Kaapelointikysymykset

Perusteet

Miten saa laskettua kuparijohdon vastuksen kun tiedetään pituus ja poikkipinta-ala ?

Laskemiseen voi käyttää seuraavaa kaavaa:

R = L * roo / A

Missä:

  • Johtimen tasavirtavastus per metri = R
  • Johtimen pinta-ala (neliömetriä) = A
  • Johtimen pituus (metriä) = L
  • kuparin ominaisvastus (ohmimetriä) = roo = 1.67E-8
Esimerkiksi kuparijohtimella, jonka pituus on 9 m ja poikkipinta-ala 1.5 neliömillimetriä (eli 1.5E-6 neliömetriä) on 9 * 1.67E-8 / 1.5E-6 =0.1 ohmin resistanssi.

Kannattaa huomioida, että roo riippuu lämpötilasta.

Kuinka paljon tulee jännitehäviötä 100 metristä 6mm^2 kuparikaapelia 10A tasavirran siirrossa ?

Seuraavassa laskelma lyhyesti:

  • Kuparin "roo" eli ominaisvastus on 0,01786 ohm * m/mm2 (+20 ast.lämpötilassa)
  • Elikkä siirtotien resistiivinen vastus R = "roo" * (100 + 100) / 6 = 0,5953333.... eli n. 0,6 ohm.
  • Jännitteen alenema johdossa Uh = Rj * I, jossa Rj = johtovastus ja I = johdossa kulkeva virta. Elikkä jännitteen alenema 10 A virralla on 0,6 * 10 = 6 V.
  • Tehohäviö Phj = I * Uhj, jossa Uhj = häviöjännite kaapelissa. Elikkä kaapelissa katoaa tehohäviönä 10 * 6 = 60 W.

Miten voin arvioida paljonko virtaa minkäkin paksuisesta kaapelista saa viedä läpi turvallisesti ?

Suurimmalle osille normaaleista kaapeleista pätee summittainen nyrkkisääntö 10A/mm^2 kun kaapeli pääsee vapaasti jäähtymään. Eli esimerkiksi jatkojohdossa tai laitejohdossa 1 mm^2 kapaeli kelpaa 10A virralle, ja 1.5 mm^2 kaapeli menee vielä 16A virralle juuri ja juuri.

Telojen rakenteiden sisällä kiinteässä sähköjohdotuksessa kaapeli ei pääse jäähtymään niin tehokkaasti, joten täytyy käyttää paksumpia johtimia. Kiiteässä verkkosähkösennuksessa nykyään ohuin sallittu kaapeli on 1.5 mm^2 ja siinä saa kuljettaa virtaa 10A saakka. 16A virralle pitää käyttää 2.5 mm^2 kaapelia.

Kaapelia valittaessa kannattaa valita varman päälle riittävän paksu ja ottaa huomioon kyseisen sovellutuksen turvamääräykset.

Mitä materiaalia käytetään telekaapelin johtimissa ?

Yleisin johtimien raaka-aine on hehkutettu kupari. Joissain 1- ja 2-parisissa ilmajohdoissa käytetään kuparoitua terästä.

Miksi nykyiset kiinteistöjen telekaapeloinnit on rakennetu parikaapeleilla ?

Symmetrinen kaapeli, parikaapeli tai kierretty pari on nykyisin halvin ja yleisimmin käytetty kaapelointimuoto lähiverkoissa. Kaapelin sisällä on pareittain kierretty kaksi toisistaan eristettyä kuparijohdinta yhteen. Sisäisesti RJ-45 liittimessä kulkee neljä johdinta.

Kaapelin parikierto estää signaalien ylikuulumista parista soiseen, kaapelissa liikkuvan signaalin häiriintymistä ulkoisista häiriöistä ja kaapelia säteilemästä liikaa häiriöitä ulkomaailmaan. Kiertämisellä ja kiertopituuden säätämisellä vähennetään pientaajuisen kohinan kytkeytymistä, ylikuulumista ja kapasitanssista johtuvia häiriöitä.

Parikaapelin tyyppejä ovat maadoitetulla metalliverkolla suojattu STP (Shielded Twisted Pair) ja suojaamaton UTP (Unshielded Twisted Pair). Parikaapelit luokitellaan eri kuokkiin, joita kutsutaan kaapelikategorioiksi.

Mikä on signaalin nopeus kaapelissa ?

Signaalin etenemisnopeus kaapelissa riippuu kaapelin ominaisuusksista ja on yleensä luokkaa 0.5-0.8 kertaa valon nopeus. Nopeus on siis yleensä luokkaa parisataa metriä mikrosekunti eli 220 000 km/sek. Erikoiskaapeleissa etenemisnopeus saattaa olla paljon tätäkin pienempi. Piirilevyn vedoissa signaalinopeuksista käytetään joskus nyrkkisäntöä 10 senttiä per nanosekunti.

Muutamia etenemisnopeusesimerkkejä:

  • Umpieristeinen (PE eriste) koaksiaalikaapeli: 0.66
  • Ilmaeristeinen koaksiaalikaapeli: 0.89
  • Vaahdotetulla PE:llä eristetty koaksiaalikaapeli: typillisesti noin 0.78-0.8
  • CAT5 paarikaapeli: noin 0.62

Signaalin eteneminen pupinikaapeleissa (keloja sisätävät puhelinkaapelit joita ei pahemmin enää Suomessa käytetä missään) signaalin etenemisnopeus on murto-osa valon nopeudesta (1/10 osa ?). Tällaiset pupinikaapelit sopivat vain normaalien puhelimen äänitaajuuksien kuljettamiseen. Pieni etenemisnopeus johtuu kaapelissa olevien kelojen ja kaapelin kapasitanssin synnyttämien suotimien viiveistä.

Millaisia kaapeleita käytetään radiosignaalien siirtoon ?

Yksinkertaisin ja vähähäviöisin siirtolinja radiosignaaleille on avolinja. Se koostuu kahdesta ympyränmutoisesta johtimesta jotka ova vakioetäisyydellä toisistaan. Kun johtimet pidetään toisistaan erillään esimerkiksi muovisilla eristepaloilla, johto on avolinja. Avolinjan eriste on suurimmaksi osaksi ilmaa, joten sen häviöt ovat erittäin vähäiset. Avolinjan ominaisimpedanssi riippuu vain linjan johtimien läpimitasta ja niiden keskinäisestä etäisyydestä. Impedanssin voi laskea kaavasta Z = 276 log (2S/d), missä S on johtimien etäisyys ja d on johtimen paksuus (kumpikin millimetrejä). Esimerkiksi linjalla jossa on kasi 2 mm paksuista johtoa 150 mm päässä toisistaan on 600 ohmin impedanssi. Avolinja sopii vain kohtuullisen matalien taajuuksien siirtoon (sopii esimerkiksi HF taajuuksille), koska suurilla taajuuksilla tällainen avoin linja säteilee helposti radiosignaaleita ympäristöön. Avolinjassa linjan signaalin sähkö- ja magneettikentät yltävät kauas linjasta, joten sitä ei saa sijoittaa lähelle peltikattoa, vesirännejä tai muita johtavia rakenteita (lähellä olevat rakenteet muuttavat linjan ominaisuuksia). Avolinjaa ei saa kaupasta valmiina.

Kun parilinjan johtimet upotetaan hyvään eristeaineesseen, saadaan nauhajohto (twin lead), jota lapamadoksikin kutsutaan. Sen ominaisimpedanssi riippuu johtimien välimatkasta, johtimien paksuudesta, ja eristeen suhteellisesta eristevakiosta. Tavallisimmat valmiiden kaapelien impedanssit ovat 240 ja 300 ohmia. Myös muita impedansseja on olemassa (esimerkiksi 75 ohmia ja 450 ohmia). Nauhajohtoa ei saa viedä lähelle metalliesineitä tai sen ominaisuudet muuttuvat radikaalisti.

Koaksiaalikaapeli on ympyräsymmetrinen rakenne, jossa lieriömäinen ulkojohdin ympäröi pyöreätä sisäjohdinta. Johtimien välissä on tavallisesti yhtenäinen polyeteeni (PE) tai muu muovieriste. Ulkojohtimen ulkopuolella on ulkovaipppa (yleensä PVC-muovia). Johdon sähkömagneettinen kenttä on kokonaan kaapelin johtimien välillä, joten koaksiaalikaapeli ei teoriassa säteile tehoa ulospäin eivätkä ulkopuoliset kentät pääse koaksiaalikaapeliin tuottamaan häiriötä. Käytännössä suojaus ei ole ihan täydellinen. Erilaisissa koaksiaalikaapeleissa on erilaisia ulkojohtimen rakenteita, joilla voidaan saavuttaa parempia ei niin hyviä suojauksia eri taajuuksille. Tyypillisimmät ulkojohtimen rakenteet ovat kupariverkko tai alumiini/kuparifolio. Niin sanotuissa kaksoissuojatuissa kaapeleissa käytetään ratkaisua jossa on sekä kupariverkko että foliosuojaus. Joissain koaksiaalikaapeleissa käytetään ulkojohtimena yhtenäistä ohutseinäistä kupariputkea. Koaksiaalikaapelin keskijohtin on tyypillisesti joko kuparijohtin tai kuparipäällysteinen teräsjohdin. Monissa koaksiaalikaapeleita keskijohdin on yksisäikeinen, mutta joissain taipuisissa kaapeleissa käytetään myös monisäikeistä keskijohdinta. Koaksiaalikaapelin ominaisimpedanssi riippuu eristeaineen suhteellisesta eristevakiosta ja kaapelin johtimien mitoista. Koaksiaalikaapelin vaimennus kasvaa taajuuden kasvaessa. Tyypillisesti häviö on sitä pienempi mitä vähemmän kiinteää eristemateriaalia johtimien välissä (vähemmän eristehäviöitä) on ja mitä paksumpi kaapeli on (paksussa kaapelissa mm. enemmän kuparia). Koaksiaalikaapelissa liikkuvan signaalin nopeuskerroin on tyypillisesti 0.66 (PE umpieristeinen kaapeli) ja 0.89 (ilmaeristeinen kaapeli) välissä. Koaksiaalikaapeli on erinomainen kaapelityyppi radiotaajuuisten signaalien ja monien muidenkin signaalien kuljettamiseen. Koaksiaalikaapelia saa helposti valmiina, se on kestävää ja sitä voi tavuttaa sekä kiertää kelalle ilman ongelmia. Tyypillisiä yleisesti käytössä olevia koaksiaalikapelien ominaisimpedansseja ovat 50, 52 ja 75 ohmia. 50 ohmin koaksiaalikaapelia käytetään yleisesti radiolähettimien syöttöjohdoissa, erilaissa elektroniikkalaitteissa signaalin siirtoon ja käytettiin paljon koaksiaalikaapeleilla rakennetuissa Ethernet-verkoissa. 75 ohmin koaksiaalikaapelia käytetään tyypillisesti video- ja telemaailman sovelluksissa. 75 ohmin koaksiaalikaapelia käytetään muun muassa kaapelitelevisiossa, rakennusten antenniverkoissa, videosignaalien kuljettamiseen, digitaalisen äänen kuljettamiseen, erilaisten digitalisten telesignaalien kuljettamiseen jne.

Kierretty pari on kaapelityyppi, jossa on kaksi eristettyä kuparijohtoa toistensa ympäri kierrettynä. Sitä käytetään yleisesti televerkoissa esimerkiksi puhelinsignaalien ja lähiverkkojen signaalien siirtoon. Tyypilliset yleisesti käytössä olevien parikaapelien impedanssit ovat 100 ja 120 ohmia. Alunperin parikaapelit eivät ole soveltuneet radiotaajuuksien siirtoon johtuen niiden eristemateriaaleista ja muista ominaisuuksista. Nykyaikaiset struktoroiut talojen kaapeliratkaisut ovat tuoneet mukanaan hyvin korkealaatuisia 100 ohmin pariakaapeleita (CA5, CAT5e, CAT6), jota pystyvät kuljettamaan suuriakin taajuuksia kohtuullisilla häviöillä. Nykyaikaista parikaapeliverkkoa (CAT5e, CAT6, jne.) voi sopivilla sovittimilla käyttää myös suuritaajuisten (esimerkiksi antenniverkon signaalit) siirtoon lyhyillä etäisyyksillä (parista kymmenestä metristä sataan metriin).

Mitä käytännössä tarkoitetaan esim. 75 ja 50 ohmisilla koksiaalikaapeleilla ?

Koaksiaalikaapeleissa kaapelille ilmoitetaan nimellinen impedanssi, joka on yleisimmillä koaksiaalikaapelityypeillä 50 tai 75 ohmia (riippuen kaapelityypistä). Kaapelin nimellinen impedanssi kuvaa kaapelin omaisuuksia suurtaajuisille signaaleille. Tässä tapauksessa suurtaajuisena signaalina voidaan pitää kaikkia signaaleita, joiden aallonpituus ei ole paljoa kaapelia pidempi. Esimerkiksi 50 ohmin kaapeli näyttää syöttävän laitteen kannalta 50 ohmin kuormalle.

Käytännösn sovellutuksissa koaksiaalikaapeilit tyypillisesti päätetään kummastakin päästä kaapelin impedanssin suuruisilla päätevastuksilla, joiden avulla voidaan välttää haitalliset signaalin heijastumiset kaapelin päistä (signaali heijastuu aina paikasta, jossa impedanssi muuttuu). Tyypillisesti kaapelien päättäminen tapahtuu siten, että syöttävän laitten ulostuloimpedanssi suunnitellaan saman suuruiseksi kaapelin kanssa ja sisääntuloihin laitetaan tarpeellinen päätevastus (kaapelin impedanssin suuruinen).

Jos kaapelin päihin liitetyt laitteet on suunniteltu toimimaan toisenlaisilla impedansseilla kuin mitä kaapelissa on sekä kaapeli on pituudeltaan vähintään signaalin suurimman taajuuskomponentin aallonpituuden luokkaa, aiheuttaa impedanssien epäsovitus ei-toivottuja signaalihäviöitä sekä signaalin heijastumista kaapelissa edestakaisin (sotkee lähetettävän signaalin aaltomuotoa tai aiheuttaa "kaikua" riippuen kaapelin pituuden suhteesta signaalin nopeuteen).

Yleisin radiotekniikassa käytetty kaapelin impedanssi on 50 ohmia. Tätä samaa kaapelin impedanssia käytetään myös tietokonesovellutuksissa (mm. koaksiaalikaapelia käyttävä Ethernet).

75 ohmin koaksiaalikaapelia käytetään yleisesti videotekniikasta. Tätä kaapelia käytetään muunmuassa videokaapeleissa, PC:n VGA-monitorin kaapeleissa (siellä on useita 75 ohmin koaksiaalijohtimia sisällä) sekä yhteisantenniverkoissa. Tämän lisäksi 75 ohmin koaksialikaapelia käytetään digitaaliaudiossa (S/PDIF-liitännän kaapeli) sekä teletekniikassa.

Millaisia ominaisuuksia valokaapeleilla on ?

Optisesta kuidusta valmistettu valokaapeli on yleistynyt runsaasti pitkien matkojen siirtomediana sen suuren siirtokapasiteetin, vähäisen vaimennuksen ja sähköisten häiriöiden poissaolon takia. Lisäksi optinen kuitu on kevyttä, ohutta ja toimii ympäristöissä, joissa sähkökaapeleita ei voida käyttää (esimerkiksi paljon säkömagneettisiä häiriöitä).

Valokuidun valojohde on puhdasta lasia tai kvartsia, joka johtaa hyvin valon aallonpituuksia välillä 800 nm - 1700 nm. Kaupalliset optisen kuidun tietoliikenteen laserdiodit ja LED-lähettimet toimivat tällä aallonpituusalueella. Eri tarkoituksiin käytetään erilaisia allonpituuksia.

Periaate optisessa tiedonsiirrossa on se, että sähköisessä johtimessa kulkeva pulssijono muutetaan laserdiodeilla valosarjoiksi, jotka toisessa päässä kuitua muutetaan optosähköisellä muuttajalla, esim. valodiodilla, takaisin pulssijonoksi. Optisessa tiedonsiirrossa voidaa käyttää myös analogista siirtoa, jossa lähettimen uloston voimakkuutta moduloidaan suoraan sisään tulevalla analoigsella signaalilla (käytetään mm. videosovelluksissa ja kaapelitelevisioverkon optisissa linkeissä). Valosignaalin modulointi kuituun voidaan toteuttaa joko lähettävän laserdiodin läpi kulkevaa virtaa moduloimalla tai ulkoisella modulaattorilla.

Optiset kuidut jaotellaan 3 tyyppiin: askeltaitekertoimiseen, asteettaistaitekertoimiseen ja yksimuotokuituun. Kuitutyyppien merkittävin ero on ytimen halkaisijan suuruus.

  • Monimuotokuiduissa valo voi kulkea useita reittejä kuitua. Askeltaitekertoimisessa valon säteet heijastelevat heijastavista reunoista. Asteettaistaitekertoimisissa ytimen reuna taittaa valoa.
  • Yksimuotokuidun ytimen säde on niin pieni, ettei kuidussa pääse kulkemaan käytännössä kuin yhtä reittiä suoraan kuidussa.

Valokuitu on haurasta ja arka naarmuuntumiselle. Tämän estämiseksi itse kuitu on pakattu sopivaan suojaavaan ulkokuoreen ja sopiviin liittimiin, jotka suojaavat herkkää valokuitua. Kuituverkossa liitokset ja taivutus aiheuttavat tuntuvaa signaalin vaimennusta. Valon leviäminen aiheuttaa ongelmia tiedonsiirrossa seinämistä valoa heijastavissa kuiduissa.

Lähiverkot

Miten teen parikaapeliethernettiin (10Base-T) koneen ja HUB:in väliin kaapelin ?

HUBiin koneita kytkettäessä käytetään suoraa kaapelia. Eli johdot menee suoraan saman numeroisiin nastoihin kummankin pään liittimissä.

On Hyvä Tapa(tm) pitää parit yhdessä. 10BaseT:ssä käytettävät parit menevät pinneihin 1+2 ja 3+6. Ja jos kerran kaapelin meinaa itse tehdä niin se kannattaa tehdä ihan virallisten värien mukaan (EIA/TIA 468B) ja kytkeä oikein kaikkin neljä paria.

Tässä värijärjestys (kumpaankin päähän tässä järjestyksessä):

1. vih-va
2. vih
3. ora-va
4. sin
5. sin-va
6. ora
7. rus-va
8. rus

Tarkoitus olisi liittää kaksi vierekkäisissä taloissa olevaa PC:tä toisiinsa. Minkälainen kaapeli/verkkotyyppi olisi sopivin ?

Jos etäisyys koneiden välillä on alle 100 metriä, niin normaali ethernet-verkko toimii ainakin etäisyyden puolesta ihan hyvin. Edullisian mahdollisuuksina tulevat mieleen ohutethernet (10Base-2) ja parikaapeliethernet (10Base-T). Jos etäisyyttä on enemmän, niin pitää tyytyä hitaampiin kiinteän linjan modeemeihin jotka sitten kytketään tietokoneiden sarjaporttiin.

Periaatteessa verkkokorteiksi kelpaavat mitkä tahansa halvat BNC-liittimelliset ethernet-kortit. Alle tonnilla pitäisi saada 2 ethernet-korttia, tarvittava määrän kaapelia (alle euron metri) liittimin varustettuna, T-palat ja terminaattorit. Ohutethernetkortissa on sellainen ongelma, että ne eivät kestä kovinkaan hyvin jännitepiikkejä, joita saattaa tällaisessa sennuksessa syntyä (hajoavat parinsadan voltin jännitepiikillä helposti). Jos rakennusten välille meinaa kaapeloida, niin käyttäsin vähintään 10Base-T kortteja, koska niiden muuntajaerotus takaa paremman eristystason (lähes samaa luokkaa modeemien kanssa). Parikaapeliethernetille tarvitaan pariakaapelia (verkkoa varten tehty kaapeli maksaa alle euron metri pienissä erissä, sata metrin rulla maksaa noin 30-50 euroa) mutta ethernetsignaali saatta kulkea ihan hyvin hyvälaatuisessa puhelinkaapelissakin (kannattaa testata varmasti ennen kuin upottaa kaapelin maahan).

Varoituksen sana tosin: Kun asennat lähiverkon ulkotilojen kautta, asetat molemmat koneet alttiiksi häiriöille ja/tai jopa vaurioille, jos pahasti käy. Ukonilmalla tarpeeksi lähelle iskevä salama saattaa aiheuttaa vakavat vauriot koneisiin tai vähintään rikkoo verkkokortit.

Ukkosvaaran takia kaapelia ei kannata sijoittaa korkealle ilmaan, vaan mielummin kaivaa maahan. Kaapeloinnissa kannattaa käyttää kaapelia joka on suunniteltu ulkokäyttöön tai muuten verkon ikä voi jäädä hyvin lyhyeksi. Jos kaivat kaapelia maahan, niin kaapeli kannattaa sijoittaa jonkunlaisen putken sisään ja kannattaa sitten haudata tup putki maan sisälle riittävän syvälle, että se ei heti huhtikuussa ole routinut pinnalle.

Talojenvälisessä kaapeloinnissa kaannattaa muistaa että knellä tahansa ei ole oikeutta kaivella toisten maata ja vetää kaapelia minne vaan. Jos kummatkin rakennukset sijaitsevat samalla tontilla ja omistat maa-alueen tai saat maanomistajalta luva, niin kaapelin asentamisessa ei ole mitään ongelmia. Jos kaapeli kulkisi kahden eri tontin välillä, niin silloin kyseessä olisi telelinja jollaisia saa asennella vaan teleyhtiöt.

Vuokrataan puhelinyhtiöltä kiinteästi kytketty johtopari talojen välille ja laitetaan päihin kiinteän linjan modemit.

Mitä telekaapelointitöitä saan tehdä itse ?

Kiinteistön puhelinsisäjohtoverkon rakentamis- ja ylläpitotyötä saa tehdä vain siihen valtuutettu teleurakoitsija. Puhelinsisäjohtoverkoksi katsotaan myös tällaisena käytettävä muu televerkko, esimerkiksi ns. avoin kaapelointijärjestelmä. Valtuutusta teleurakointiin haetaan Viestintävirastolta.

Yleiseen televerkkoon liitettyyn erillisverkon rakentamis- ja ylläpitotyö edellyttää valtuutuksen tämän verkon teleurakointiin. Valtuutusta ei kuitenkaan tarvita, jos liittäminen tapahtuu liitäntäominaisuudet täysin määrittelevän telepäätelaitteen avulla (esim. dataverkot).

Puhelinsisäjohtoverkkojen ja yhteisantennijärjestelmien suunnittelu ei edellytä valtuutusta teleurakointiin. Sellaiset pienimuotoiset teleurakointityöt, jotka voidaan tehdä ilman valtuutusta, on esitetty Viestintäviraston määräyksen Viestintävirasto 23 D/2002 M pykälässä 11:

11 §
Valtuutuksenvaraisuudesta vapaat työt Telemarkkinalain 12 §:n 2 momentissa tarkoitetuksi valtuutusta vaativaksi teleurakoinniksi ei katsota seuraavia vähäisiä töitä:

  • 1) yhden haltijan käytössä olevan kiinteistön puhelinsisäjohtoverkon raken-taminen tai ylläpito, kun pistorasioiden tai pistorasiayhdistelmien määrä ver-kossa on enintään kymmenen;
  • 2) huoneiston tai muun tilan haltijan tiloissaan puhelinsisäjohtoverkkoon verkon omistajan luvalla tekemät vähäiset muutos- ja korjaustyöt kuten kytkentämuutoksen tekeminen tähän tarkoitetussa kalusteessa ja puhelinpisto-rasian vaihto, siirto tai lisäys;
  • 3) enintään kolmehuoneistoisen asuintalon antenni- tai yhteisantenni-järjestelmän rakentaminen, muuttaminen tai ylläpito; sekä
  • 4) teleurakointiin sisältyvät, televerkon ominaisuuksiin vaikuttamattomat työt, joita tehtäessä ei voi saada tietoa televiestinnän sisällöstä.
Edellä kuvattu määräys on tullut voimaan vuonna 2002 ja on voimassa vuoteen 2007 saakka.

Valokaapeli

Mitä valokaapeleissa olevat kirjainmerkinnät tarkoittavat ?

Helkama-Kaapelin painattama kirjanen "Helkama valokaapelit tiedonsiirrossa 1997" kertoo, että kalokaapeleissa käytetään SFS 5648:n mukaista merkintäjärjestelmää. Esimerkiksi valokaapelin FYMS 4 GKL merkintä tarkoittaa seuraavaa:

F = valokaapeli
F = valokaapeli
Y = sydänrakenne: ontelo
M = rakenneosat sisältä ulospäin (näitä kirjaimia voi olla useita): muovi
S = käytt|tarkoitus: sisäasennus
4 GK = neljä monimuotokuitua tyyppiä 62,5/125 mikrometriä...
L = ...joissa kussakin 250 mikrometrin päällyste.             
Eri kuitujen väritunnukset on myös standardoitu. Nelikuituisessa kaapelissa kuitujen värien pitäisi olla sininen, valkoinen, keltainen ja punainen.

Tässä sitten tarkemmin tuo tunnusjärjestelmä:

Valokaapelin tunnuksen alussa on aina F.

Sydänrakennevaihtoehdot:
  T = tiukka kerrattu
  Z = väljä kerrattu
  X = urarunko
  Y = ontelo

Rakenneosien tunnukset:
  A = alumiini
  B = laminoitu
  D = poimutettu
  F = litteä teräslanka
  G = sinkitty teräslanka
  H = metallisuojaus
  J = juutti
  K = kannatinköysi
  L = lyijy
  M = muovi
  O = täytemassa
  P = pyörölanka
  V = teräsnauha       

Käyttötarkoitus:
  S = sisätiloissa
  U = ulkotiloissa
  W = vesistöissä

Tämän jälkeen tulee kuitujen lukumäärät ja tyypit:
  SM = yksimuotokuitu (ITU-T G.652)
  DS = dispersiosiirretty yksimuotokuitu (ITU-T G.653)
  GI = monimuotokuitu 50/125 um
  GK = monimuotokuitu 62,5/125 um
  GN = monimuotokuitu 100/140 um    

Kuitujen päällystetunnukset:     
  L = 250 um
  V = 400 um
  W = 500 um
  T = 900 um
  R = kuitunauha                         
Kuitujen tunnistusvärit (kuidun päällysteessä): Ensimmäinen kuitu on aina sininen ja viimeinen aina punainen huolimatta muista värisäänn|istä. Toinen, kolmas, neljäs ja viides kuitu ovat väreiltään järjestyksessä valkoinen, keltainen, vihreä ja harmaa. Jos kuituja on samassa ryhmässä enemmän kuin 6, värit toistuvat siten että 6. kuitu on valkoinen, 9. on harmaa, 10. on taas valkoinen jne. Tässä tapauksessa käytetään lisäksi jotain toista merkintää (lisäväriä tai vastaavaa).

Jos kuidut on jaettu ryhmiin, ryhmät tunnistetaan vastaavan järjestelmän mukaisista merkkilangoista. (Jos on kyseessä urarunkokaapeli, voi olla että vain ensimmäinen ja viimeinen ryhmä on varustettu merkkilangoilla: nämä tietäen voi päätellä loput.)


Tomi Engdahl <Tomi.Engdahl@iki.fi>

Back to home page