellä kuvattu signaali kulkee hyvin kunnollisessa antennikaapelissa. Kaapelien liitännöissä tulee käyttää F-liittimiä ja muut komponentit (haaroittimet ja vahvistimet) olla mitoitettu toimimaan käytetyllä taajuusalueella (normaalin antenniverkon perustavara ei toimi).

Mitä mittalaitteita tarvitaan sateliittilautasen suuntaamiseen ?

Satelliittilautasen oikea suuntaus (kun summittainen suunta tiedetään) onnistuu parhaiten tätä varten tehdyllä satelliittisignaalin voimakkuuden mittarilla. Näitä mittareita saa ostaa alan tarvikkeita myyvistä liikkeistä. Mittareiden hintaluokka liikkuu halvan perusmallin 20 eurosta parin sadan euron ammattilaismalliin.

Suuntaus onnisuu myös lainaamalla pienen telkkarin, jonka voi kantaa lautasen viereen. Televisiosta voi sitten katsella miten hyvin kuva näkyy. Television kannattaa olla perusmalli, joka kytketään virittimeen antenniliittimen kautta. Näin saadaan aluksi aikaan vain kohinaa, joista hiljalleen alkaa paljastua kuvaa, kun suuntaus alkaa olla kohdallaan (ja viritin oikein viritetty). SCART-liitäntä television ja virittimen välissä ei yleensä toimi tässä hyvin, koska SCART:in kautta katsottaessa televisio ei näytä yleensä mitään kuvaa ennen kuin signaali on riittävän laadukasta katseltavaksi. Tämä edellä oleva television katseluohje oli analogiselle virittimelle. Digitaalisissa virittimissä on yleensä signaalivoimakkuusmittari jossain valikoissa.

Niiden edellä mainittujen lisäksi tarpeellisia välineitä ovat melko varmasti myös kompassi ja jonkinlainen kulmien arviointiin sopiva mitta, jotta antenni saadaan aluksi edes suunnilleen oikeaan suuntaan.

Satelliittialan ammattilaiset käyttävät mittalaitteina tyypillisesti signaalinvoimakkuusmittaria ylimalkaiseen säätön ja erityistä mittalaitteilla varustettua viritystelevisiota hienosäätöön.

Sitten, kun se oikea suuntaus on löytynyt, kannattaa pistää arvot ylös, jotta ne voi palauttaa kohdalleen jos tulee tarvetta uudelleensuuntaukseen (esim. joku kattotyö tai syysmyrsky kääntää hiukan antennia).

Minkä merkkinen satelliittiviritin kannattaa hankkia ?

Tunnetuimpia ja hyvin pärjänneitä vehkeitä tekevät esimerkiksi PACE, Nokia/Salora ja Echostar.

Mitä mahdollisuuksia on satelliittikanavien jakamiseen rivitalossa useaan asuntoon ?

Mahdollisuuksina on tähtijakeleluverkko tai satelliittikanavien lisääminen keskusantenniverkon signaaliin.

Kun satelliittikanavat halutaan lisätä olemassa olevaan keskusantenniverkkoon, niin antennivahvistinkaappiin asetetaan tarvittava määrä satelliittivastaanottimia ja modulaattoreita, jotta jokainen järjestelmään haluttu kanava saadaan omalle kanavapaikalleen antennikaapeliin. Tämä on sama järjestely kuin mitä normaalissa kaapelitelevisioverkossa käytetään. Tässä järjestelmässä siis tarvitaan yksi satelliittiviritin ja modulaattori (tai laite jossa on kummatkin samassa kuoressa) jokaista vastaanotettavaa satelliittikanavaa kohti. Tämän jälkeen satelliittikanavat näkyvät järjestelmän televisioissa kuten normaalit televisiokanavat (asuntoihin ei tarvita enää omia satelliittivirittimiä).

Tähtiverkkoratkaisussa satelliittiantennin signaali välitetään omaa kaapeliverkkoaan pitkin välitaajuudella (n. 950...2100 MHz) jokaiseen asuntoon. Tätä varten täytyy käytännössä satelliittiantennin päävahvistimelta vetää oma uusi kaapeli jokaiseen asuntoon. Tällä menetelmällä tuodaan satelliitin KOKO TARJONTA asuntoon ja asukas voi sitten valita tästä tarjonnasta haluamansa kanava omalla satelliittivirittimellään. Eli järjestelmä toimii kuten asukkaalla olisi kokonaan oma lautanen. Polarisaatiota voidaan vielä vaihtaa virittimestä käsin, jolloin tuolle välitaajuudelle saadaan mahtumaan kaksi kertaa enemmän kanavia kuin yhteen kaapeliin muuten menisi.

Sekalaiset videokysymykset

Millainen kuva ja ääni on VideoCD:ssä ?

VideoCD oli järjestelmä, jossa CD-levylle talletettiin MPEG-1 standardin mukaan kompressoitua videota. Tämä järjestelmä ei saanut suurta suosiota Euroopassa. Järjestelmä on edelleen voimissa Kaukoidässä (jossa on paljon halpoja videocd-piraattilevyjä liikkeellä).

VideoCD:n kuva on rajusti bittivähennettyä MPEG-1 dataa, jonka enimmäisnopeus on 1150 kbit/s. Levyllä olevan kuvan resoluutio on 352x288. Jotkut määrittelevät Video CD:n kuvanlaadun "VHS-tasoiseksi", mutta vertailu ontuu, koska analogisen ja digitaalisen järjestelmän toistovirheet ovat sen verran erilaiset.

VideoCD:n ääni on bittivähennettyä (MPEG-1/Layer-2) dataa (sama kuin DCC-nauhurissa), jonka nopeus on 224 kbit/s (stereo). Tiukassa katsannossa Video CD:n äänenlaatu on hifin ja ei-hifin harmaalla rajalla. Ns. tavalliselle jalkineenkuluttajalle se riittää oikein hyvin.

Yhdelle videoCD-levylle mahtuu noin tunnin verran video-ohjelmaa.

VideoCD:stä on julkaistu nyt myös edelleenkehitetty versio Super Video Compact Disc (SVCD), jossa kuvamateriaali on talletettuna CD:lle MPEG-2-muodossa. Lisätietoa tästä formaatista saa osoitteesta http://www.licensing.philips.com/partner/data/sl00811.pdf.


Palautetta tästä sivusta voi lähettää palautekaavakkeella.

Takaisin hakemistoon


Tomi Engdahl <Tomi.Engdahl@iki.fi>